Salakähmäistä vääntöä
#1545. Lauantai, 17. syyskuuta 2005 klo 16.23.33, kirjoittanut Jani. 11
“[Hallituksen esityksessä HE 177/2002 vp annettuihin perusteluihin] viitaten tuolloinen hallitus esitti lain 50a pykälään kohtaa, jonka mukaan teknisen suojauksen kiertämiskielto ei koske tilannetta, jossa »yksityinen henkilö suorittaa …kappaleen valmistamiseksi henkilökohtaista käyttöään varten laillisesti hankkimastaan teoksesta kappaleesta«. #
- Nyt käsittelyssä olevassa ministeri Karpelan valmistelemassa esityksessä (HE 28/2004 vp) kyseiset perustelut sekä kyseinen pykäläteksti on poistettu ja todetaan vain lyhyesti, että mainitun kaltaista kopiota ei saa valmistaa, [kansanedustaja Jan] Vapaavuori [kok.] sanoo. Hallituksen edellisen hallituksen linjasta poikkeavaa esitystä ei ole perusteltu mitenkään. […] #
Vapaavuori korostaa, että syntyneen hämmennyksen yksi perussyy on se, ettei hallitus ole esityksessään mitenkään perustellut muuttamaansa linjausta, mikä paitsi vaikeuttaa eduskunnan lainsäädäntötyötä, on myös osoitus huonosta ja avoimeen yhteiskuntaan heikosti sopivasta lainvalmistelutyöstä.” #
Verkkouutiset: Vapaavuori: Karpela muutti tekijänoikeuslakiesitystä (via SwitchX); korostukset ja linkitykset omiani) #
Ahaa! Karpelan vainoharhaisuuden taustalla kummittelee syyllisyys: hän yritti omine lupineen peukaloida koko lain ihan uuteen ja aiotusta poikkeavaan uskoon ja kuvitteli voivansa tehdä sen ihan vaivihkaa, kaikkien selän takana. Ja kun totuus tuli ilmi, iski paniikki. #
Koko asiahan alkaa saamaan salaliittomaisia piirteitä! Onko Karpela vain idiootti, vai onko jossain taustan takana naruja veteleviä ryppyisiä äijiä, jotka ennen kuolemaansa haluavat vaikeuttaa eloonjäävien ihmisten elämää ja aiheuttaa syvää vitutaatiota?
Tämän siitä saa, kun entisiä Seiskan nakutissityttöjä päästetään vallan kahvaan käsiksi. Minä vaadin puhelinäänestystä, jossa tiputetaan kansanedustajia pois pelistä. Tuollaisia tiputus-puhelinäänestyksiä on käytetty paljon tyhmempiinkin asioihin.
Sitä minäkin tässä vähän ihmettelen, että mikä Karpelan motivaationa oikein on ollut, ja pakostakin tulevat mieleen rahakasojen päällä yönsä nukkuvat nukkemestarit. Jotenkin en usko, että Karpela on välttämättä edes tiennyt, mitä teki, kun teki, mitä teki, ja kenen pussiin pelasi.
Ai niin, ja tervetuloa takaisin ;)
Heh, kiitos. Olo on ihan kuin en olisi todella poissa ollutkaan ;^)
Tuo arvio siitä, että Karpela olisi tiennyt, mitä teki, on vähintäänkin kyseenalainen. Ensinnäkin, tavalliseen kansalaiseen ja jopa kansanedustajaan verrattuna ministerillä on ylivertaiset mahdollisuudet saada tietoa oman halllintoalansa asioista. Kaikki asiantuntijat ovat käytettävissä. Tuntuu jotenkin järjettömältä, etteikö Karpela olisi asiaan riittävästi perehtynyt. Tietysti voi kysyä, onko hän ymmärtänyt asiasta mitään. On todennäköistä, että omakohtainen suhde aiheeseen tässä tapauksessa puuttuu, ja siinä mielessä Karpela on toki voinut olla helposti vedätettävissä.
