Ajan tappamista
#1740. Lauantai, 3. joulukuuta 2005 klo 21.03.33, kirjoittanut Jani. 26
Minä kuvittelen autokolareita, minä kuvittelen verisiä, ruhjoutuneita ruumiita, minä kuvittelen sortuvia, palavia taloja, minä kuvittelen niiden alle murskautuneita ihmisiä, niissä palavia ihmisiä, palavia, palavia ihmisiä, minä haaveilen tulesta. #
Sinä olet sairas.
Niin olen.
“Tulessa haluan katsoa maailman palavan, Luojan lempilasten nähdä ikeen alle kaatuvan…” Toitpa mieleeni CMX:n. Se ei ole huono asia.
Joskus kirjoitit, että siinä akuutissa sairausvaiheessa sinulla oli paljon näitä väkivaltaisia ajatuksia. Kun tallaiset kirjoitukset nyt haluavat punkea pintaan, onko kysymys samanlaisesta sairaammasta vaiheesta?
Jos multa joku erehtys kysyyn, niin ei tässä nyt mitään “sairasta” ole. Jumankekka, pitää olla melko sokea jos ei huomaa ihmisten sairautta arkipäivässä.
Niijjoo, piti vielä mennä möliseen että se CMX on sitte ihan sieltä syvimmästä ollut jo lähes kymmenkunta vuotta.
En minäkään tällaisen perusteella tosiaan menisi haukkumaan toista sairaaksi, tässä vain asia on esitetty (arvaisin että tahallaan) “sairaassa” muodossa. Väitän kuitenkin, että “sairaan” ja “terveen” ero ei ole fantasioiden yms. sisällössä, vaan siinä, lähteekö toteuttamaan niitä oikeasti (tosin nämä ajatukseni syntyivät miettiessäni seksifantasioita ja seksirikollisia, mutta eiköhän tämä sovi myös väkivaltaisiin fantasioihin).
Mikä kommenttien tulva, tämäpä mukava yllätys!
Outi: Minä en noista kitararokkibändeistä paljoa tiedä, mutta Yrjänän äänestä olen silti pitänyt, kun aina silloin tällöin CMX:ää olen sattunut kuulemaan, ja sen vähän, mitä sanoituksiaan olen kuunnellut, olen ajatellut, ettei se ainakaan sieltä huonoimmasta päästä ole.
Sattumalta käänsin eilisiltana tämän kirjoitettuani telkkarista MTV:n päälle ja siellä Rammstein soitti Benziniä.
En ollut aiemmin tätä kuullut, mutta yhteensattuma huvitti minua. Myös niistä harvoista Rammsteinin biiseistä, jotka olen kuullut, olen pitänyt, vaikka ne vaikuttavatkin keskenään melko samanlaisilta.
Äiti: “Kun tallaiset kirjoitukset nyt haluavat punkea pintaan, onko kysymys samanlaisesta sairaammasta vaiheesta?”
Väittäisin, että ei, sillä näitä ajatuksia minulla on aina, mutta satuin vain viime päivinä onnistumaan niiden pukemisessa sellaisiksi sanoiksi, jotka katsoin riittävän koherenteiksi jotta ne kehtaa julkaista. Yleensä ne ovat hyvin nopeasti ohi meneviä, välähdyksenomaisia (kuten ovat muuten unenikin olleet viime aikoina, enkä siksi ole niitä paljon kirjoitellut), eikä niistä oikein saisi kirjoitettua yhtä tai kahta lausetta enempää.
Niin, ja itse asiassa kirjoitin tuon edellisen jo torstai-iltana, mutta viivytin sen julkaisua siksi, etten olisi halunnut sen olevan päällimmäisenä silloin, kun menen asianajajan juttusille; joku pingviinielokuvahehkutus on kuitenkin paljon tyypillisempää sisältöä täällä.
pk_k: “Jos multa joku erehtys kysyyn, niin ei tässä nyt mitään »sairasta« ole.”
L.B.: “En minäkään tällaisen perusteella tosiaan menisi haukkumaan toista sairaaksi […].”
