Erit­täin ystä­väl­li­nen Aku Ank­ka- ja muu leh­ti­kaup­pias. #

Onko pää­ni kolah­ta­nut johon­kin yön aika­na niin etten enää tajua mis­tään mitään, vai mitä var­ten tuo Blog­ger nyt oikein väit­tää, ettei tuos­sa lue että sme­ni­ta? Ihan sel­väs­ti lukee! #

 #

Uni­ver­sal Fit­ness Shop mai­nos­taa kadun­kul­mis­sa ufs.fi-urlin ohel­la isoin kuvin alla ole­vaa tuo­tet­ta, jon­ka pitäi­si “polt­taa ras­vaa ja antaa lisä­te­hoa har­joit­te­luun”. #

ufs.fi #

Mei­na­sin purs­kah­taa nau­ruun kun näin tuon. Saa­toin vain aja­tel­la, että mah­ta­vat­ko­han nuo myy­dä samaa tuo­tet­ta englan­nin­kie­li­sis­sä mais­sa nimel­lä Psk. #

Teki mie­le­ni pro­teii­nia, joten ostin ja kei­tin lähes puo­li­ki­loi­sen por­saan sydä­men. Söin sen tomaat­ti­lie­mes­sä uinei­den, punais­ten kid­ney­pa­pu­jen kera. Her­kul­lis­ta! #

Luin täs­sä alku­vii­kol­la lop­puun Ter­ry Pratc­het­tin Vii­ka­te­mie­hen, jota minul­le oli suo­si­tel­tu. En ole noin ylei­ses­ti ottaen mikään fan­t­asian ylin ystä­vä, vaik­ka olen­kin luke­nut Tsh:n ja mui­noin jopa jokusen R.A. Sal­va­to­ren Drizzt Do’Ur­den -kir­jan (sii­nä­pä muu­ten vas­ta ase­tel­mil­taan rasis­ti­nen ja miso­gy­nis­ti­nen todel­li­suus!). #

Tämä Pratc­hett vai­kut­ti minus­ta vähän sil­tä kuin Douglas Adams oli­si ruven­nut kir­joit­ta­maan fan­ta­sia­pa­ro­di­aa. Tar­koi­tan kui­ten­kin täs­sä lähin­nä sitä Adam­sia, jon­ka kynä tun­tui minus­ta tyl­sy­neen Lin­nun­ra­ta-tri­lo­gian edet­tyä nel­jän­teen ja vii­den­teen osaan­sa. Ei tämä siis minus­ta ollut mitään räis­ky­vää huu­mo­ri-ilo­tu­li­tus­ta, mikä tosin kui­ten­kin voi joh­tua juu­ri sii­tä, etten ole eri­tyi­sem­min mikään fan­t­asian ystä­vä ja sik­si gen­ren minua parem­min tun­te­van mie­les­tä her­kul­li­sim­mat jutut mene­vät minul­ta koko­naan ohi. Kyl­lä siel­lä sil­ti minua­kin nau­rat­ta­nei­ta jut­tu­ja oli jou­kos­sa. #

Tot­ta puhuen jätin lopul­ta koko vel­ho­häs­sä­köin­ti­puo­len luke­mat­ta ja kes­ki­tyin vain Kuo­le­man maa­lai­se­lä­mää kuvan­nee­seen puo­leen juo­nes­ta. Tämä onnis­tui hyvin, kos­ka nämä kak­si oli­vat toi­sis­taan täy­sin irral­li­sia ker­to­muk­sia. Itse asias­sa pelk­kä Kuo­le­man elä­ke­päi­vien kuvaus oli­si minus­ta riit­tä­nyt kir­jak­si mai­nios­ti; kah­den juo­ni­ku­vion puno­mi­nen yhteen yhden kap­pa­leen aika­na ihan kir­jan lopus­sa tun­tui kei­no­te­koi­sel­ta. #

Pie­nel­lä hio­mi­sel­la ja vaka­vien ele­ment­tien lisää­mi­sel­lä Kuo­le­ma-juo­nes­sa oli­si ollut ainek­sia jopa ihan aikuis­ten kir­jak­si­kin. (Olen tosin anta­nut itsel­le­ni ker­toa, että se, että Pratc­het­tin kir­jat tuol­la Jyväs­ky­län pää­kir­jas­tos­sa ovat las­ten osas­tol­la, oli­si jon­ki­nas­tei­nen pyhäin­hä­väis­tys.) #

Nyt kun tuon myö­tä olin taas pääs­syt luke­mi­sen vauh­tiin, pää­tin sit­ten seu­raa­vak­si lopul­ta­kin aloit­taa sen hyl­lys­sä jo vuo­si­kau­det loju­neen, kevyen ja lyhyen viih­de­teok­sen nimel­tä Sota ja rau­ha. #

Tar­vit­sen ilmei­ses­ti uudet sak­set. #

 #

Uudet tule­vat ole­maan oikeat Fis­kar­sit. Sak­sia ne osaa­vat teh­dä vaik­ka web-sivu­ja näkö­jään eivät. #

