Fade to Black
#1277. Maanantai, 20. kesäkuuta 2005 klo 11.55.02, kirjoittanut Jani. 11
Lord teki sen, mistä niin monet meistä vain haaveilevat, ja lopetti. Vaikka tämä merkitseekin jälleen yhden aikakauden päättymistä, olen samalla kuitenkin iloinen siitä tavasta, jolla Lord lopetti: huipulla, jännittävässä elämänvaiheessa ja kohteliaalla, mutta päättäväisellä epilogilla. Puhumattakaan tietysti siitä, että sain kunnian olla Lordin loppusanojen ainut linkattu - siitä lämmin kiitokseni Lordille! #
On myös mukava tietää, että Lord itsekin epäilee reinkarnoituvansa ennemmin tai myöhemmin muodossa tai toisessa - ja vaikkei itse olisikaan siihen viitannut, niin minä olisin siihen kuitenkin uskonut; eihän näin kiehtovista kuvioista kukaan malta loputtomiin ulkona pysytellä. Toivoa sopii, että Lordin toinen tuleminen, tapahtui se sitten huomenna tai vuonna 3153, tapahtuu merkeissä, jotka antavat miehelle vapauden kirjoittaa enemmän ja rohkeammin, koska live-identiteetin paljastumisen pelko oli epilogin perusteella yksi Tylsyyden multihuipennuksen Lordille tuottamista ongelmista. #
Le Lord Est Mort, Vive Le Lord! #
Ihan tulee tippa linssiin :’(
Norsis: Minä olen tässä vielä jonkinasteisessa kieltämisvaiheessa, kun tämä tuli niin yllättäen. Ei siis ole ihan vielä uponnut.
Miksi joku haaveilisi bloggaamisen lopettamisesta? Tuli sellainen tunne, että tämä olisi kuin tupakanpolttoa - huono tapa, josta on vaikea päästä eroon..?
Minä en halua ikinä lopettaa.
Kyllähän bloggauksessa ja tupakanpoltossa on yhteistä se, että niihin molempiin voi addiktoitua. Bloggauksesta voi tulla riesa jos aikaa kuluu liiaksi blogeja seuratessa ja jää muut asiat hoitamatta sen takia.
Blogin dilemmahan, jos ajattelee sen olevan julkinen päiväkirja, on että kuinka paljon itsestään haluaa paljastaa muille ihmisille. Kuinka usein pitää postata, että lukijoiden mielenkiinto säilyy, vaikka ei olisi mitään sanottavaakaan.
Outi: Ehkäpä se onkin tällaisten, kaltaisteni, vähän kieroutuneiden yksilöiden salainen haave. Sen lohduttomassa peruuttamattomuudessa on jotain äärimmäisen kiehtovaa…
Minäkään en toistaiseksi ole vakavissani lopettamista harkinnut, mutta ymmärrän kyllä hyvin, että sellaiseen tilanteeseen voi joutua varsinkin nimimerkkiblogaajana. Kallen kommentissa tuosta riippuvuudesta on myös pointtinsa: jos on paljon muitakin asioita elämässä, blogaaminen ja varsinkin blogien aktiivinen seuraaminen voi yksinkertaisesti niellä liikaa aikaa.
Liikuttavaa; Minusta tuntuu, kuin minun pitäisi sanoa jotain, ja ennenkaikkea haluaisin sanoa jotain, mutta sanattomaksihan tämä tällainen vetää.
Vaikka minuakin on hieman surettanut päätökseni, josta en vieläkään ole ihan 100% vakuuttunut, että se oli oikea ratkaisu, niin toisaalta se oli varsin vapauttava elämys. Jään katsomaan, seuraako siitä mitään hyvää :)
Bloggaaminen on hyvä tapa, mutta liekö sellaista hyvää tapaa olemassakaan, mistä ei olisi jollekin joskus haittaakin (liikunnasta voi saada liikuntavammoja, riittävillä yöunilla voi nukkua onnensa ohi, lättyjä voi syödä liikaa ja tukehtua niihin jne).
L.B.: Me täällä yritämme surra sinun poismenoasi, ja sitten poismennyt itse ilmestyy paikalle, mitäs tämä tämmöinen on! ;)
Eipä noinkin pitkäaikaisesta tavasta luopuminen varmaankaan helppoa ole, oli se sitten mitä tahansa, eli tuskin kukaan voisi sanoa lopettamisestaan koituneen pelkkää hyvää ja olevansa siihen pelkästään tyytyväinen. Sepä ei kuitenkaan ole ratkaisevaa vaan vain se, että kokee kuitenkin olevansa enemmän tyytyväinen kuin tyytymätön siihen ratkaisuunsa ja sitten kun tässä blogitouhussa tosiaan on vielä sekin etu, että jos tulee katumapäälle niin voi aina aloittaa uuden blogin.
Ja se uuden blogin aloittaminen se vasta hauskaa onkin, minä jos kuka tiedän!
No hei, lupasinhan seikkailla vielä kommenttiosastoilla :) Ihan totaalista katoamistemppua en malttaisi tehdä yhdellä kertaa, sillä bloggaaminen on ollut hyvin kiinteä osa elämää, eikä sitä ja sen “lieveilmiöitä” (kuten sisäp… siis yhteisöllisyys) niin vain sammuteta.
L.B.: Jep, leikillänihän minä vain. Olet toki aina tervetullut kommentoimaan, oli nimesi sitten mikä tahansa! (Vaikka sinullehan se varmasti oli muutoinkin selvää, mutta tämä sen vuoksi, jotta muutkin sisäp… yhteisömme jäsenet näkisivät, mitä on riviemme välissä.)
Niin. Minä olen sitä mieltä että se “paljastumisen pelko” on nimettömänä bloggaamisen varjopuoli. Kun kirjoittaa vain “Puolinimettömänä” kuten minä, tai omana itsenään, kuten jani, ei paljastumisen pelkoa ole. Sitten tulee tietty ne muut varjopuolet; mm. se, että alkaa miettiä, mitä oikeasti voi kertoa elämästään jne. Se on sitten luonteesta kiinni vain, kuinka paljon uskaltaa oikeasti kertoa itsestään ja ajatuksistaan.
Mutta niin, Lord, sinua on nyt jo oikeasti ikävä…
“Paljastumisen pelko”. Mikä paljastumisen pelko? Jaa..a, lienen minäkin paljastanut vaikka minkälaisia sairaitakin juttuja itsestäni, mutta niin olen tehnyt kautta aikain ansaiten kovalla työllä hullun maineen. Tosin aika hauska juttu - kukaan ei yleensä tunnista itseään niistä teksteistä, joissa ruodin nimettömästi jotakuta. Tosin teen sitä hyvin harvoin.…