Minä otin tuon Rikun heiton lähinnä samalla tavalla kuin miten suhtautuisin siihen, että pikkulapsi, joka istutetaan joulupukin syliin, kiljaisisi, että “Sinä olet ruma!” Toisin sanoen sellaisena hellyyttävän naiivina, päälle päin ilmeisen asian ääneen toteamisena. Olisi aika kummallista, jos se tyyppi, jolla on joulupukin naamari naamallaan, ottaisi sen lapsen toteamuksen tosissaan ;)
L.B.: “Väitän kuitenkin, että »sairaan« ja »terveen« ero ei ole fantasioiden yms. sisällössä, vaan siinä, lähteekö toteuttamaan niitä oikeasti […].”
Aamen.
Väitän minäkin, että tällaisia fantasioita on lukemattomilla muillakin sellaisilla ihmisillä, joita ei tulisi mieleenkään nimittää sairaiksi, koska ne eivät mitenkään näy päällepäin. Monet eivät ehkä edes tiedosta niitä, toiset eivät vain myönnä niitä itselleen ja useimmat eivät myönnä niitä muille.
Minä en pelkää niiden ilmaisemista. Pelkään ainoastaan, että ilmaisen ne jotenkin kehnosti tai epätarkasti, siis jotenkin toisin kuin mitä oikeasti tunnen ja ajattelen.
Ai niin, ja vielä tarkennuksena: kuten totesin heti alkuun, niin minähän olen sairas. Se ei vain juuri mitenkään suoranaisesti liity tuossa merkinnässä käsittelemiini aiheisiin. Sosiopatiaa, psykopatiaa tai epäsosiaalista persoonallisuutta (tai mitään muitakaan persoonallisuushäiriöitä) minulla ei virallisesti ole. Sairauteni nimi on masennus.
“minähän olen sairas. Se ei vain juuri mitenkään suoranaisesti liity tuossa merkinnässä käsittelemiini aiheisiin.”
Niin siis niin toki, tarkoituksenihan ei tokikaan ollut vähätellä sairauttasi (sinä tietysti varmaan tiesitkin tämän, mutta selvennyksenä muille), mutta koin itsekin Rikun kommentin pilkallisena, tähän merkintään perustuvana pikadiagnoosina, ja kun lisäksi väkivaltaisissa, oudoissa ja muissa “kummallisissa” fantasioissa ei ole mitään outoa tai kummallista, vaikka ihmiset varmaan mielellään kieltävätkin ajatelleensa mitään sopimatonta.
Hyvin puhuttu. Eipä tuohon ole juuri lisättävää.
Niin, ja itse asiassa kirjoitin tuon edellisen jo torstai-iltana, mutta viivytin sen julkaisua siksi, etten olisi halunnut sen olevan päällimmäisenä silloin, kun menen asianajajan juttusille; joku Pingviinielokuvahehkutus on kuitenkin paljon tyypillisempää sisältöä täällä.
Voi että mä nauroin tälle!
(mun sairauskyselyni lähti ihan eri lähtökohdasta kuin Rikun, mutta ei sekään kyllä näin jälkeenpäin kovin fiksulta vaikuttanut. Siinä taisi olla takana jokin sellainen huoli, että mistä osaisin tunnistaa, jos ihan oikeasti kirjoittaist tänne jotain, jolla huhuisit “apua”. Samanlainen tunne mulle tuli joskus kesäkuun puolenvälin korvilla, kun luin jonkin postauksen, joka periaatteessa olisi voinut olla hätähuuto, mutta ei sitten onneksi ollutkaan!)
Anteeksi.
En tiedä Janista juuri mitään. Kommenttini oli lähinnä vitsi, huono vitsi näin jälkeenpäin ajatellen. Kommenttini oli kaukana pilkasta ja Jani suhtautui siihen juuri niin kuin ajattelinkin. Ei siis ottanut sitä tosissaan.
Internetissä julkaistulla tekstillä on omat rajoitteensa. Hymiöllä olisin ehkä saanut kommenttini näyttämään “kepeämmältä”, mutta joku olisi saattanut kokea hymiöllä koristetun kommentin vielä ilkeämpänä. :)-hymiö kun tuppaa näyttämään myös vähän kaikkitietävältä.
Surkeaa puolusteluahan tämä on, mutta seuraavalla kerralla lupaan ajatella ja ottaa asioista selvää ennen kuin kirjoitan.
Itse pitäisin pilkallisena tai loukkaavana jos joku henkilö, varsinkin minua tuntematon henkilö sanoisi että olenpa minä tavallinen. Laskisin itseni Janin sairauden omatessani myös ajattelevan näin.
