Crash! Thump! Boom!
#1460. Keskiviikko, 24. elokuuta 2005 klo 16.49.43, kirjoittanut Jani. 12
Pienenä poikana minäkin luin ja piirtelin supersankarisarjakuvia, niin kuin Ugus luki ja piirteli supersankarisarjakuvia. Jos niitä satun jostain löytämään niin täytyy skannata ja panna nähtäville, sillä ainakin Neilalienin BlackjackTämäkin löytyi Killinkistä. oli aivan hulvatonta luettavaa. #
Niitä vain ei välttämättä löydy, sillä sarjakuvataiteiluni motivaatio oli yhteinen serkkuni (toisen niistä suhteellisen vastikään naimisiinmenneistä) kanssa: meillä oli tapana pirtää kirjekuorellinen näitä itse kehiteltyjen supersankareiden seikkailuita ja postittaa ne sitten toisillemme luettaviksi. Asuimme viidenkymmenen kilometrin päässä toisistamme. #
En näin suoralta kädeltä muista ensimmäistäkään luomaani supersankarihahmoa, vaikka niitä oli luultavasti aivan valtava määrä. Tai ehkä juuri siksi en niitä muistakaan. Paitsi sen muistan, että kerran kaksi hahmoamme yhdistivät voimansa yhteisessä seikkailussa, jota piirsimme vuorotellen (välissä siihenastiset seikkailun tapahtumat postitettiin), ja molemmat hahmot olivat jonkinlaisia karatekoja tai jonkin muun itämaisen taistelulajin mestareita. Itse asiassa hyvin suuri osuus sankareistamme taisi olla sellaisia. #
Niin ja sen muistan, että kerran etsiskellessäni inspiraatiota turvauduin englanti-suomi-sanakirjaan, ja poimin sieltä mielestäni hyvältä kuulostaneen sanan earflaps, korvalaput. Siitä sitten kehittelin kokonaisen supersankareiden ryhmän nimeltä korvalappujengi (earflap gang), jonka kaikilla jäsenillä oli jonkinlaiset korvalaput. #
Sarjakuvailu on hittiä! Harrastin sitä itsekkin nuorimmaisen pikkuveljeni kanssa: piirrettiin sellaisia 3-ruutuisa sattumuksia. Niitä kumpiakin julkaistiin sellaisessa pienen piirin kopiolehdykässä sitten. Tiedä sitten, että oliko isosisko lapsekas vai pikkuveli huippuaivo, mutta 13 vuoden ikäerosta huolimatta samat asiat naurattivat.
Ja tallessa ovat - naurattavat vieläkin.
Minäkin joskus taiteilin muutaman strippisarjakuvan, mutta pääasiassa keskityin näihin pitkiin tarinoihin. Se vain oli joskus aika hankalaa kun ideat eivät oikein meinanneet riittää ja ensimmäisen kuvan piirtäminen oli aina hankalaa kun edessä oli vain tyhjä paperi ja tiesi, että pitäisi vielä piirtää niin monta kuvaa ennen kuin se olisi täynnä.
Käytännössä taitoin aina A4:n kahtia vihkon sivuksi jotta se olisi edes näyttänyt vähän pienemmältä. Lisäetuna siitä oli sarjakuvalehtimäisyys.
Eikö se yksi supersankari ollut joku teippimies, tai sen tapainen? Periaatteessa hämähäkkimiehen olemus muuten, mutta seitin tilalla oli teippirulla…
Teippimies! Voi vitsi mikä muistojen tulvahdus!
Kylläpä sitä onkin tullut keksittyä cooleja ja uskottavia supersankareita =)
…oispa tosiaan mukava lukasta Teippimiehen seikkailuja.
Olen tämän epäillytkin olleen varsin yleinen harrastus tuon ikäisillä pojilla tuolloin. Nykyään ne vain pelaavat tietokoneella.
Teippimies kuulostaa coolilta! Minäkin muuten piirtelin serkkupojan kanssa, ja kun itselläni oli vain tylsähkö Kapteeni Tornado, hän kehitti Lautamiehen, joka oli parodia Marvelin Rautamiehestä. Tuolloin eivät tietenkään kyseisen nimen oikeustieteelliset merkitykset olleet meille tuttuja, mutta nyttemmin Lautamies-niminen supersankari kuulostaa yhä vain nerokkaammalta. Lisäksi serkku oli itseäni roimasti parempi piirtäjä, mikä herätti kademieltä. Lautamiehellä oli komea kostyymi.
Sarjakuvien piirtelyn ohella minäkin pelasin tietokoneella, ja itse asiassa loppujen lopuksi se piirtelyharrastus loppui ja tietokoneharrastus jäi. Olisin varmaan pelannut vieläkin enemmän, jos pelit olisivat olleet läheskään sitä, mitä ne ovat nykyisin ja jos meillä olisi aina ollut tietokone, en välttämättä koskaan olisi edes aloittanut piirtämistä.
Kokemus itseä paremmasta piirtäjä-serkusta tuntuu sekin yhdistävän meitä, Ugus. Tuon J-serkun piirtämiä juttuja julkaistiin peräti pienessä paikallislehdessäkin!
(On sivumennen sanottuna hölmöä viitata serkkuihin etunimen etukirjaimella suvussa, jossa varmaan yli puolet ikäluokasta on nimetty J-alkuisilla nimillä.)
Niin no, minunkin serkkuni on J. Ehkä meillä on sama serkku. Ja minäkin pelasin tietokoneella. Mitkä kaikki asiat meitä todellisuudessa yhdistävätkään… Tosin pelaan vielä nykyäänkin niitä samoja pelejä.
Ehkä me olemmekin serkuksia!
Mahtanevatkohan nykyiset lapset kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden kuluttua pelata tämänhetkisiä hittipelejä ja herkistellä niiden parissa nostalgisissa tunnelmissa samalla tavalla kuin me kasarilapset nepapelien parissa.
Oh nuo sarjakuvat, itse olen villiintynyt vasta aikuisiällä, verikuu täytyy saada joskus valmiiksi - erittäin tyylikäs vampyyrijuttu muuten… mutta koska kirjoittelin jo ihan lapsosena karuja veri lentää tarinoita, niin yleensä myös kuvitin niitä, tein mm. kuvat henkilöistä.…
niin ja pelaamninenki tuli vasta vanhempana… olen myöhäinen kukkija
Minä en ole myöhemmällä iälläni onnistunut innostumaan peleistä lukuisista yrityksistä ja siitä, että tuo PS2 tuossa telkkarin alla lojuukin, huolimatta. Mikä on harmi, sillä niiden parissa sitä pystyisi pakenemaan todellisuutta todella näppärästi.