Minua on kadut­ta­nut puo­li­huo­li­ma­ton heit­to­ni ulos­ta­mis­vai­vois­ta blo­gaa­mi­ses­ta sii­tä läh­tien, kun luin Satu­ja ja tari­noi­ta pik­ku­lois­ta. Nimit­täin har­vat asiat täs­sä maa­il­mas­sa ovat yhtä surul­li­sia kuin on se, mis­tä sel­lai­set vai­vat voi­vat joh­tua, eli lap­sen tahal­li­nen tai taha­ton nöy­ryyt­tä­mi­nen hänen ruu­miin­toi­min­to­jaan, kuten tar­pei­den­te­ke­mis­tä tai syö­mis­tä käyt­täen. Vau­van ravis­te­lu ehkä on. #

Pää­tin jät­tää tuon otsi­kon, vaik­ka se sopi­kin tähän keh­nos­ti, kos­ka innos­tuin kai­va­maan esil­le sen piir­re­tyn elo­ku­van nimen, jos­ta tuo on peräi­sin: The Big Snit. Sii­nä­kin­pä sel­lai­nen elo­ku­va, jota ei oli­si niin pie­ne­nä pitä­nyt näh­dä, jot­tei oli­si häm­men­ty­nyt. Mut­ta min­käs teet, kun tele­vi­sio­yh­tiöi­den käsi­tyk­sen mukaan piir­ret­ty on aina auto­maat­ti­ses­ti ollut sisäl­lös­tään riip­pu­mat­ta yhtä kuin las­te­noh­jel­ma. #