Täs­sä erää­nä päi­vä­nä minuun iski juma­la­ton man­na­puu­ron­hi­mo. Joka pai­kas­sa tun­tui tuok­su­van man­na­puu­ro, tun­sin suus­sa­ni sen peh­meän mös­söy­den ja näin sie­lu­ni sil­min kuvia lau­ta­sis­ta täyn­nä man­na­puu­roa, jon­ka pääl­le on ripo­tel­tu soke­ria. #

Niin­pä minä sit­ten eilen ostin pake­til­li­sen Anna­Man­naa ja tänään, tuos­sa äsken kei­tin elä­mä­ni ensim­mäi­sen man­na­puu­ron. Tätä ennen olen tosin ollut apu­kok­ki­na eli lähin­nä häm­men­tä­mäs­sä lie­del­le jätet­tyä puu­roa, mut­ta tämän tein alus­ta lop­puun itse. Ja söin. #

Hyvää oli! Ei ollut yhtään nii­tä ällöt­tä­viä rus­kei­ta reu­ta­lei­ta eikä klimp­pe­jä joi­ta mui­den teke­mäs­sä man­na­puu­ros­sa aina on. Häm­men­sin hyvin ja koko ajan. #