Tassuterapiaa
#1633. Sunnuntai, 23. lokakuuta 2005 klo 9.47.58, kirjoittanut Jani. 5
“Haukut hyvästä työstä”
Helsingin Sanomat (via Killinki) #
Voi, kun minullakin olisi koira. Eihän sellaisen hankkiminen mitenkään vaikeaa olisikaan, mutta sellaisen pitämisestä minä kyllä pelkään, etten suoriutuisi. Enköhän? #
Uskaltaisinkohan oikeasti miettiä, että pystyisinkö pitämään koiraa? Kun sellaisesta olisi niin paljon iloa. Riittäisiköhän sen antama lemmikkieläinterapia kompensoimaan sitä, mitä siitä huolehtiminen minulta henkisesti vaatisi? #
Onhan niitä kaverikoiria - voiskohan sellasta tilata käymään?
Tutuistuin yhteen ja hän oli ainakin ihan mukava.
Kaverikoirissa on se huono puoli, että niiden mukana tulee ihminen niin kuin täi turkissa. En halua ihmisiä! Muuten kyllä hyvä idea.
Kun soitat sille koiralle, niin sanot vaan, että jättää sen ihmisen kotiin. Meillä ainakin naapurin koira tulee aina käymään ilman ihmisnaapuria. Vaan mistäpä sen tietää, jos naapurissani asuukin vain koira, kun en ole ihmisiä nähnyt: siinä tapauksessa naapurini on monitaituri, joka osaa ajaa sekä autoa, että jänistä.
Alkaa mennä samoille linjoille, kun äitini, joka tosissaan selitti erään koiratuttunsa liittoutuneen jänisten kanssa häntä vastaan. Tai pääasiassa äitini istutuksia vastaan.
Heh! Jänikset ovat sitten koomisia otuksia, jo pelkästään nimeltäänkin. Puhumattakaan ajatuksesta jäniksistä liittoutumassa kenenkään kanssa!
No siinä liittoutumisessa oli tälläinen ottovanhemmuus motiivi: äitini arveli koiran kotikasvatuksen tulleen jänöiltä, kun se oli tälläinen metsästä löydetty raasu. Ei kuulemma ole mitään muuta mahdollisuutta, kun että jänikset ovat sitä hoitaneet ja ruokkineet, kun se löytyi hengissä huolimatta siitä, että se oli sidottu puuhun ja vielä koitettu teloa hengiltäkin ampumalla. Niin että sen tähen se veljeilee pitkäkorvien kanssa. Äitin kriikunoita vastaan.