“Alkavan viikon aiheita, joilla todennäköisesti päästään Blogisanomiin” eli “Eikö jokainen olekaan hyvä jossakin?”
#1723. Maanantai, 28. marraskuuta 2005 klo 9.43.19, kirjoittanut Jani. 11
“Kuten vaiettu totuus kuuluu, kaikki eivät välttämättä ole hyviä yhtään missään.” #
“Mietiskelin, tunnenko ketään, joka ei olisi hyvä missään, mutten keksinyt. [… Tajusin] että varmaankin tuosta vaietusta totuudesta puuttuu lopusta sana “kouluaineessa”.” #
“Miten noloa olisikaan, jos oma vahva laji olisi vaikka [eksoottisten] perhosten tunnistaminen, eikä sitten koskaan tulisi sitä itse tietämään, kun ei kävisi etelässä ja altistuisi tälle perhosasialle.” #
“Eli käsittääkseni kyseessä oli vain vaiettu totuus, että jotkut eivät ole hyviä missään. Minä ainakin olen näitä joitain nähnyt elämäni aikana.” #
“Kaura arveli, että tarkoitin nimen omaan kuoluaineita sanoessani, että kaikki eivät välttämättä ole hyviä yhtään missään. Anteeksi raadollisuuteni, mutta en tarkoittanut.” #
Minusta tässä erimielisyydessä on pohjimmiltaan kyse mittakaavoista. #
Ensinnäkin olen samaa mieltä PA:n ja justsopivastin kanssa siitä, että kyllä niitäkin tyyppejä, jotka eivät kerta kaikkiaan ole hyviä missään, löytyy. Näitä tyyppejä löytyy vieläpä nykyisinä aikoina paljon enemmän kuin joskus vanhoina hyvinä aikoina kun kaikki kuolivat ennen kolmattakymmentä ikävuotta, sillä niinä aikoina ne tyypit karsiutuivat jo kauan ennen muita juostuaan pahki mammutin tuntosarviin syöksyhampaisiin, maisteltuaan sitä myrkylliseksi tiedettyä kasvia “no ihan vaan varmuuden vuoksi” tai lyötyään kavereidensa kanssa isosta kasasta alkuoravannahkoja vetoa siitä, että pystyvät selättämään luolaleijonan painissa paljain käsin. #
Nykyisin ne tyypit eivät pelkästään selviydy vanhemmiksi kuin muinaisina aikoina parhaista parhaat, vaan pääsevät jopa lisääntymään näitä enemmän ja joskus tuntuu, että jopa enemmän kuin muut keskimäärin. En kuitenkaan kannata mitään eugeniikkaa, sillä tämä on asioiden tila nykyisin eikä äiti luonnon puolesta kansan kulloisillakin mittapuilla heikoksi katsottujen aineksien karsimisella nykyisinä aikoina saavuteta mitään kestävää, kuten kokeilut 1940-luvun Saksassa hyvin osoittivat. #
Toisekseen olen myös sitä mieltä, että monet sellaisista tyypeistä, jotka näennäisesti eivät ole hyviä missään, eivät vain ole päässeet tekemään sitä, missä olisivat hyviä, jos sitä tekisivät. Epäilen myös, että suurimman osan näiden potentiaaliaan lunastamaan pääsemättömien kyvyistä muodostavat juuri tuollaiset Äidin mainitseman lajintunnistuksen kaltaiset, alkuihmisille tärkeät jutut, joille ei vain yksinkertaisesti ole enää nykyisin mitään käyttöä kuten luolaleijonan päihittäminen painissa paljain käsin tai pitkästä ja ankarasta talvesta selviytyminen ihmisiä metsästäen, tappaen ja syöden. #
Olen myös sitä mieltä, että minä itse olen tällainen relikti, jonka kyvyillä ei ole mitään käyttöä nykymaailmassa. Kaksituhatta vuotta sitten olisin ollut valtionpäämies, sotapäällikkö tai todennäköisimmin rakastettu ja vihattu suuri uskonnollinen profeetta, mutta kaltaiselleni metakertomusten kehittelijälle ei yksinkertaisesti ole sijaa ajassa, jossa kaikki metakertomukset ovat kuolleet ja usko niihin on kuopattu. Niinpä olen pelkkä tyhjäntoimittaja kansalaisjournalisti. #
Tällaiset näennäishuonot ovat luultavasti ei missään hyvien ryhmän enemmistönä, sillä ihan totaalisen kyvyttömien osuutta väestöstä pidän loppujen lopuksi varsin pienenä. #
[muokkaukset]
[muokkaus][klo]14:04[/klo] Lisäsin k-kirjaimen otsikossa olleeseen jossain-sanaan.[/muokkaus]
[muokkaus][klo]6.5.2007[/klo] 15:10 Nykyaikaistin tyyliä ja yksinkertaistin sitaattien lähdemerkintöjä.[/muokkaus]
[/muokkaukset] #
Kokemuksieni mukaan isojen firmojen myynti- ja varsinkin markkinointiosastot ovat täynnänsä hyvin palkattuja metakertomusten keksijöitä.
