Herä­sin aamul­la jos­tan syys­tä vähän kuu­den jäl­keen. Ehkä se joh­tuu tuos­ta ilman­vaih­dos­ta, jon­ka näkö­jään pöräh­tää pääl­le nykyi­sin jo nii­hin aikoi­hin. Ilmei­ses­ti sitä ei ole siir­ret­ty tal­viai­kaan tai sit­ten sitä ei kos­kaan ole siir­ret­ty­kään kesä­ai­kaan ja tämä on sen oikea aika, epäin­hi­mil­li­sen var­hain. #

Pari tun­tia pyö­rit­tyä­ni alkoi tie­tys­ti väsyt­tää aivan jul­me­tus­ti ja rojah­din soh­val­le. Tulin hur­jan autu­aak­si sii­tä kun muis­tin miten tus­kal­lis­ta armei­jas­sa oli se sama het­ki var­hai­sen herä­tyk­sen jäl­keen aamiais­reis­sul­ta tule­mi­sen jäl­keen kun ei kou­lu­tus vie­lä ollut alka­nut, ja tuvan lat­tial­la ker­ke­si juu­ri maa­tes­saan tajua­maan kuin­ka kipeäs­ti väsyt­ti ja samal­la tie­si, että het­ke­nä minä hyvän­sä oli­si taas men­tä­vä - ja nyt minun ei tar­vit­si­si, vaan voin vaik­ka nuk­kua jos sil­tä tun­tuu, nuk­kua vaik­ka iltaan asti. #

Eilen ter­pias­ta läh­det­tyä­ni joku amik­sen näköi­nen tyyp­pi irvis­ti minul­le auton­sa ikku­nass­ta. Kuin­ka sur­re­aa­lis­ta, kuin­ka huvit­ta­va­ka! #