Harley Parkinson
#1316. Sunnuntai, 26. kesäkuuta 2005 klo 11.00.16, kirjoittanut Jani. 21
Heh heh, pääsinpäs käyttämään tuota lastenohjelmasta varastamaani mainiota juttua otsikossa. Vaikka siinä lastenohjelmassa oli kyllä kyse rollaattorista eikä potkurista, mistä tässä jutussa on kyse. #
Tuli nimittäin tänä aamuna yhtäkkiä mieleeni, että kun olin pieni, niin lasten ja vanhusten ohella vain lapsilauman kanssa liikkuvat äidit (tai perhepäivähoitajat) kulkivat potkureilla. Mikseivät muut aikuiset? Vai onko muistikuvani väärä? #
Tämä vaan tällaisena mihinkäänliittymättömänä huomiona täältä tänään, tämmöisen juhannuksen jälkeisenä aamupäivänä, lähestyvän talven tuloa odotellessa. #

Tietty ikäluokka karttaa potkukelkkailua jostain selittämättömästä syystä. Myös imagon saattaa olettaa kärsivän. Oma syyni on omistuksessa olevan kelkan pienuus. Joutuu inhoittavassa kumarassa potkimaan eteenpäin. Isompi kelkka on kyllä siintänyt haaveissa hyvinä potkuttelutalvina.
Eihän tämä minulle mitään kuulu -aiheinen kysymys: mutta miksi Mustavihreässä visiossa ja Ytysissä eletään aikaa 05.06. vai näinkö väärin..?
Jos olisin katsonut paremmin, olisin toki ymmärtänyt käänteisen esitystavan.. Kiroaa taas karjalaista hätähousuluonnettaan!
Oi, potkukelkat on parhautta! Tosin se on vähän ikävää, kun teitä hiekoitetaan, niin sitten saattaa lentää naamallensa penkkaan ja katkaista hampaansa, jos potkuttelee liian lujaa.
Niin, ja täällä takapajulassa kyllä potkutellaan ilman lapsilaumaakin.
-C-: Juu niissä olen valinnut tuommoisen überteknisen esitystavan, jotta numerot tulevat numerojärjestykseen isoimmasta pienimpään, eli vv-kk-pp-hh-mm(-ss).
Imago se on kumma juttu, sitä minäkin vähän epäilen, että siitä on kyse. Nuoret ja aikuiset pelkäävät vaikuttavansa mummuilta, mutta lasten toiminnassa on taas totuus: ei siinä ole mitään mummua.
Muistan kyllä itsekin, että liian pieni potkuri kyllä keljutti, kun piti olla kumarassa. Toisaalta taas pikkuveljen pikkukelkka oli keveämpänä näppärämpi kuin oma isompi, joka oli painavampi.
Norsis: Hiekotus, tuo potkukelkkailijain suurin vihollinen kautta aikain! Toisaalta se on tietysti hyvä kun hiekotetaan, kun ei se kävellen liukastelukaan mitään herkkua ole, mutta muistan minäkin sen kenkutuksen, kun juuri parhaiden liukaskelien aikaan kaduille ajettiin sitä hiekkaa, ja potkuttelepa siinä sitten.
Juuri tuo hiekoitus lienee se syy, miksi talvellakin otan polkupyörän potkurin sijaan. Lapsena, kun asui saaressa, kiisin potkurilla toisiin saariin horisontissa. Kesällä saariin ei päässyt, koska veneeseen ei ollut varaa, mutta potkuriin oli. Potkurin istuimelle sai eväätkin lastattua. Oi ja voi miten typerää, että ajokadut hiekoitetaan sen sijaan, että niillä suihkisi potkurikaravaaneja. Tuolla vempeleellä pääsee nimittäin lujaa. Ei ehkä ylämäkeen, mutta sen voi ottaa alamäessä kiinni.
Kyllä meillä maalla liikkuivat ainakin vielä 80-luvulla kaikki kykeneväiset potkukelkalla. Yksi sympaattisimpia muistojani ala-asteajoilta onkin se, miten koulun piha talvisaikaan täyttyi kelkoista. Siinä missä lumettomina aikoina oli polkupyöriä riveittäin, oli talvisin yhtä monta potkukelkkaa. Ja kellon soidessa iltapäivällä lähtivät kelkkakolonnat omakotilähiöitä kohti. (siellä ei ole kerrostaloja)
Kyllä sitä vielä täällä Turussakin huomaa joka talvi panevansa jonain päivänä merkille: “Tänään olisi pirun hyvä kelkkakeli.”
Lordi lopetti sitten Tylsyyden multihuipennuksen.
Potkureille pitäisi olla oma kaistansa, jota ei hiekotettaisi. Ja Uguksen muisto potkukelkkojen rivistä ala-asteen pihalla oli se, josta tämä minun pohdintanikin sai alkunsa; siitä juuri johduin miettimään, että minnekä ne rivit sen ala-asteen jälkeen katoavat. Eipä näy sellaisia vaikkapa poliisiaseman pihalla.
