IDIOOTIT! ÄÄLIÖT! RAHANAHNEET RUNKKARIT!
#1503. Keskiviikko, 7. syyskuuta 2005 klo 21.32.07, kirjoittanut Jani. 23
“Laki on tiukentamassa tekijänoikeuslakia myös nettipiratismissa. […] Samalla ollaan tiukentamassa myös laillisten [ostajien] oikeuksia. Esimerkiksi laillisesti ostetun CD-levyn kopiosuojausta ei saisi enää murtaa, vaikka levyn ostaja haluaisi siirtää musiikin toisentyyppiseen, MP3-soittimeen.” #
On aika kiroilla. #
Voi saatanan helvetin perkeleen vittujen keväiden kyrpien takatalvi! #
Siis MINKÄ VITUN AIVOKÄÄPIÖN MIELESTÄon MITÄÄN VITUN JÄRKEÄ suunnitelmissa, joiden mukaan minä en saisi enää kuunnella ITSE OSTAMAANI JA MAKSAMAANI levyä?! #
Ei jeesuksenperkeleensaatana. #
Ei… eivät tämän idioottimaisuuden kuvailemiseen riitä enää mitkään sanat. Eivät mitkään. #
Ei mitään järkeä. Ei mitään. Kieltäkää, saatana, seuraavaksi vaikka hengittäminen, jooko? Kieltäkää! #
Voi vitun vittu. Nyt olisi anarkistipuolueelle töitä. #
Noh, noh, vielähän ei ole päätetty mitään (“…äänestää perjantaina…”)
Vaikka joo, eipä ole odotukset korkealla. Tietysti: Kuka valvoo sitä, mitä teet itseostamillasi levyillä? Poliisi tuskin tulee tarkastamaan “jaahans, täällä vain kuunnellaan MP3:sia aijaijai poika tämähän on kopiosuojatusta levystä ripattua aijaijai”.
Eli voi vittujen vittujen vittujen … vittujen vittujen vittujen saatanan saatanan saatanan … saatanan saatanan saatanan helvetin helvetin helvetin … helvetin jeesuksen perseitten visvasyylä. Kyllähän se kertoo jo jotain, että moista edes harkitaan.
Vittu!
Ja pidatetaanko minut jos iTunesini rippaa levyn tyytyvaisena kopiosuojauksesta huolimatta?
Noniin. Tosi hienoo. Äänestetään se Pikku Gee tuonne eduskuntaan nii… eiku fan, se on kuitenkin ihan levyhtiöiden marionetti.
Argh! Mä murran kaikki kopiosuojaukset niistä CD-levyistä jotka ostan, niin että voin kuunnella musiikkia laillisesti omasta kannettavasta musiikkisoittimestani!
Nii! LAILLISESTI! prkl!
Tosiasiahan on, ettei tuommoista pysty mikään viranomainen valvomaan. Mutta sekin kertoo koko ajatuksen järjettömyydestä. Tuollaisella lainsäädännöllä ei saada aikaan mitään muuta kuin se, että melkein kuka tahansa voi sen jälkeen tuntea olevansa rikollinen, ja jos jotain, niin se sitten puolestaan vähentää yleisemmin kunnioitusta lakia kohtaan.
Älytöntä on aiemman lisäksi siis yleensä kaiken sellaisen kieltäminen jonka valvonta on käytännössä mahdotonta. Mikä järki sitä on kieltää? Tehdään pykälien rikkojia vain lisää, eikä sitten mitään muuta saada aikaan.
Tämä uusin ehdotelma on kyllä vuokrattu ja liisattu varmasti jostain jenkkilän DMCA-pohjamudista.
Tässä kohtaa en jaksa alkaa edes kiroamaan. Jos löisin vasaralla peukalooni, kiroaisin, jos löisin kirveellä pääni irti, olisin hiljaa. Sama analogia pätee tähänkin.
Tuo nyt on jo naurettavuuden huippu kun tuollaisia suunnitellaan. Poliisikin on varmasti mielissään mahdollisesta uudesta lisätyösarasta, jonka tuo lakimuutos toisi tullessaan.
Tässähän voi toki harkita boikotoivansa sellaisia levy-yhtiöitä jotka levyihinsä kopiosuojauksia laittaa ensinkään.
Olisi kyllä mukava tietää kuka tai ketkä näitä lakimuutoksia on eduskunnassa etunenässä ajamassa.
Hah! Ja tuon saksalaisen “anarkisti“puolueen mainosvideo se vasta surkuhupaisa esitys oli.
Kuraattori: “Älytöntä on aiemman lisäksi siis yleensä kaiken sellaisen kieltäminen jonka valvonta on käytännössä mahdotonta. Mikä järki sitä on kieltää? Tehdään pykälien rikkojia vain lisää, eikä sitten mitään muuta saada aikaan.”