Tuo ymmärtämättömyysselitys on sekin kuitenkin osin heikolla pohjalla. Sitä tukevat toki aikaisemmat havainnot. Internetin sensurointiasiassa Karpela osoitti samankaltaista taipumusta uskoa sokeasti kaupallisten toimijoiden rehellisyyteen ja mahdollisuuksiin ohjailla sähköisen aineiston saatavuutta säätämällä teknisiä temppuiluja suosivia lakeja. Ilmiö on hyvin samankaltainen. Samalla Karpela osoittaa avointa halveksuntaa kansalaisten arvostelukykyä kohtaan (“masinoitu kampanja”) ja tuntuu kaikissa kysymyksissä olettavan, että kansalaisia pitää kaikkialla kaitsea. Sinänsä muodikas taipumus, mutta ihmetyttää, eikö Karpela ollenkaan usko kansalaisten omaan vastuunkantoon.
Tuo tietämättömyyteen vetoaminen tahtoo olla turhan tavanomainen selitys nimenomaan naisministerien kohdalla. Koska jo lakikin vaatii, että ministerien tulee olla “taitavia”, on lähtöoletuksena pidettävä, että mikäli ministeri ajaa koko arvovallallaan jotain selkeästi kansalaisoikeuksia polkevaa lakia, hän ei tee sitä tietämättömyyttään vaan siksi, että se on hänen maailmankuvaansa ja ideologiaansa sopivaa. Vähättely kääntyy nimittäin helposti ansaitsemattomaksi sympatiaksi, joten on syytä kohdella ministeriä tietoisesti ratkaisuja tekevänä älykkäänä yksilönä. Toisin sanoen, ei tyhmä mutta paha.
Äh. Ensimmäiseen lauseeseen tulee lukijan lisätä sopivaan kohtaan “ei”.
Sana ‘paha’ särähtää jostain syystä aina korvassani ikävästi, mutta luulen, että ymmärrän, mitä tarkoitat, ja kantasi on ihan järkeenkäypä.
No, kuten varmasti arvasit, tuo sana ‘paha’ oli valittu jossain määrin paremman puutteessa. Ajatus on kuitenkin se, että ministerien kohdalla ei oikein voi vedota tietämättömyyteen, vaan päätöksiä on käsiteltävä ideologisina valintoina, koska ministeri on viime kädessä se _vastuunkantaja_, jonka niskaan muodollisesti eduskunnan tekemät päätökset kaatuvat. “Mutku mulle ei selitetty” ei ole oikea kantaa sitä vastuuta, joten kansalaistenkin tulisi mielestäni suhtautua ministereihin tietoisia ja tarkkaan harkittuja päätöksiä tekevinä yksilöinä. Todellisuudessa emme toki voi heidän motiivejaan voi tuntea, saattavathan he tietysti teeskennellä.
Asian voi nähdä toisinkin. Parlamentarismiin kuuluu tiettyjä vastakkainasetteluja, ja on jossain suhteessa ihan tervettä, ettei erimielisyyksiä selitetä tietämättömyydellä, vaan selkeillä arvovalinnoilla.
Tänään en osaa sanoa mitään lyhyesti.
Jep; nyt voin sanoa, että allekirjoitan näkemyksesi täysin. Lisään oman sepustukseni selitykseksi tässä vielä sen, etten suinkaan etsi Karpelalle moraalista vapautusta tietämättömyyden tai minkään muunkaan muodossa, vaan koetinpahan vaan pohtia, että mistä hitosta näitä kerta kaikkiaan surkeita päätöksiä kerta toisensa jälkeen hänen tapauksessaan kumpuaa.
Kuluttajalle, cd-levyjen soittajille tai mp3-laitteiden käyttäjille ei tämä laki aiheuta ongelmia, kulttuuriministeri vakuutti.
Ei tässä enää mitenkään tyhmyys-puolustusta voi käyttää. Kyllä Karpela tietää ihan tasan mitä on tekemässä, mutta kun on “on a mission from God” niin kaikki keinot valehtelu mukaanlukien ovat sallittuja.
No siltä näyttää, piru vieköön.