#

Ahdis­ti aamul­la kun arkis­to­ja tut­kail­tua­ni tote­sin, että vii­me vuon­na olin hake­nut opis­ke­li­ja­kor­tin luku­kausi­tar­ran jo elo­kuun lopus­sa. Var­si­nai­nen apa­tia mei­na­si iskeä, kun tajusin, että jos lyk­käi­sin kun­toi­lua sik­si aikaa, että haki­sin sen tar­ran, en taa­tus­ti sai­si itses­tä­ni sen jäl­keen mitään irti ja pai­nis­ke­li­sin sit­ten syyl­li­syy­den kans­sa, ja taas toi­saal­ta, että kun­toi­lua seu­ra­tes­saan se tar­ran­ha­ku oli­si kuin ikä­vä ran­gais­tus hyväs­tä itse­hoi­dos­ta. #

Pää­dyin sit­ten kah­des­ta pahas­ta jäl­kim­mäi­seen vaih­toeh­toon. Ihan hyvin­hän se itse toi­mi­tus tie­tys­ti meni, lukuu­not­ta­mat­ta sitä, että kopu­tin kans­lian oveen vaik­ka vas­ta sen oven taka­na oli­vat var­si­nais­ten toi­mis­to­jen ovet, joten tun­sin itse­ni pöl­jäk­si. Luul­ta­vas­ti tein niin vii­me vuon­na­kin. Luul­ta­vas­ti teen niin ensi vuon­na­kin. Mis­tä sitä muka oikein pitäi­si tie­tää, mitä min­kä­kin oven taka­na on, jos oves­sa ei lue mitään? #

He tule­vat tän­ne pal­jain jaloin. He eivät osaa kiel­tä, he eivät tun­ne tapo­ja. #

Kui­ten­kin he puhu­vat, aset­tu­vat esil­le, yrit­tä­vät omal­la kie­lel­lään ker­toa: “täs­sä minä olen, olen niin kuin tekin, saman­lai­nen, tasa­ve­roi­nen ihmi­nen!” #

Vas­tauk­sek­seen he saa­vat vain hil­jai­suut­ta, outo­ja kat­sei­ta ja hei­dän omaa kiel­tään muis­tut­ta­vaa gaa-gaa-kiel­tä, jon­ka tar­koi­tuk­se­na on ainoas­taan saa­da hei­dät näyt­tä­mään nau­ret­ta­vil­ta. Kukaan ei puhu heil­le hei­dän omaa kiel­tään. #

Niin hei­dät vähi­tel­len mur­re­taan. Heis­tä tulee yhtä hil­jai­sia kuin tämän maan väes­tä. He eivät enää puhu omaa kiel­tään, he unoh­ta­vat sen, opet­te­le­vat tämän maan kie­len vai­e­tak­seen sil­lä. He oppi­vat kat­so­maan oudos­ti, nau­ra­maan aiem­min kal­tai­sil­leen, uusil­le tulok­kail­le. #

Hei­dän pal­jaat, pie­net jal­kan­sa kas­va­vat täyt­tä­mään tämän maan asuk­kai­den jalan­jäl­jet. #

Tyh­mä­tyh­mä­tyh­mä­tyh­mä. Kun tar­jo­taan kät­tä, niin sii­hen tar­tu­taan, pait­si minä, jon­ka täy­tyy pitää itsen­sä näp­pe­jä myö­ten kuris­sa vii­mei­seen saak­ka. Tosin, jos oli­sin teh­nyt sen, en oli­si sen jäl­keen kyen­nyt täri­se­vis­sä käsis­sä­ni pite­le­mään sitä, mitä minul­le ojen­net­tiin, ja näin koko hie­non näy­tel­mäm­me kulis­si oli­si romah­ta­nut. #

Eufo­ria on pol­tet­tu lop­puun, on jäl­jel­lä vain tyh­jyys ja niin­pä seu­raa­vak­si siir­ry­tään­kin synk­kyy­teen. #

Mah­ta­vaa sil­ti, miten räis­ky­vää kaik­ki nyt siel­lä on. #

Suo­mes­sa ollaan vas­ta menos­sa sii­hen, mihin Austra­lias­sa ollaan jo pääs­ty: Austra­lias­sa on mil­joo­na rikol­lis­ta iPo­din käyt­tä­jää (via sands­tor­ming). #