On taas se aika vuo­des­ta, jol­loin par­vek­kee­no­vi on pidet­tä­vä auki jota­kuin­kin kak­si­kym­men­tä­nel­jä tun­tia vuo­ro­kau­des­sa. On myös se aika vuo­des­ta, jol­loin siel­tä vii­leän ilman muka­na tulee hel­ve­tin­moi­sia myrk­ky­pil­viä. Sit­ten välil­lä siel­tä kuu­luu, että kröh-HÖHÖRH­RÖH­RÖR­HÖHGHRRRHH. #

Sen päi­vän, jona siel­tä kuu­luu, että kröh­hö­hörh­rö­hyy­aaaaAAAAAAAAAAAAT­HUMP, minä julis­tan ilon ja puh­taan hen­gi­ty­sil­man päi­väk­si. #

Sama se niil­le ravin­to­loil­le, saa­ta­na, mut­ta teki­si­vät tupa­koin­ti­kiel­lon ker­ros­ta­lo­par­vek­keil­le! Vai onko tar­koi­tus, että minun pitää läh­teä omas­ta kodis­ta­ni ravin­to­laan saa­dak­se­ni hen­git­tää puh­das­ta ilmaa? #

Voi­tai­siin perus­taa vaik­ka kuhun­kin taloon sem­moi­nen tupa­koit­si­joi­den sii­pi, jos­sa par­vek­keet oli­si­vat umpi­nai­sia lasi­kop­pe­ja, ja niis­sä ole­va ilma kier­täi­si vain nii­den kop­pien välil­lä tule­mat­ta kos­kaan ulos. Siis vähän niin kuin se Lord Bore­do­min mui­nai­nen, lois­ta­va ehdo­tus. #