No kat­se­lin sen ekan jak­son sit­ten. Oli­han se. Piti heti perään kat­soa toi­nen­kin! Olin aja­tel­lut etu­kä­teen kat­soa tämän lähin­nä sik­si, että läh­tö­koh­tai­sen ase­tel­man mie­len­kiin­toi­ses­ta filo­so­fi­ses­ta aspek­tis­ta (mikä tämä paik­ka on? Mik­si olem­me tääl­lä? Onko kai­kel­la täl­lä jokin tar­koi­tus?) pys­tyt­täi­siin ehkä repi­mään mie­len­kiin­toi­sia jut­tu­ja. #

Olin siis kuvi­tel­lut tätä jon­kin­lai­sek­si ihmis­suh­de­draa­mak­si. No eihän niil­tä­kään kuvioil­ta tie­ten­kään koko­naan voi­tu vält­tyä, mut­ta aina­kin tämän alun perus­teel­la tämä onkin onnek­si sen sijaan jän­ni­tys-, jos ei perä­ti kau­hu­ker­to­mus! Näin ollen on pal­jon toden­nä­köi­sem­pää, että jään kouk­kuun (mihin pyrin), kuin mitä se oli­si ollut tuol­la ihmis­suh­de­draa­ma-ase­tel­mal­la. Pidän peuk­ku­ja sen puo­les­ta, että tekeil­lä on jotain yli­luon­nol­lis­ta ja fan­tas­ti­sen kar­mi­vaa, mikä aina­kin näin kah­den kat­so­tun jak­son perus­teel­la vai­kut­taa hyvin­kin mah­dol­li­sel­ta. #

Ehkä ne on nämä minus­ta ihan sel­väs­ti juras­sic­park­mai­set mai­se­mat ja se hir­viön höy­ry­ve­tu­ril­ta kuu­los­ta­va ääni, jot­ka sai­vat mie­li­ku­vi­tuk­se­ni heti puke­maan sen äänen ympä­ril­le T-rexin lihat. Pää­tin poik­keuk­sel­li­ses­ti sin­ni­tel­lä ja tais­tel­la vas­taan halua­ni käy­dä luke­mas­sa juo­ni­pal­jas­tuk­sia. #

Oli­pa Matt­hew Fox joten­kin eri näköi­nen kuin Par­ty of Five -päi­vi­nään! Olin hämään­ty­nyt sii­tä niin, etten ollut var­ma näyt­te­li­jäs­tä ennen kuin nyt jus­tiin­sa sen tuos­ta tar­kis­tin. #

Suo­sik­ki­hah­mo­kin jo heti löy­tyi: Ter­ry O’Quin­nin hämä­rä­pe­räi­nen, syr­jään­ve­täy­ty­vä kal­ju­pää -hah­mo. #

 #