Ja mitä itse kirjoitukseen tulee, hyvä että kirjoitit nämä Jani, kunpa jaksaisin (lue: kehtaisin, uskaltaisin, voisin) kirjoittaa omat vastaavaan suuntaan viittaavata, jopa toistuvat “suunnitelmat” jotka ovat selkeästi, ainakin Rikun mielestä sairaita, mutta joiden kohdalla termi “sairas” täytyisi määritellä kyllä täysin uudelleen.
tuli ei polta tuttuansa
Äiti: “…joskus kesäkuun puolenvälin korvilla, kun luin jonkin postauksen, joka periaatteessa olisi voinut olla hätähuuto, mutta ei sitten onneksi ollutkaan!”
Juu, ja periaatteessa voi aina lähteä siitä olettamuksesta, että minä en huhuile apua täällä. Silloin, jos asiat ovat niin huonosti, että tarvitsisin apua, sen joko todennäköisesti kyllä huomaa niin, ettei siitä ole pienintäkään epäilystä, eli minä pyydän sitä melko suoraan, tai vielä todennäköisemmin ette silloin huomaa yhtikäs mitään, sillä silloin minä teen kaikkeni, jottei kukaan huolestuisi eikä aavistaisi mitään.
Lisäksi en koe tätä blogiani sellaiseksi kanavaksi, josta akuuttia kriisiapua lähtisin hakemaan; sitä vartenhan ovat päivystyspoliklinikat ja psykiatrinen kriisiapu…
Vaikka leikittelenkin näillä asioilla niin en silti haluaisi herättää hirveästi oikeaa huolta teissä, jotka oikeasti välitätte, ja pyydän anteeksi, jos olen niin onnistunut silti tekemään.
Riku: Mitäpä tuosta. Kommenttisi oli tosiaan sikäli riskaabeli, että sen perimmäistä merkitystä oli hyvin vaikea tulkita, ja juuri sen vuoksi pidättäydyin tekemästä automaattisesti siitä sitä tulkintaa, johon olisi ollut hyvin helppoa suoraan hypätä, eli, että se olisi ollut silkkaa häijyyttä.
Elätin toivoa siitä, että se tosiaan olisi ollut rohkea vitsi, mutta sen todennäköisyys on näissä verkkokuvioissa pieni, sillä niin paljon tavallisempaa sellainen silkka ilkeily on. Mutta nyt, kun selitit tarkoituksesi, kommenttisi loksahti suoraan sille varattuun paikkaansa ja sitä pidettäköön tosiaan pelkästään vitsinä. Sanoisin vieläpä, että se olisi ollut varsin hyvä sellainen, jos vain olisin tuntenut tyyliäsi tätä ennen, jolloin sen oikein tulkitseminen olisi onnistunut minulta suoraan.
Kunnia sinulle siitä, että palasit selittämään sanojasi ja pyytämään jopa anteeksi aiheutunutta väärinkäsitystä.
4qu4r1u5: Lausahduksesi oli minulle entuudestaan tuntematon (oliko se suomalainen sanonta?) ja osui hyvin!
Ja en kai minä vaan kirjoittanu “pingviinielokuvahehkutusta” isolla alkukirjaimella?! Kirjoitinpa hyvinkin. Korjataanpa se omasta kommentista mutta jääköön Sun äitis sitaattiin todiste mokastani.
Kuraattori: Oho, kommenttisi meni ensin kokonaan ohi silmien.
“Itse pitäisin pilkallisena tai loukkaavana jos joku henkilö, varsinkin minua tuntematon henkilö sanoisi että olenpa minä tavallinen.”
Niin minäkin! Poikkeavuuden korostaminen ei tunnu niinkään pahalta kuin tavanomaisuuden.
Mielenkiintoista kuulla, että tunsit ajatukseni tutuiksi. Siksi juuri näistä(kin) kirjoitan, että ne tulisivat ilmaistuiksi, ja muut, samanlaisia ajatuksia päissään… päässään pyörittelevät saisivat rohkaistusta, ehkä jopa ilmaisemaan itsekin itseään samalla saralla.
Jani: Se on suoraan kalevalast:
http://www.sacred-texts.com/neu/kvfin/09.htm
Oho, no tuli taas todistettua meikäläisen perehtyneisyys kotoperäiseen kulttuuriin. Or the lack of thereof.