Suloinen Sin City
#1381. Lauantai, 23. heinäkuuta 2005 klo 12.14.56, kirjoittanut Jani. 3
Aikaan ennen Internetiä Frank Miller oli sarjakuvien ystävälle kasvoton nimi, mutta nimi, joka takasi, että tarina on kova ja täynnä synkkiä teemoja ja rohkeita, suorastaan pelottomia hahmoja. Pelottomuus ei kuitenkaan ollut uhkarohkeutta vaan heijasteli vain hahmojen rehellistä käsitystä kyvyistään, eli nämä jätkät olivat kovia ja heidän vastustajansa ilkeistä ilkeimpiä, sairaita niljakkeita. #
Sin City on Millerin yhdessä Robert Rodriguezin kanssa ohjaama, eikä Millerin jälkien haistamiseen elokuvasta tarvita yliluonnollista nenää. #
Seuraava teksti ei sisällä merkittäviä juonipaljastuksia. #
Elokuva koostuu useista tarinoista, joita ei yhdistä toisiinsa oikeastaan muu kuin tapahtumapaikka (joka on Sin City) ja se, että hahmot sen johdosta sivuavat toisiaan, vaikkeivät olisikaan missään tekemisissä keskenään. Tapa, jolla juoni on kudottu, tuo siis luonnollisesti heti mieleen Pulp Fictionin ja itse asiassa Quentin Tarantinokin on saanut nimensä ohjaajien luetteloon, joskin vain vierailevan ohjaajan tittelillä, sillä hän ohjasi elokuvasta vain yhden kohtauksen.Näin kertoo Wikipedia. Minä en itse asiassa erityisesti pitänyt Pulp Fictionista, mutta se, mikä siinä minua ei viehättänyt, on Sin Cityssä kohdallaan: väkivallasta ei ole yritetty tehdä hauskaa (joitain poikkeuksia lukuunottamatta), vaan nautittavaa. #
Sin City kertoo rumasta maailmasta, oman käden oikeudesta ja kostosta. Suloisesta, väkivaltaisesta kostosta. #
Äimistelin joulukuussa elokuvan näyttelijäkaartia, ja täytyy sanoa, että se oli kankaalta nähtynäkin kerta kaikkiaan mahtava. Jopa Jessica Alba, joka kuuluu siihen tursohuulisten naisnäyttelijöiden jengiinKirjoitin tästäkin kerran., jota inhoan, puolusti paikkaansa 19-vuotiaana stripparina. #
Siteerasin taannoin Slaten arvostelua (“Bloodsport - The genius of Sin City.”), joka ylisti Mickey Rourken roolityötä, ja voin kyllä yhtyä täysin siihen, että tämä oli hänen elokuvansa. Marv oli kerrassaan järisyttävä hahmo, eikä pelkästään kirjaimellisesti. Myös Benicio Del Toro teki minusta hyvää työtä. Ja Frodo on viimeinen asia, mikä tulee mieleen, kun näkee Elijah Woodin Kevininä. Karmiva tyyppi, piru vieköön! #
Varsinaisia heikkoja esityksiä ei edes ollut, vaikka hahmoja oli aivan valtavasti - ehkä osittain myös siitä johtuen, sillä pienestä roolista epäonnistuneen näyttelyn huomaaminen vaatii jo enemmän tarkkaavaisuutta kuin mitä minulta sen bongaamiseen näin viihdyttävää elokuvaa katsellessani liikenee. #
Oli myös liikuttavaa nähdä vanha Rutger Hauer tässä elokuvassa ja vieläpä kohtauksessa, joka toi vahvasti mieleen Blade Runnerin kohtauksen, jossa Roy Batty kohtaa luojansa, tohtori Tyrellin (“It’s not an easy thing to meet your maker.”). Tällä kertaa Hauerin roolihahmo oli vastaanottavana osapuolena. #
Jos jotain negatiivista elokuvasta on oikein hakemalla haettava, niin musiikki oli minusta hieman laimeaa. Tokihan se oli elokuvan tyyliin hyvin sovitettu, mutta olen ehkä viime vuosina nähnyt sen verran paljon elokuvia, joita varten sävelletyt teemat ja muu, valittu, valmis musiikki ovat olleet niin nappiin osuneita, että kun tässä elokuvassa se ei ollut ihan yhtä iskevää, se korostui turhan paljon. Mutta se oli tosiaankin ainut pieni miinus, joka ensimmäiseltä katselukerralta mieleeni jäi. #
Tämä täytyy nähdä uudestaan. Ei ehkä välttämättä teatterissa, mutta kun tämä joskus julkaistaan DVD:nä, siinä on kanssa yksi pakkohankinta. #
Niin ja tekihän se Miller itsekin tässä pienen cameon. Mies näyttää nykyisin Taiteilijaelämää-ohjelman juontaja Kari Paukkuselta. Muistelen, että vielä joskus silloin sarjakuva-aikoinani, kun näin ensimmäisen kuvan Milleristä, yllätyin, kun hänellä oli pitkä tukka. #