Par­haim­mil­laan syö­mi­nen toi­mii teho­kaa­na minän­hä­vi­tys­kei­no­na, tapa­na laka­ta ole­mas­ta ja pae­ta tus­kal­lis­ta todel­li­suut­ta mie­li­hy­vän tun­tee­seen. #

Pahim­mil­laan, kun on jo val­miik­si alla­päin, se tun­tuu raas­ta­val­la taval­la vetä­vän kai­ken huo­mion todel­li­suu­den raa­dol­li­suu­teen. Sitä kuu­lee syl­ken­sä liti­nän, leu­ko­jen­sa lous­ku­mi­sen koros­tu­nee­na kuin tuhan­nen vah­vis­ti­men kaut­ta. Tun­tee ruu­an jokai­sen vai­heen kädes­tä mahaan vas­ten­mie­li­sen voi­mak­kaas­ti, sen tun­ke­mi­sen suu­hun kou­ris­tu­nei­den sor­mien voi­mas­ta, ham­pai­den repi­vän sii­tä kim­pa­lei­ta ja sit­ten jau­ha­van nii­tä kim­pa­lei­ta nars­kuen, vai­val­loi­sen hitaas­ti pie­nik­si rie­ka­leik­si ja murusik­si, kie­len pyö­ries­sä kai­ken tämän kes­kel­lä kuin jokin iso ja epä­mää­räi­nen, vas­ten­mie­li­sen limai­nen eta­na. Jouk­koon tun­tuu sekoit­tu­van taval­lis­ta­kin enem­män ja isom­pia ilma­kuplia ja koko sot­ku vään­tyy lopul­ta kidut­ta­van hitaas­ti ja han­ka­las­ti alas put­kea pit­kin. #

Sil­loin sitä tun­tee kaik­kein voi­mak­kaim­min ole­van­sa se iso ja vas­ten­mie­li­nen, kuvot­ta­va eläin, joka ihmi­nen on. #