Puhuvat pingviinit
#1742. Tiistai, 6. joulukuuta 2005 klo 11.19.17, kirjoittanut Jani. 17
Onneksi en mennyt katsomaan pingviinielokuvaa! Syksyinen oli oikeassa: pingviinit puhuvat! Aaaargh! #
“Tälle [Mikrokosmoksen ja Lentävän muuton] tasolle Pingviinien matka ei pääse, mutta ei se olisi kovasti haitannutkaan ellei aivan kelvollista elokuvaa olisi myöhemmässä ääniraidan työstössä pilattu niin täydellisesti. #
Elokuvassa pingviinien kuvitellut ajatukset on dubattu kolmeksi ääneksi: mies-, nais- ja lapsiääni vuorottelevat. Koko kerronnan täyttää siis isä-[,] äiti[-] ja lapsipingviinin hieman lyyrillisluonteinen (yli)tulkinta. #
Tässä kohtaa alkaa jo kaivata Avaran luonnon tuttujen ja turvallisten opetusohjelmien lakonista ja proosallista mieskertojaa, sen verran pahasti dramatisointi pääsee karkaamaan tekotaiteellisuuden ja toisaalta imelyyden puolelle.” #
Iisakki Härmä: “Puhumme suomea” -pingviinit (Lapin Kansa 5.12.2005, s. 10) #
Ja minä kun jo ehdin kuvitella, että kerrankin jokin imelyydellä pilaamaton olisi suosittua USA:ssa. #
aarkh! Hyvä kun kerroit. Nyt en mene sinne minäkään. Ja vielä että nainen ja mies ja lapsi, helvetti. Onko pingviineillä edes äänenmurrosta, mitä?
Kyllä on surkeaa.
Silläpä hätäyin tästä havainnostani heti raportoimaan, että muutkin tietävät välttyä itsensä kiduttamiselta tuon parissa.
Vielä ei ole tehty sellaista elokuvaa puhuvista eläimistä, jonka parissa minä viihtyisin, mutten silti pidä sitä täysin mahdottomana ajatuksena. Sen pitäisi vain olla äärirehellinen, eli, että ne elukat olisivat perineet ihmisiltä ainoastaan sen puhekykynsä eivätkä mitään muita ominaisuuksia.
“Äiti, miksi sinä syöt minut?”
“No, poikaseni, nyt on sellainen tilanne, että saalistaja vaanii ihan tuossa pesän suuaukolla ja tulee sisään hetkenä minä hyvänsä, joten meidän on iskän kanssa järkevintä popsia teidät nyt suihimme koska teissä on paljon arvokasta proteiinia. Sitten hylkäämme tämän pesän, läksimme lipettiin ja alamme pykäämään uusia poikasia. Hyvästi, poika!”
“Mutta äiti, äitiiAAAAAIII”
Mitkä eläimet syövät poikasensa vaaran uhatessa?
Hm, eipä tosiaan kuulosta hyvältä tuo leffa. Pitänee vuokrata sitten joskus, kun se tulee Makuuniin…
Poimin tuon idean BBC:n dinosaurussarjasta, jossa alkunisäkkäät toimivat juuri kuvatunlaisessa tilanteessa tällä tavalla. En osaa sanoa onko se juuri nisäkkäille ominainen toimintastrategia, sillä sinänsähän se on evolutiivisesta näkökulmasta lähtökohtaisesti täysin järkeenkäypä ja hyvä toimintamalli mille tahansa poikasiaan hoivaavalle lajille.
Varsin monet eläimethän popsivat jälkikasvuaan vaaran uhatessa. Kotoisista häkkiotuksista tuttuja sellaisia ovat ainakin kanit ja muut jyrsijät.
Eläinkirjassa oli joskus kuva leijonanaaraasta, joka söi leijonanpentua, en muista oliko omansa. Se oli maailman surullisin kuva, vielä silmiään avaamattoman poikasen hätääntynyt ilme vainosi minua viikkoja kuvan näkemisen jälkeen.
Puhuvat!! Pettymykseni on ääretön. Vaikuttihan se toki liian hyvältä ollakseen sitä oikeasti.
No voi hemmetti. Minäkin olin ajatellut viedä poikueeni sitä katsomaan. Mutta en nyt sitten viekään.
No, mitä voi odottaa?
Kun nisäkäs, jonka nuppia sisäänrakennettu draamantaju pakottaa, kuvaa elukoita, ei tuloksena voi olla muuta kuin inhimillistä draamaa: onnea ja surua sopivassa paketissa.
Hyviä, lässyttämättömiä eläinelokuvia saisi vain, jos elukat itse kuvaisivat.
Sorppa, ystävät, kun en oo kerjenny kommentoimaan! Tuo linnan juhlien tassuttelu nyt vaan on pakko kattoa ja sitten oon toiveikkaana kattellu tanssahtelua siltä varalta, että Jyrki vaikka onnistuisi kampittamaan Tanjan siellä.
Ja sitten piti saunassa käydä. Ja nyt nukkumaan mennä. Niin että moro!
Ugus: “Kotoisista häkkiotuksista tuttuja sellaisia ovat ainakin kanit ja muut jyrsijät.”
Jyrsijät mullakin jostain syystä tulivat mieleen. Nehän ne tosiaan taitavat ainakin niin tehdä.
Herkku: Periaatteessa voisi varmaan olla hyväkin dokumenttielokuva teatterilevityksessä, mutta jo sen, että tämä oli niittänyt mainetta jenkeissä, olisi pitänyt saada hälytyskellot soimaan…
Saara: Halvemmaksi tulee kun jälkikasvukin katselee vain kotona telkkarista niitä iänikuisia puhuvat elukat -elokuvia.
marimba: “Hyviä, lässyttämättömiä eläinelokuvia saisi vain, jos elukat itse kuvaisivat.”
Haistan jo seuraavan tosi-tv-villityksen: opetetaan lauma simpansseja käyttämään videokameroita ja annetaan niiden kuvata toisiaan kuukauden ajan. Tulokset voittaisivat helposti laadussa 90 % siitä, mitä telkkarista nykyisin tulee.
13: You’ve got yourself a deal, Mister!
Mannis-Katri käsikirjoittamaan, Reginalta taustamusat ja Aki Apinamies ohjaamaan.
Tuskin maltan odottaa.
Tämä varmaan hukkuu jonnekin arkistojesi kätköihin, mutta pakko kuitenkin sanoa kun lehdestä tällaisen tiedon löysin… Siis toisin kuin voisi olettaa, ovat nuo pingviinien puheet vain elokuvan alkuperäisessä euroversiossa. Yhdysvalloissa ne on korvattu Morgan Freemanin kertojanäänellä. Ranskalaisen ohjaajan mukaan syy on se, että amerikkalaiset eivät ymmärrä taidetta. Siis ne puhuvat pingviinit ovat taidetta. Mutta pointti siis se, että tällä kertaa USA:ssa menestynyt ei sittenkään ollut pilattu imelyydellä. Kappas!
No jopas… jopas jotakin! Tuo on jotenkin niin moninkertaisesti nurinkurista, että vallanhan tässä aivo nyrjähtää! Mutta hienoa se silti on joka tapauksessa näin päin, vaikka meille eurooppalaisille jäikin kehnompi versio.
[…] Mieleni minun tekevi, aivoni ajattelevi lähteäni leffamaahan, elokuvaa vahtaamahan, King Kongia kattomahan, gorillata kollaamahan. Järkyttävä jättiläinen, karvakorva körmyläinen, popsii puhuvan pingviinin, räpättävän räpyläisen. […]