Neiti Nukku-Maija: bring me a dream. Now. I said now, god damn it!
#1869. Torstai, 19. tammikuuta 2006 klo 1.16.02, kirjoittanut Jani. 0
Olen kuluvan viikon aikana ilmeisesti siirtynyt talviunirytmiin, kun yksitoista tuntia unta tuntuu herätessä aivan liian vähältä, eikä kahdennentoista jälkeen herätessä ole pökkelö olo niin kuin aiemmin, syksyllä, jolloin 8-10 tuntia riitti ihan hyvin.
Yksi ylimääräinen tunti ei nähtävästi riitä minulle. #
Huominen psykiatriaika ahdistaa, vaikka sain sen taas kahdeksitoista, kuten aina. Olin jo kuvitellut, että olen sen suhteen siitä päässyt, mutta sama vanha kierre toimii näköjään yhä: ahdistuminen lähtee käyntiin edellisenä päivänä juuri tuohon nukkumaanmenoon liittyvien ajatusten takia, sillä se, että seuraavana päivänä on oltava jossain johonkin tiettyyn aikaan, edellyttää sitä, että on herättävä ennen sitä, ja jotta heräisi, on mentävä illalla nukkumaan, enkä minä halua mennä nukkumaan. #
Oikeastaan minä en koskaan halua mennä nukkumaan. #
Silloin, kun minkään tuommoisen syyn takia ei ole pakko, se nukkumaanmeno tapahtuu aina lopulta jonkinlaisen lievän masennuksen vallassa, ja silloin, kun on joku syy, se tuntuu vihattavalta, katkeralta, epäreilulta. #
Enää pitkiin aikoihin ei ole ollut mitään syytä, jonka vuoksi haluaisin huomisen tulevan nopeammin. #
Kun unirytmini vuosia sitten hajosi ensimmäistä kertaa, pakenin tulevaa aamua siirtämällä kelloa. Käänsin yökolmelta kelloa takaisinpäin, jonnekin edelliseen iltakuuteen, ja uskottelin itselleni, että elän sitä aikaa. Se toimikin. Tietenkään aamulla alkanut koulu ei siirtynyt minnekään, mutta enhän minä siitä piitannut. Elin omaa aikaani. #
Tai sitten yritin oikaista unirytmiäni tyypillisillä puoskarinelkeilläni (minulla on niitä pussillinen), eli valvomalla läpi yön ja menemällä sitten kouluun. Sen jälkeen aina uni maittoi kyllä ja rytmi saattoikin oieta päiväksi tai pariksi. Tai sitten ei. En oikeastaan muista paljoakaan siitä. #
No, nyt nukkumaan. #