Niinpä tosiaan varmaankin ovat. Vaan eivät taida hekään itse uskoa niihin keksimiinsä kertomuksiin, ja sellainen usko olisi minulle elämässäni etenemisen edellytys.
Päheetä, minä aloitin keskustelun!
Nykyisin ne tyypit eivät pelkästään selviydy vanhemmiksi kuin muinaisina aikoina parhaista parhaat, vaan pääsevät jopa lisääntymään näitä enemmän ja joskus tuntuu, että jopa enemmän kuin muut keskimäärin.
Tämä toisaalta tarkoittaisi, että nämä olisivat hyviä hankkiutumaan lisääntymistilanteisiin, mikä johtaa jonkinlaiseen paradoksiin.
PA, joka ei jaksanut tehdä testiä, mutta tietää kyllä kuuluvansa soitonodottajiin [eikä edes viihdy puhelimessa]
Ohhoh, teoriassani on tosiaan räikeä, sisäinen ristiriita tuolta osin.
Mutta ei kai tämä ollut ensimmäinen kerta kun Pääauesta poimittuja ideoita muut innostuivat pyörittelemään? Minä olen muistelevinani, että onhan sitä ennenkin tapahtunut. En tosin näin nopeaa räjähdystä näin monelle suunnalle ole aikaisemmin nähnyt.
Eivät suuret kertomukset ole mihinkään kuolleet. Yksi suuri kertomus sellainen väite, ja tämä suuri kertomus kyllä saattaa kuolla.
Ei ihminen pärjää ilman isoja kertomuksia - jos niitä ei ole, ne luodaan. Kertomukset saattavat olla vaihtumassa, taikka saattaa olla tilapäinen hiljaiselon aika, mutta sanokaa minun sanoneen: suuret kertomukset eivät kuole.
;)
Olisinkin varsin kummissani, jos sinä allekirjoittaisit tämän ;)
Kyllä suuret kertomukset ovat kuolleet, vaikkei kaikkien usko niihin olekaan kuollut.
“Ei ihminen pärjää ilman isoja kertomuksia”
En ole täysin varma siitä, etteikö ole olemassa sellaisia ihmisiä, jotka pärjäisivät ilman metakertomuksia. Minä en kuitenkaan pärjää, ja kun siihen yhdistetään varma tieto siitä, ettei mihinkään niistä voi eikä kannata uskoa, on tuloksena särkynyt ihminen.
“jos niitä ei ole, ne luodaan.”
Osuit asian ytimeen: ihminen takertuu niihin kertomuksiin kuin hukkuva oljenkorteen. Mutta jos rakastaa totuutta niin kuin minä, ei voi antautua pelkästään suurten kertomusten kaipuulleen vain pelastaakseen oman mielenterveytensä. Paradoksaalista kyllä, aito rakkaus totuuteen voi johtaa pelkästään totuuksista luopumiseen. Kaikki muu on oman eheyden säilyttämisen halun aiheuttamaa itsepetosta.
Useimmat uskaltavat kulkea totuuden polkua vain niin kauan kuin se näyttää johtavan kohti suurta kertomusta, mutta siinä vaiheessa, kun totuus on paljastamaisillaan rumat kasvonsa - sen, ettei kaiken takana olekaan suuri kertomus - he kääntyvät inhon vallassa pois, palaavat takaisin juuri sen verran, minkä suuren kertomuksen illuusio toimiakseen vaatii ja jäävät sitten paistattelemaan kangastuksensa valossa.
