Itseä­ni psyy­ka­tak­se­ni kat­se­lin tuos­sa The Insi­de­ria taas ker­ran, ja tuli mie­lee­ni lopul­ta­kin kat­sel­la, mitä Inter­net tie­tää aidos­ta ja alku­pe­räi­ses­tä tapauk­ses­ta Jef­frey Wigand. #

Olin auto­maat­ti­ses­ti olet­ta­nut, että tuo koh­taus oikeus­sa­lis­sa oli lii­oi­tel­tu ja dra­ma­ti­soi­tu, mut­ta istun­non kir­jal­li­sen selos­tuk­sen perus­teel­la se on pikem­min­kin päin­vas­toin: elo­ku­van koh­taus tun­tuu tuon luet­tua­ni mel­koi­sen nyy­söl­tä. Itse asias­sa Ron Mot­leyn replii­keis­tä dra­maat­ti­sim­mat tun­tu­vat ole­van peräi­sin suo­raan pöy­tä­kir­jas­ta. Bruce McGill tekee kyl­lä muu­ten sen ver­ran hyvää työ­tä, että onnis­tuu mel­kein ensim­mäis­tä ker­taa irrot­tau­tu­maan Ihme­mie­hen Jack Dal­to­nis­ta sil­mis­sä­ni. #

Wigan­din sivut ovat sar­jas­sam­me niin sil­miä­ras­saa­van väri­set, että aloin taas haa­veil­la kikois­ta, joil­la tuom­moi­set sivut sai­si näyt­tä­mään sil­tä kuin itse halu­aa. Se oli­si­kin mel­kein lii­an help­poa, jos fra­me­se­tin tyy­li­tie­dos­to kat­tai­si myös sen sisäl­tä­mät doku­men­tit. #

Ja jota­kin muu­ta­kin oli vie­lä mie­les­sä, joka piti mai­ni­ta täs­sä yhtey­des­sä, mut­ta kun se kar­ka­si mie­les­tä. #

Hahaa, tuli­han se! Siis sii­tä musii­kis­ta. Että se on tuos­sa hyvä. Niin. Sii­nä se. Eipä mul­la muu­ta. #