Patologia
#1681. Sunnuntai, 13. marraskuuta 2005 klo 11.30.20, kirjoittanut Jani. 7
Kun potilas J viimein kuoli, hänen ruumiinsa otettiin viimeisten päivien aikana pikaisesti laaditun testamentin mukaisesti tieteellisiin tutkimuksiin. Eivätpä patologit aavistaneet, että saivat käsiinsä lääketieteellisen sensaation. #
Potilas J:n luusto - se vähä mitä siitä oli jäljellä - todettiin kauttaaltaan pahoin epämuodostuneeksi. Selkärankaa ja kaikkia pitkiä luita peittivät terävät, rosoiset, syvälle lihaan tunkeutuneet piikkimäiset kasvaimet. Suurin osa luustosta oli kuitenkin joko murtunut useiksi pieniksi sirpaleiksi tai sitten ikään kuin kadonnut kokonaan. Tämän epäiltiin olevan seurausta jonkinlaisesta liukenemisesta, sillä J:n veressä havaittiin poikkeuksellisen vahvoja syövyttäviä aineksia. #
Lihakset sitä vastoin olivat suhteellisesti ja jopa absoluuttisestikin mitaten varsin hyväkuntoiset. Tämän arveltiin johtuvan siitä, että ne olivat kaikkialla kehossa ottaneet hoitaakseen hiljalleen luhistumassa olevan luuston tehtävät, ja pitivät näin ollen pääasiassa huolta siitä, että potilas J oli ennen viimeisiä päiviään edeltänyttä, äkillistä romahtamistaan elänyt näennäisesti täysin normaalin ihmisen tavoin vailla mitään ilmeisiä liikkumisvaivoja. #
Tämä siitäkin huolimatta, että suurimman osan J:n keuhkosoluista todettiin lakanneen toimimasta jo kauan sitten niin, että ilmeisesti hänen hengitystehonsa oli vain noin kolmasosa yleisestä keskimäärästä. #
J:n vatsahapot todettiin niin syövyttäviksi, että hän oli todennäköisesti elänyt elämänsä viimeiset kymmenen vuotta jatkuvan näläntunteen riivaamana. #
Kaiken kaikkiaan vaikutti siltä kuin luonnollisen maailman raja olisi vedetty tämän ihmispolon ihon pinnalle, ja sen sisäpuolelle jäi epäluonnollisuudessaan hirvittävä ja käsityskyvyn rajoja koetteleva, julman ja mielisairaan jumalan pahimmista painajaisista peräisin oleva, kammottava toinen todellisuus. #
Kaikesta tästä huolimatta potilas J ei ollut ollut potilas ennen tuota kohtalokasta romahdustaan; ilmeisesti hän ei ollut paljastanut mitään elämänsä jokaista sekuntia varjostaneista tuskista edes kaikkein läheisimmilleen. Tämän myötä arvioitiin, että paitsi lääketieteellisiä, tämä tapaus avaisi myös paljon uusia filosofisia ja psykologisia pohdiskeluita siitä, kuinka paljon ihmisen on lopultakaan mahdollista tietää millaista on olla toinen ihminen. Ilmiselvästikään J ei ollut hetkeäkään epäillyt oman tilansa olevan jollain tavalla poikkeava, tai ei ainakaan niin massiivisessa määrin, kuin nyt ruumiinavauksen myötä oli käynyt ilmi. #
Lihasten ohella ainoa toinen, edes jossain määrin tervettä muistuttanut paikka J:n ruumiissa löytyi hänen päänsä sisältä: hänen aivoistaan ei löydetty surkastumia eikä pahanlaatuisia kasvaimia. Kuitenkin dopamiinijärjestelmä todettiin poikkeuksellisen kehittyneeksi. Tämän arveltiin johtuvan kehon valtavasta tarpeesta hillitä omia tuskiaan ja samalla aiheuttaneen ajoittaisia mielialahäiriöitä (minkä J:n läheiset myöhemmin vahvistivat). #
Lisäksi tunne-elämää säätelevän limbisen järjestelmän ja isoaivokuoren alueiden välillä havaittiin epänormaalia kehitystä. Oli kuin nämä aivojen alueet olisivat olleet kaksi keskenään vihollista leiriä, jotka olivat hyökänneet toistensa kimppuun pyrkien valloittamaan toistensa alueet ja syrjäyttämään kilpailijansa kokonaan, siinä kuitenkaan onnistumatta; kuolinhetkellä tämä taistelu oli vielä kesken eikä kumpikaan ollut saanut selkeää yliotetta vastustajastaan. #
[muokkaukset]
[muokkaus][klo]6.5.2007[/klo] 13:15 Vaihdoin otsikon (“Potilas J” → “Patologia”).[/muokkaus]
[/muokkaukset] #
(sanatonta vau/nohitto/siistii-ihailua hienosta tekstistä)
Ja sitten, olipa… siis tuota. Meinaa lipsua voimasanojen puolelle tämä kehuminen. Asiallinen!