Tuo Brim se on kyl­lä mie­len­kiin­toi­nen miek­ko­nen. Kuten useim­mis­ta blo­gaa­jis­ta, jois­ta pidän, löy­dän hänes­tä val­ta­van pal­jon saman­lai­sia puo­lia kuin itses­sä­ni. Muis­ta en kui­ten­kaan löy­dä saman­ai­kai­ses­ti yhtä jyrk­kiä kont­ras­te­ja itsee­ni ver­rat­tu­na, niin kuin Bri­mis­tä. #

Esi­mer­kik­si Brim on koke­nut eili­sil­tai­sen CSI:n elä­väl­tä­hau­da­tuk­si­tu­le­mis­ku­vauk­sen ahdis­ta­va­na. Minä puo­les­ta­ni haa­vei­len sään­nöl­li­ses­ti pime­ään, pie­neen kam­mioon sul­je­tuk­si tule­mi­ses­ta. #

Mut­ta oikeas­ti tämä oli vain aasin­sil­ta, jota pit­kin koe­tan lopul­ta­kin pääs­tä käsik­si pit­kään suun­nit­te­luas­teel­la ollee­seen, CSI:n tei­laa­vaan mer­kin­tää­ni. #

“Eikä mai­nos­ten perus­teel­la se New Yor­kin työyh­tei­sö vai­kut­ta­nut niin muka­val­ta ja läm­min­hen­ki­sel­tä kuin Las Vega­sis­sa ja Mia­mis­sa, jois­sa kum­mas­sa­kin on sel­keät ja lähes yli-inhi­mil­li­sen rei­lut ja oikeu­den­mu­kai­set auk­to­ri­teet­ti­hah­mot (Gil ja Hora­tio).” #

Hur­maa­va Itse­mur­ha: “Elä­väl­tä hau­dat­tu” #

Tämän perus­teel­la voi­sin aja­tel­la, että New Yor­kin CSI saat­tai­si olla ensim­mäi­nen CSI, jota minä­kin kes­täi­sin kat­soa. Tuos­sa jäl­kim­mäi­ses­sä lausees­sa on nimit­täin oivas­ti kitey­tet­ty­nä se tär­kein syy, jon­ka takia minä en ole voi­nut sie­tää CSI:tä. #

Seu­raa­vas­sa muu­ta­mia CSI-maa­il­man totuuk­sia, joi­ta Bruck­hei­mer on hie­ro­nut sil­mii­ni jokai­ses­sa pät­käs­sä CSI:tä, jon­ka olen saat­ta­nut vas­ten­mie­lis­ty­mi­sel­tä­ni kat­soa: #

1. Jos val­koi­nen mies ja muun­ro­tui­nen kuin val­koi­nen mies ovat kes­ke­nään eri miel­tä, val­koi­nen mies on oikeassa.
2. Jos val­koi­nen mies ja min­kä tahan­sa rotui­nen nai­nen ovat kes­ke­nään eri miel­tä, val­koi­nen mies on oikeassa.
3. Jos kak­si val­kois­ta mies­tä on kes­ke­nään eri miel­tä, heis­tä van­hem­pi on oikeassa.
4. Jos kak­si CSI:n hah­moa on kes­ke­nään eri miel­tä, ja osoit­tau­tuu, että heis­tä val­koi­nen mies (mie­his­tä van­hem­pi, jos molem­mat ovat val­koi­sia mie­hiä) on vää­räs­sä, seu­rauk­set ovat kor­kein­taan hie­man koo­mi­set, ja niil­le nau­res­kel­laan lopuk­si yhdessä.
5. Jos kak­si CSI:n hah­moa on kes­ke­nään eri miel­tä, ja osoit­tau­tuu, että heis­tä se, joka ei ole val­koi­nen mies (eikä mie­his­tä van­hem­pi, jos molem­mat ovat val­koi­sia mie­hiä) on vää­räs­sä, seu­rauk­set ovat lähes kata­stro­faa­li­set tai katastrofaaliset.
6. Jos ei-val­koi­sen mie­hen (tai kah­des­ta val­koi­ses­ta mie­hes­tä nuo­rem­man) teke­mäs­tä vir­hees­tä on seu­ra­ta tai seu­raa kata­stro­fi, van­hin, val­koi­nen mies pelas­taa lop­pu­jen lopuk­si tilan­teen neuvokkuudellaan.

Sinän­sä­hän CSI ei täl­lä “val­koi­nen, koke­nut mies on yli-ihmi­nen” -ase­tel­mal­laan poik­kea yhdek­säs­tä­kym­me­nes­täyh­dek­säs­tä pro­sen­tis­ta muus­ta­kaan saman­lai­ses­ta Hol­lywood-ros­kas­ta, mut­ta CSI:ssä sitä koros­taa minus­ta vas­ten­mie­li­syy­teen asti ehkä se, että kyse kui­ten­kin pitäi­si olla ryh­mä­työs­ken­te­lyä kuvaa­vas­ta sar­jas­ta eikä “val­koi­nen mies yksin pahaa maa­il­maa vas­taan” -tyyp­pi­ses­tä juo­nes­ta (kuten vaik­ka­pa Ihme­mie­hes­sä). #