Jani: Kyllä muuten uskovat. Se lienee myös työn tekemisen edellytys sillä jos kertoja ei tarinaan usko ei siihen usko kuuntelijakaan.
Jösses. Semmoisissa töissä oleva porukka ei sitten vissiin olekaan niin kieroa kuin kuvittelin, vaan vain hillittömän naiivia.
Olen myös sitä mieltä, että minä itse olen tällainen relikti, jonka kyvyillä ei ole mitään käyttöä nykymaailmassa.
Höpöhöpö! Enhän minä tietty niitä kaikkia kykyjäsi tunne, joilla jokunen vuosituhat sitten olisit päätynyt sotapäälliköksi tai profeetaksi, mutta ne taidot, joita olet vilauttanut täällä blogissasi istuvat kyllä tähän päivään.
Pitää nyt varmuuden vuoksi tulla tännekin selittelemään: kun omassa blogissani sanoin, etteivät kaikki välttämättä ole hyviä missään, sitä ei ollut tarkoitettu miksikään moitteeksi tai ylemmyydentuntoiseksi tokaisuksi! Jos kaikkien muka pitäisi olla hyviä jossain eikä kuitenkaan itse tuntisi itseään hyväksi missään, niin tulisi turhan toivoton olo. Tai jos koko ajan pitäisi punnertaa omilla äärirajoillaan osoittaakseen hyvyyttään, voisi väsähtää.
Minusta riittävän hyvä on riittävä tavoite. Sellainen omista lähtökohdista katsottuna sopiva hallinnan taso. Kyllä siitä on lupa olla iloinen sen sijaan, että murehtisi, että joku toinen on sittenkin parempi.
Mitä pitempään olen ollut opettajana, sitä enemmän olen alkanut inhota työn edellyttämää arviointia, josta väistämättä seuraa ihmisten paremmusjärjestykseen asettamista. (ja opettajalla sentään on käytössä selkeähköt, ennalta ilmoitetut kriteerit. Vielä kamalampaa on, kun tavallisissa elämisen taidoissa ihmisiä asetetaan paremmuusjärjestykseen täysin mielivaltaisin perustein).
“[…] ne taidot, joita olet vilauttanut täällä blogissasi istuvat kyllä tähän päivään.”
Kyllä minulla tiettyjä taitoja on… mutta mitenkähän minä tämän nyt selittäisin. Siis kun yksittäisenä harva kyky on hyödyllinen kenellekään, niin kyse on enemmän siitä, kuinka niitä taitoja kykenee yhdistelemään tavalla, joka on hyödyllinen.
Omia taitojani olen noiden listaamieni, menneiden aikojen roolien lisäksi kyllä yrittänyt soveltaa niitä nykyisempiinkin töihin, mutta oikeastaan tuo /mekin mainitsema markkinointi on ainoa ala, jonka olen keksinyt. Propagandisti olisi vieläkin lähempänä omaani, mutta niillekään ei enää nykyisin ole juurikaan käyttöä.
Ja kaiken pohjalla on tuo, mitä sanoin kertomuksista: maailmassa, jossa ei tiettyyn pisteeseen edettyään enää yksinkertaisesti kykene uskomaan metakertomuksiin, on psykologisessa kehityksessään sellaisten luomisen vaiheeseen jumiutuneen paha olla.
Ainakaan minä en kuitenkaan ajattele sillä lailla, että en nyt ole hyvä missään, sillä siitäkin huolimatta, että ajattelen omien kykyjeni kuuluvan toiseen aikaan, menneeseen maailmaan, olen tyytyväinen siihen, että olen kuitenkin sentään jollain tavalla kyvykäs.
“Mitä pitempään olen ollut opettajana, sitä enemmän olen alkanut inhota työn edellyttämää arviointia, josta väistämättä seuraa ihmisten paremmusjärjestykseen asettamista.”
Minua on toisinaan mietityttänyt, että jos kaikki opettajat olisivat sillä tavalla humaaneja, kuin minusta kaikkien ihmisten pitäisi olla, niin nykyisenkaltaisen koulujärjestelmän kävisi köpelösti, kun se nojaa niin tiukasti tuohon arviointiin, jonka minusta pitäisi herättää juuri tuollaisia inhon tunteita sitä tekemään joutuvassa ihmisessä.
[…] via marginaali […]