Siinäpä puit täsmällisiksi sanoiksi sen, mihin minä en suuttumukseltani kunnolla kyennyt. Ideansa tuohon täkäläisen lakinikkarit ovat tietysti saaneet EUCD:stä, jonka idea tietysti puolestaan apinoitiin DMCA:sta.
Analogiasi on riemastuttava!
pk_k: “Olisi kyllä mukava tietää kuka tai ketkä näitä lakimuutoksia on eduskunnassa etunenässä ajamassa.”
Sanopa jo muuta! Se olisikin äärimmäisen mielenkiintoista.
Sivistyslakivaliokunta on tuon takana käsittääkseni ja siinä istuu aika paljon porukkaa. Heitä saa sitten kiittää jos laki voimaan tulee.
linkki
SAATANAN VITTU PERKELE KYRPÄ!
Jostain syystä jokin poistaa tuon “” osan linkistä.
Kuuluisi tuonne väliin:
?{tetunnus}=siv01=su
Tulipas melko sekavaa, voisitkohan sinä Jani mahdollisesti korjata tuon linkin ja poistaa turhat kommentit ? Kiitän. Tai vaihtoehtoisesti poistaa kaikki kommenttini :D
pk_k: Korjasin linkkisi (kiitoksia!) luullakseni oikeaan osoitteeseensa. Mutta onpa merkillistä, että jokin jossain välissä sitä tuolla lailla sensuroi.
Kokeilen tähän alle sitä:
http://www.eduskunta.fi/thwfakta/hetekau/toimielimet/te-siv01-su.htm
abel: Meidän pitäisi perustaa kuoro. Semmoinen mieskuoro… Kirosanojen huutajat!
Semmoiselle olisi myös tarvetta. Vittu!
Samalle sivulle tuo sinun linkkisi näyttää menevän vaikka linkki on eri. No pääasia että nyt toimii. Tietääpähän nyt, että ensi eduskuntavaaleissa ketään noista siellä sivk:ssa nyt istuvista en aio äänestää.
Onneksi en osta kopiosuojattuja.
Jos ei tehdä suojaamattomia, niin en osta sitten ollenkaan. Miettikööt sitten, miksei cd-levyt mene kaupaksi.
Norsis: Täsmälleen niin. Mikä hiton logiikka muka on sellaisessa ajattelussa, että “kun cd-levyt eivät mene kaupaksi, niin tehdäänpä niiden käyttämisestä entistä hankalampaa!”?
Minun kannaltani ikävintä on tietämättömyyteni ja osaamattomuuteni kopiosuojauksen purkuun. Yksi vittu siitä ja hiljaa sekin. Mieskuoron lausumana se kuulostaa aina paremmalta.
-C-: Sekin vielä, että kun mikään suojaus ei kuitenkaan ole pettämätön, niin niiden käyttö vain kaventaa kuilua tietävien ja tietämättömien välillä - mutta sitä kuilua ei kurita umpeen sillä, että tehdään niistä tietävistä rikollisia vaan sillä, että heitetään kuikkaa koko kopioinninestolla. Kaikilla tulisi olla oikeus kuunnella laillisesti ostamaansa musiikkia tasan niillä välineillä ja keinoilla, joilla haluaa.
Kyse mahtaa olla tuon “HE 28/2004 vp”:n pykälistä 50a ja b?
Saipa hetken tuotakin sepustusta lukea, ennenkuin otti tolkkua.
Ja täällä tämän sivistyslautakunnan korjaukset/lisähehdotukset ko. lakiin:
http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/sivm_6_2005.htm#MIEJOHD
Suosikkini näistä “korjauksista” oli pykälään 50b: “50 b §. Suomen maantieteellisen sijainnin vuoksi valiokunnan mielestä on tarpeen luoda mahdollisuus puuttua myös laittomien purkuvälineiden kauttakulkuun. Sen vuoksi valiokunta ehdottaa Suomen kautta kolmanteen maahan kuljetettavien teknisten suojausten purkuvälineiden maahantuonnin kieltämistä.”
Innokkaat oppilaat saa eniten jälkkäriä! Hurraa.
SiV:ssä näkyy istuskelevan eräskin Kymen vaalipiirin kansanedustaja, joka oli aikoinaan hanakasti estämässä kärsivän rajaseudun ainoaa iloa elämässä, ns. viinarallia 24 tunnin säännöllä itäisella valtakunnan rajalla. Seuraavissa vaaleissa putosi niin että kolina kävi, mutta takaisin pääsi jatkamaan tärkeänä pitämäänsä työtä..
“Sivistyslakivaliokunta”. Sivistys? SIVISTYS?
Muahahaahaaa! Sivistys.