This is true life: especially heinous
#2087. Lauantai, 25. maaliskuuta 2006 klo 17.39.42, kirjoittanut Jani. 12
Aina noita poliisi- ja varsinkin lakisarjoja katsellessa minä mietin, että tapahtuuko tuollaisia rikoksia ihan oikeasti. Siis sellaisia murhia. Sellaisia, jotka eivät ole tätä suomalaista “humalainen mies tappoi vaimonsa mustasukkaisuudenpuuskassa ja jäi kiinni paikan päällä” -lajia, vaan niitä joissa ihan oikeasti poliisi joutuu pohtimaan motiivia, alibia ja muita Der Alte -sanoja. #
En ole löytänyt oikein mitään sivustoa, johon tällaisia olisi kerätty, mutta nyt näyttää siltä, että on täällä Suomessakin sellaista tapahtunut: #
“Keskusrikospoliisi epäilee 29-vuotiasta helsinkiläistä varastomiestä kolmesta murhasta. #
Vielä viime marraskuussa hän eli yhdessä 54-vuotiaan varakkaan miehensä kanssa rekisteröityneessä parisuhteessa. Pari oli vapaa-ajan huvilalla Heinolan Vierumäellä, jossa 54-vuotias menehtyi huomattavaan Abalgin-särkylääkkeen yliannostukseen. […] Tammikuussa Heinolan käräjäoikeus vangitsi 29-vuotiaan todennäköisin syin epäiltynä puolisonsa murhasta. Motiivina saattoi olla taloudellisen hyödyn tavoittelu. #
[Uhrin ja epäillyn taustoja selviteltäessä] tuli esille vuoden 1996 ja 1997 kuolemantapaukset, jotka Tampereen rikospoliisi oli aikanaan tutkinut kuolemansyyntutkintana, rikoskomisario Olli Töyräs krp:stä kertoo. […] [Nyt] vangittuna oleva henkilö on ollut kaikissa näissä kolmessa tapauksessa paikalla kahdestaan lääkkeeseen kuolleen kanssa, Töyräs sanoo.” #
Wau. Ihan oikea sarjamurhaaja Suomessa. Ehkä. #
Joka muuten katsoi eilistä Kova laki: erikoisyksikköä, ja minun tavoin eli vahvasti myötä äidin murhaaman pikkusiskonsa suojelussa epäonnistumisesta itseään syyttäneen narkkaritytön kanssa, tässäpä teille vähintään yhtä surullinen kertomus tosielämästä: #
“Tämä on traaginen ja sydäntäsärkevä tapaus”, Jack Fitzpatrick Suffolk Countyn poliisista kertoo. “Nelivuotiaan tytön äiti pahoinpiteli lastaan ainakin kuusi tai seitsemän kuukautta ja jätti hänet lopulta hautaan Manorvillessa.” #
Kuukauden vanhana Jennifer otettiin huostaan. Hänet palautettiin perheelleen kolmen ja puolen vuoden ikäisenä. #
Kotiinpaluusta alkoi järkyttävä pahoinpitelykausi. Poliisin mukaan Jenniferin äiti hakkasi häntä säännöllisesti, tytön huutaessa armoa ja kerjätessä “haluan mennä takaisin mummon luokse asumaan” (hän nimitti kasvatusäitiään mummoksi). #
Hänen pienet luunsa rikottiin. Häntä ravisteltiin. Häntä paiskottiin huoneesta toiseen. #
“Kerran hänen äitinsä lämmitti suuren keittolusikan liedellä ja poltteli Jenniferin kehoa sillä” Fitzpatrick kertoo. “Lopulta hänet paiskattiin lattiaan melkoisen retuuttamisen päätteeksi.” #
Tytön kuoltua kukaan ei tehnyt ilmoitusta hänen katoamisestaan. #
New York Daily News: “Parents arrested in horrifying ’90 slay of child” #
Viisitoista vuotta sen jälkeen, kun koiraansa taluttamassa ollut henkilö oli löytänyt tytön ruumiin, hänen isänsä paljasti rikoksen kostaakseen vaimolleen lähestymiskieltojen rikkomisesta hänelle aiheutuneet vankilatuomiot. #
Minä olen iloinen siitä, että lapsiriepu pääsi lopullisesti pois tästä kurjasta elämästä. Keskityn nyt kuvittelemaan erilaisia tapoja kiduttaa tuota sadistiäitiä. Harmi vain, että fyysisen todellisuuden ja ihmisen biologian rajat ovat niin ahtaat, ettei riittävän suuren tuskan tuottaminen tunnu realistiselta. #
Minun äitini serkku joutui 60-luvulla sarjamurhaajan uhriksi, tosin murhaaja taisi tappaa vain yhden tai kaksi ja kolmas selvisi hengissä ja hän jäi kiinni. Olisi varmasti kuitenkin jatkanut murhaamista.
Tai ehkä kyseessä ei sitten ollut oikea sarjamurhaaja, kuitenkin murhaaja tappoi naisia kuristamalla heidät nylonsukilla, ilman sen kummempaa motiivia.
Jostain syystä tuo on minusta kiinnostava sukutarina.