Rohkea karhu
#1745. Keskiviikko, 7. joulukuuta 2005 klo 12.55.50, kirjoittanut Jani. 2
Pienenä en oikein tajunnut näitä Korppi Kuthan satuja, mutta nyt vanhemmalla iällä luettuina nämä ovat aivan loistavia, zen-henkisiä tarinoita. #
Rohkea karhu #
Pikkulintu ja hiiri asuivat yhdessä. Yhdessä ne kokosivat jyviä. #
No niin, ne kokosivat aikansa, ja sitten lintu sanoi:
— Jyviä riittää meille koko talveksi. Nyt ruvetaan jakamaan. #Alettiin jakaa. Linnulle jyvä, hiirelle jyvä. Hiirelle jyvä, linnulle jyvä. #
Ne jakoivat jyvät tasan, mutta yksi jyvä jäi yli. #
Mitä tehdä? #
Hiiri sanoi:
— Jyvä on minun. Minä olen tehnyt enemmän työtä kuin sinä, minä olen kaivanut maata — ihan kynnet kipeytyivät. #Mutta lintu vastasi:
— Ei, se on minun jyväni. Minä olen tehnyt enemmän työtä. Minä vahdin jyviä ylhäältä, koko ajan lensin ja lensin — ihan siivet kipeytyivät. #Ne kiistelivät ja kiistelivät ja alkoivat sitten tapella. Ne tappelivat niin, että koko metsä kaikui huudosta ja vikinästä. #
Ne tappelivat ja tappelivat, vikisivät ja vikisivät, eivätkä mitenkään voineet voittaa toisiaan. Ne juoksivat etsimään itselleen apua. #
Lintu kutsui itselleen avuksi Ukkoslinnun. #
Hiiri toi rohkean, voimakkaan apurin — itsensä karhun. #
Karhu huitaisi, löi nyrkillä Ukkoslintua siipeen. #
Siipi murtui — ukkonen jyrähti. #
Silloin hiiri pelästyi, sukelsi kaarnanpalasen alle ja istui siellä. Mutta itse karhu pelästyi vielä enemmän. Se katsoi sivuilleen:
— Missä on minun hiiroseni? Hiiri on kadonnut! #Pelästyksissään karhu lähti juoksemaan pois ja astui kaarnanpalaselle. Kun se astui, jokin räsähti kaarnanpalasen alla.
— Ai, ampuvat! ajatteli karhu. #Ja rohkea karhu lähti juoksemaan minkä käpälistä lähti. #
Hiiren hammas se vain oli räsähtänyt. #
Nenetsisatu, muokannut K. Šavrov (Korppi Kutha, koonnut L. I. Gribova, 1974) #
[muokkaukset]
[muokkaus][klo]13:41[/klo] Jokin nielaisi melkein koko tekstin! Kirjoitin uudestaan.
[/muokkaus]
[/muokkaukset] #
Loistavaa tavaraa. Minä laitoin nimen kännykkään muistiin että voin sitten joskus lastenkirjastoon osuessani sieltä tarkastaa ja muistaa.
Arvelinkin, että siellä tästä pidettäisiin. Unohdin mainita, että kuvituskin on minusta vallan mainio. Peskit pukevat turriaisia juukelin hyvin!