Juuso pärjäsi
#1955. Torstai, 16. helmikuuta 2006 klo 8.47.01, kirjoittanut Jani. 9
kuvat: Yle #
Juuso pärjäsi loistavasti eilisessä kumparekisassa! Mies, joka tuli varamiehenä mukaan kisaan! #
Ensimmäisellä kierroksella minä pidin peukkuja lähinnä sen puolesta, että kunhan nyt tulee ihan hyvä suoritus eikä kaadu siellä, niin hyvä. Mutta Juuso laskikin paremmin kuin monet siellä, ja selviytyi finaaliin. Ajattelin, että no sehän on saavutus jo sinänsä. Vaan vielä finaalissakin mies jätti useimmat kilpailijat taakseen, sijoittuen kahdeksanneksi! #
Nämä tällaiset, tuntemattomuudesta tulevien loistosuoritukset ovat minusta aina paljon suurempia saavutuksia kuin kokeneiden konkareiden sijoittumiset kärkipäähän. Parhaiden joukossa jo entuudestaan tiettävästi oleva kun ei sillä tavalla tule saavuttaneeksi mitään uutta, toisin kuin nämä tulokkaat, joille varsinkin tällaiset kympin kärkeen sijoittumiset voivat jo olla selkeitä itsensä ylittämisiä, eikä mikään ole minusta urheilussa yhtä hienoa kuin itsensä ylittäminen. #
Sitä paitsi nyt kun tässä ollaan näinkin läheistä sukua, niin tämähän on tietysti melkein kuin minä olisin itse ylittänyt itseni, eikö niin. #
Lähestulkoon :) onneksi olkoon hyvästä sijoituksesta Torinossa :D
Kiitoksia! :D
Onnea :D Tiedän tunteen, kun oma serkkuni teki saavutuksia Idolsissa :DD
Minä olen siis kumparelaskumestari ja sinä laulajaidoli! :D
Jep, onneksi näin päin; mulla tulisi varmasti pää kipeäksi niistä kumpareista >:D
Minulla on vain yksi serkku, joka on runoilija, saakohan siitä kunniaa itselleen?
Tuollaiset tuntemattomien pärjäämiset ovat kyllä hauskoja. Kumparelasku vaikuttaa hieman pahalta lajilta polvien suhteen, katsoimme kauhuissamme naisten kisaa viikonloppuna. Mutta hypyt olivat hauskoja.
Jos runoilua pitää arvossa, niin mikäpä ettei. Itse asiassa tuosta tuli mieleeni, että tässä ei vallitse oikein symmetrinen tilanne: lähisukulaisten saavutukset otetaan mieluusti omiksi, mutta jos lähisukulainen tekeekin jotain noloa, niin sitäpä ei otetakaan omalle kontolle, vaan se on sitten ihan pelkästään hänen oma häpeänsä.
Ei siis siksi tullut mieleen, ettäkö runoilu olisi tällainen nolottava juttu. En ainakaan myönnä.
Kaikki huippu-urheilu taitaa nykyisin olla niin äärimmilleen vietyä, lähes stereotyyppistä liikkeiden toistoa, että ne kuluttavat pakostakin jotakin paikkaa. Kieltämättä minullakin tulee kumparelaskua katsellessa mieleen, että mikähän tuon vaikutus polviin mahtaa olla, vaikka polvet kyllä siinä toisaalta tekevät vain sitä, mitä varten ne ovat olemassa (joustavat). Ja väittivät sen Tapion (jonka varamiehenä tuo Juuso siis kisoihin pääsi) päävaivoista kertovassa jutussa myös, etteivät ne päänsärkykohtauksetkaan siitä kumpareikossa rytyyttämisestä ole peräisin.
Mutta mene ja tiedä sitten; eiväthän minkään lajin urheilijat ja pääjehut varsinkaan tietenkään myönnä kirveelläkään, että lajista on terveydelle pitemmän päälle haittaa, sillä lajin imagon kärsiessä tulokasharrastajat ja sponsorit kaikkoaisivat.
[…] Sama se noille muille lajeille - tuo kuudennentoista päivän piikin salaisuus on se, että silloin meikä blogasi Juuson kisamenestyksestä! [Joopa joo, oikeasti sinua vain harmittaa, ettet siinä merkinnässäsi linkannut Yleen, jolloin tuo itsekehuskelusi voisi kuulostaa edes etäisesti uskottavalta.] {Mitä, taasko tuo PA:n alter ego on tänne änkeämässä? This is my territory, bitch!} […]
[…] tuo kuudennentoista päivän piikin salaisuus on se, että silloin meikä blogasi Juuson kisamenestyksestä! [Joopa joo, oikeasti sinua vain harmittaa, ettet siinä merkinnässäsi linkannut […]