Suh­tee­ni Gös­ta Sund­qvis­tin musiik­kiin on aina ollut hie­man ris­ti­rii­tai­nen. Toi­saal­ta Lee­vi And The Lea­ving­sin bii­seis­sä ihan­noi­daan rap­pio­elä­mää ja vapaa­ta sek­siä, mikä on minus­ta äärim­mäi­sen vas­ten­mie­lis­tä. Tämä herät­ti hie­man ihmet­te­lyä tuol­la kom­men­teis­sa, mut­ta Pik­ku Hii­ri kiteyt­ti oivas­ti sen, mitä tar­koi­tan: #

“Vuo­ro­kau­den miet­ti­mi­sen jäl­keen mä (»Team Ahma«) hoka­sin: siis niis­sä bii­seis­sä­hän roman­ti­soi­daan se kur­ja ras­su, joka kui­ten­kin omien valin­to­jen­sa seu­rauk­se­na on jamaan­sa jou­tu­nut.” #

Pik­ku Hii­ri naker­taa hän­tään­sä #

Toi­saal­ta nii­hin sanoi­tuk­siin sisäl­tyy kui­ten­kin myös sitä samaa loh­dut­to­muut­ta, jota itse­kin tun­nen, ja jon­ka takia oli­sin aivan taa­tus­ti itse­kin rap­piol­la jos en oli­si abso­lu­tis­ti. Lisäk­si melo­dioi­den naii­vius, las­ten­lau­lu­mai­suus veto­aa minuun (samas­ta syys­tä pidän tek­no­musii­kis­ta­kin). #

En täs­tä unes­ta herää,
en enää käsil­lä voi sua kos­ket­taa,
ja nyt se kaik­ki mitä sinul­le annoin on kyl­mää jää­tä #

Lee­vi And The Lea­vings: En tah­do sinua enää #

Voi­sin­pa uut­taa itses­tä­ni sen tun­teen, joka tuon­kin kap­pa­leen syn­te­ti­soi­dun melo­dian kuul­les­sa­ni minua viil­tää, ja säi­löä sen kap­se­lei­hin. Voi­sin sit­ten myy­dä nii­tä kap­se­lei­ta hyväl­lä hin­nal­la. Aina­kin Poh­jois-Korea, USA ja muu­ta­mat Ete­lä-Ame­ri­kan maat ostai­si­vat nii­tä minul­ta niin pal­jon kuin pys­tyi­sin toi­mit­ta­maan. #

[muok­kauk­set]
[muokkaus][klo]11.11. 9:57[/klo] Lisä­sin sitaa­tin ja viit­tauk­sen Pik­ku Hiireen.[/muokkaus]
[/muokkaukset] #