Tyh­mä­tyh­mä­tyh­mä­tyh­mä. Kun tar­jo­taan kät­tä, niin sii­hen tar­tu­taan, pait­si minä, jon­ka täy­tyy pitää itsen­sä näp­pe­jä myö­ten kuris­sa vii­mei­seen saak­ka. Tosin, jos oli­sin teh­nyt sen, en oli­si sen jäl­keen kyen­nyt täri­se­vis­sä käsis­sä­ni pite­le­mään sitä, mitä minul­le ojen­net­tiin, ja näin koko hie­non näy­tel­mäm­me kulis­si oli­si romah­ta­nut. #

Eufo­ria on pol­tet­tu lop­puun, on jäl­jel­lä vain tyh­jyys ja niin­pä seu­raa­vak­si siir­ry­tään­kin synk­kyy­teen. #

Mah­ta­vaa sil­ti, miten räis­ky­vää kaik­ki nyt siel­lä on. #