Minä haluaisin…
#1556. Tiistai, 20. syyskuuta 2005 klo 21.24.43, kirjoittanut Jani. 4
Tänään minua pelattiin aivan ronskisti terapiassa, ja minä nautin joka hetkestä - ei tosin sillä, että sille olisin mitään voinutkaan. Tai halunnut voida. #
Viimeviikkoiset paljastukseni panivat alulle jotain käsittämättömän mielenkiintoista ja kihelmöivää. Pelkäsin… oikeastaan pelkäsin kauheasti, että kaikki se vain jotenkin unohtuu ja kaikki jatkuu niin kuin tähänkin asti, niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Toisaalta pelkäsin, hieman edellistä vähemmän, että olin aiheuttanut sillä ehkä jotain vahinkoa, mutta onneksi tilanne oli pikemminkin päinvastainen. #
Tänään kaikki oli jotenkin niin erikoista ja taustalla niin paljon mielihyvän tunnetta, että saatoin ensimmäistä kertaa - usutettuna - mennä kunnolla päin kipeitä asioita. Viime kerrasta oli tosin jo niin paljon aikaa ja olen tehnyt jo niin kauan aktiivista työtä kaiken sen painamiseksi pinnan alle, että minun oli vaikea palauttaa asioita mieleen, eikä tällä kertaa niiden tuottaman kivun takia vaan jo yksinkertaisesti kognitiivisella tasolla. #
Näillä kahdella viimeisellä kerralla olen ryövännyt osakseni aivan julmetusti huomiota. Ainakaan tähän mennessä en ole osannut tuntea siitä syyllisyyttä. #
Pois tullessani olin taas niin täpinöissäni, että heittäydyin ostamaan Tanita Tikaramin ihastuttavan Ancient Heartin, joka oli tarjouksessa. #
Johnny was a peculiar guy brought upon love and the reasons why but the reasons why ought not to be said and so I'm left with hands held to my head I love you I love you I love youTanita Tikaram: I love you #
Hei,
onnittelu tuntuu typerältä, mutta onnea kuitenkin ja samanlaisia hetkiä jatkossa myös.
Syksyinen
Kiitoksia, syksyinen :)
Syyllisyys on perseestä. Jos et sitä tunne, älä harmittele. (Eikä sitä kai tunne haluamalla, eikös?) Ota vain niin monta Warhol-varttia kuin tarvitset. Siksihän kai terapiassa käydään, että vaikeat jutut voidaan kohdata ja uudelleenmuotoilla ja uudelleenmuotoilla ja uudelleenmuotoilla? Ehkä esimerkkisi sitä paitsi innostaa jonkun muunkin mukaansa. Eihän sitä koskaan tiedä.
Sitä ei ehkä voi haluamalla tuntea, mutta syyllisyydettömyydestä voi tuntea syyllisyyttä. Onneksi se ei vielä ole pahaa, enkä aio sitä sellaiseksi päästääkään.
Näitä varten siellä tosiaankin käydään. Sitä vain tuntee ryöväävänsä kanssaryhmäläisiltä tilaisuuksia kokea jotain vastaavaa, vaikka tosiasiassa yleensä aika ja tila, jonka joku jättää ottamatta, jää vain tyhjäksi. Tästä siellä on ollut puhetta useaan otteeseen.