Kuinka sisäinen lapsi voi?
#1705. Maanantai, 21. marraskuuta 2005 klo 15.47.30, kirjoittanut Jani. 18
Sisäinen lapsesi on surullinen #
Olet kovin herkkä sielu.
Sinulle ei ole kasvanut sitä paksua nahkaa joka useimmille aikuisille on kasvanut. Koska loukkaannut helposti, vetäydyt mieluusti oman mukavuusvyöhykkeesi sisäpuolelle. #Et päästä ihmisiä lähellesi, ellet ole luottanut heihin jo pitkän aikaa. #
Blogthings: How Is Your Inner Child? (via mukaelma todesta); tuloksen suomennos omani) #
Mistä ne muka aina tietävätkin. #
Mun valikoiva lukutaito poimi tuosta että vetäydyt helposti oman miehuusvyöhykkeesi sisäpuolelle. Mahtavaa.
Mulla ois muuten sama juttu ku toi, mutta en loukkaannu.
Minun sisäinen lapsi on vihainen :O Ei se ole vihainen. Ei kai :O Apua.
Minusta tuo testi oli jotenkin epämiellyttävän arvottava. Sisäinen lapsi itkee, ja paskat. Sisäisellä lapsella on ihan kivaa kun se saa olla rauhassa ja keksiä omia juttujaan, ihan niin kuin ulkoisella lapsella oli kivaa kun Moira oli 5v ja ihan samanlainen. Ollaan herkkiä yhdessä eikä ainakaan ruveta päästämään ketään lähelle jos ei tunneta niitä ensin. Sisäisen lapsen kuuluukin tietää paremmin ;)
En edes halua tehdä tuota testiä, mutta arvelisin kyllä saavani tuon saman tuloksen l. tiedän muutenkin, ettei nahkani ole paksu ja turpiin tulee pienemmästäkin. Oma mukavuusvyöhyke on hyvä käsite.
Perhana, taas vaivihkaa tulleita kommentteja! Taitaa RSS-lukijassani olla joku bugi.
Kuraattori: Miehuusvyöhyke kuulostaa hyvältä, eikä sen sisään vetäytyminenkään kuulosta kohdallani kovin kaukaa haetulta.
norsis: Minusta se itse asiassa kuulostaa jossain määrin paikkaansapitävältä, joskin lapsen tapauksessa minusta ‘kiukkuinen’ olisi hieman parempi sana kuin ‘vihainen’. Mutta minäkin kyllä sinun sisäisestä lapsestasi nostaisin päällimmäiseksi jonkin ihan muun puolen kuin sen kiukkuisuuden. Ehkä se kiukkuisuuskin sisältyisi sellaiseen temperamenttisuuteen tai herkästi innostuvuuteen, herkkyyteen ja luovuuteen, jotka nostaisin.
Moira: Vaikuttaa siltä, että tässä surullisessa lapsessa on yhdistetty surullisuus ja se oman mukavuusvyöhykkeen sisälle vetäytyminen toisiinsa tavalla, joka jättää pelkästään toisen niistä omakseen kokevat sen ulkopuolelle. Omalla kohdallani molemmat pitävät paikkaansa, mutta toisten loitolla pitämisenhän ei automaattisesti tarvitse liittyä siihen surullisuuteen. Päin vastoin, edellinenhän on suojakeino jälkimmäistä vastaan!
Syksyinen: Vaikuttaa siltä, että me mukavuusvyöhykkeestämme tiukasti huolehtivat löydämme toisemme täällä netissä ja luotamme toisiimme ehkä helpommin kuin muihin ihmisiin keskimäärin. Tietoisuus siitä, miten kipeästi omien rajojen puhkaisu satuttaa, yhdistää.
Kiukkuinen kuulostaisi jo paljon paremmalta. Kiukuttelija :D Viha on vähän liian voimakasta, ei pienet lapset vihaisia ole.
Mutta itepä suomensin angryn vihaiseksi, vaikka se tarkoittaa myös kiukkuista. Sovitaan siis niin, että sisäinen lapseni on kiukkuinen :) Jee :D
Ja mitä enemmän asiaa miettii, sitä paikkaansapitävämmältä se kuulostaa. Mutta en kyllä potki ja itke ja riehu, jos en saa jotain :P
Niin minäkin ajattelisin, että lapsen tunteman vihan nimittäminen vihaksi on virhe. Samasta tunteestahan siinä on kyse, mutta viha vihantunteen ilmentymänä on kuitenkin minusta jotain, jonka vasta aikuinen voi osata. Lapsikin tuntee vihantunnetta, mutta se ilmenee pikemminkin kiukkuna kuin vihana. Eihän lapsi esimerkiksi vihaa äitiään silloin kun kiukuttelee tälle.
Onkohan englannissa tällaista erottelua ollenkaan? Angryhan on nimenomaan vihainen. Upsetin puolestaan suomentaisin ehkä suuttuneeksi. Mutta lieneekö kiukkuiselle omaa sanaansa olemassakaan?
Furious on varmaan jollain tapaa kiukkuinen kanssa, mutten tiedä, onko se ihan se päämerkitys.
Tai ehkä furious onkin raivoisa tai jotain.
Joo, furiouskin tosiaan on vihainen. Se on käsittääkseni sellainen oikein tosi vihainen, siis kun oikein kiehutaan raivosta.
Furious on aika hyvin esillä tässä elokuvasitaatissa:
Tuon myötä suomentaisin sen furiouksen kiivaaksi, kun se liittyy anger-sanaan tuolla tavalla, ja kiivastuneeksi silloin, kun se on yksinään.
Minunkin sisäinen lapseni on surullinen.
Surullinen on jo luopumassa vihasta… minusta lapsi osaa vihata, ainakin itseään, vaikka ei ehkä osaa käyttää sitä sanaa.
Mutta haluan uskoa, että ei ole koskaan liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus, vaikka en Ben Furmanista muuten niin välitäkään. Olen päättänyt tehdä kaikkia juttuja, joita en jostain syystä ole pienenä voinut, kuten pistää synttärikakkuun 29 kynttilää :D Pallomeressä muun muassa on vielä käymättä…
Kyllä lapsikin voi oppia vihaamaan, ja tosiaankin varsinkin itseään, valitettavasti. Minusta se on sellainen epänormaali tila, tavallaan liian varhaista kypsymistä, ja aina tosi traagista.
Minä olen hellinyt sisäistä lastani lähinnä toteuttamalla pienenä haaveilemiani ahmimiskestejä itselleni. Lähinnä lätyillä.
Olenkohan minäkään koskaan ollut pallomeressä? En kyllä muista. Voi ei, koko ajan pyörii vain mielessä se Julmahuvin/Mennen tullenin “Minä ja marsu uimassa pallomeressä” :D