Meidän muori aina jaksoi ajaa sitä potkukelkkakaistaa kotikuntaan, mutta ei tullut siitä mittään. Tahdon puutetta. Sen sijaan jossain kunnassa se on toteutunut, Ammulehti siitä viime viikolla (ajankohtaisesti?) mainitsi. Mut en nyt muista paikkakuntaa.
Snif, tuli mieleeni, että potkukelkka esiintyy yhdessä ihan ensimmäisistä bloggauksistani evö.
http://kaura.blogspot.com/2005/01/haastavia-talviharrastuksia.html
Tuntuu kuin tuosta olisi vähän pidempikin aika kuin muutama kuukausi, sen verran ison muutoksen bloggaus on tehnyt esmes nettikäyttäytymiseeni.
kaura: Muutama kuukausi on sopiva matka potkukelkkailtavaksi omien bloggausten menneisyyteen, sillä vielä silloin ne herättävät haikeutta. Kun sitten muutama kuukausi kertyy vielä siihen päälle, ne alkavatkin muuttua hiukan huvittaviksi ja jotkut väittävät, että lopulta jopa nolottaviksi.
Nolottavuuskin on pelkkä vaihe ennen seuraavaa. Usein kauempaa pystyy näkemään, mitkä jutut ovat olleet kestäviä ja ne vähemmänkin kestävät herättävät hauskoja muistoja. Nimim. nettikirjoituksia vuodesta -92 ;-)
kaura: No niin, nyt siellä vedotaan jo nettivanhemmuuteen ;)
Silloin kun täti oli nuori, pääsi netissä tiedon valtaväyliä vielä potkukelkallakin, ainakin siellä reunassa. Mutta nykyään pitää olla pirssit ja lambot ja ties mitkä hilavitkuttimet, ei toimi ees Gopheri taikka Mosaicci, voi voi *ääni särkyy*
Ah, I love potkukelkka! “Potkureille pitäisi olla oma kaistansa, jota ei hiekotettaisi.”
Wow! Kumma juttu. Kommenttini meni tuosta noin vain kesken poikki. Missä loput ovat? Piti sanomani että loistava idea tuo. Ja toisaalta, nykyään saa myös pyörällisiä kelkkoja, niitä ei hiekoitus pysäytä.
Surullisissa elämissäkin oli jokin aika sitten juttua raivoisasta Esla-kelkasta. Koska minulle tuli tästä Janin tarinasta tarve alkaa muistella samaa Aini-juttua kuin silloin Marin tarinasta, niin liitän linkin aiempaan.
Kummaa, miten keskellä kesää suomalainen alkaa muistella talvea ja potkukelkkoja. Sitä kutsutaan kaihoksi. Onko kukaan kirjoittanut potkukelkkatangoa? Vielä ehtisi juhannukseksi 2006.
Wilhelmiina: Se kommentin loppu näkyy tosiaan kadonneen, ei siis löytynyt WP:n tietokannastakaan. Tämä näistä nykyajan pirsseistä ja lamboista ja ties mistä hilavitkuttimista sitten nähtävästi koitui.
Mutta semmoista pyöräkelkkaa minä en ole koskaan edes koeajanut! Mitenkähän siinäkin kävisi, jos minut alamäkeen semmoisella päästäisi?
Äiti: Kiitoksia taas hyvästä linkistä! Se on kätevää kun on tuollaisia komenttieläjiä, jotka käyvät välillä vetämässä näitä virtuaaliviivoja semmoisiin blogeihin, joiden aktiiviseuraamiseen ei itsellä aika ja resurssit riitä.
Potkukelkkatangosta tulee mieleen Martti Servo. Kuulostaisi nimittäin ihan sen miehen heiniltä, sellainen kappale.
OI ! Potkukelkka on pop. Niin yksinkertaista se vain on. Meillä oli tapana kokeilla, kuinka monta lasta mahtui yhdelle potkukelkalle, ja rikkihän se parka kelkka lopulta meni. Mutta muistampa erään katkeran kirmaisevan muiston kelkkailusta.
Kaverini asui mäen päällä ja sieltä oli talvisin kiva syöksyä kuin huimapää kelkalla kohti kotia. Paitsi että joku maailman inhottavin hiekoittaja oli keksinyt hiekoittaa varsinaiseksi hiekkarannaksi koko mäen alla olevan t-liittymän, joten hurja syöksy päättyi ikävästi siihen, että kelkka pölkätä tökäsytti hiekkarajaan niin että pieni Carmabal-parka sai kelkan poikkipuun mahaansa kuin nyrkin ja lensi komeasti kuperkeikan yli kelkan takaa sen eteen.
Varsinainen taikatemppu.
Carma.: Eikä paikalla ollut tietenkään edes videokameraa, jolla sen hetken olisi voinut ikuistaa, ja nyt laittamalla sen pätkän kotisivuilleen saisi miljoona kävijää. Epäoikeudenmukainen maailma!