Minä olen mahal­la­tun­ti­ja. Kun minua jän­nit­tää, vat­sas­sa­ni on per­ho­sia kuten monil­la muil­la­kin; tun­ne, kuin maha ei oikein malt­tai­si pysyä pai­kal­laan vaan täri­si­si ja yrit­täi­si vael­lel­la vähän joka suun­taan. Jän­ni­tys ei kui­ten­kaan ole ainoa tun­ne johon rea­goin mahal­la­ni. #

Kun jär­ky­tyn jos­tain yllät­tä­väs­tä, kau­his­tut­ta­vas­ta asias­ta, tun­tuu kuin maha­ni kaa­det­tai­siin täy­teen jää­kyl­mää vet­tä. Tun­tuu, kuin se kipris­tyi­si kasaan ja sen sisä­pin­ta on todel­la­kin ais­ti­vi­naan kuin jotain kyl­mää. Samal­la ike­ne­ni tun­tu­vat jän­nit­ty­vän, vaik­ka tie­dän, että sekin on mah­do­ton­ta. #

Kun saan kään­teis­jär­ky­tyk­sen, eli tie­toi­suu­tee­ni iskey­tyy yhtäk­kiä jotain ylit­se­pää­se­mät­tö­män miel­lyt­tä­vää, on kuin vat­sa täyt­tyi­si läm­pi­mäs­tä ja sitä alkaa vih­loa. Tun­ne on aivan kuin kipua, mut­ta, ehkä joh­tuen sii­hen liit­ty­vis­tä, pel­käs­tään miel­lyt­tä­vis­tä asso­si­aa­tiois­ta, se ei tun­nu ikä­väl­tä. Tämä on aika nurin­ku­ris­ta sikä­li, että mikään kivun laji ei ole minus­ta toi­saal­ta yhtä sie­tä­mä­tön­tä kuin vat­sa­ki­pu. #

Pää­ki­pu tekee olon vai­keak­si, mut­ta sii­tä sel­vi­ää, kun pysyy pai­kal­laan ja yrit­tää jäl­jit­tää kivun täs­mäl­li­sen sijain­nin. Tämä kik­ka tun­tuu aina­kin minul­la hävit­tä­vän koko kivun jäl­jet­tö­miin. Kivut raa­jois­sa hel­pot­tu­vat kun kipe­ää raa­jaa lepuut­taa. Ham­mas­ki­puun aut­taa kyl­mä. #

Kun vat­sa on kipeä, sitä ei hel­po­ta mikään. Olo­ni on niin tuka­la, että sil­le vetää ver­to­ja ainoas­taan psyyk­ki­sen kivun tuot­ta­ma tuka­luus. Jos vat­sa­ki­pu ei ole oire jos­tain pian tule­vas­ta, nes­tei­tä rajul­la taval­la ulos­rois­ki­vas­ta kehon reak­tios­ta, sii­hen ei tun­nu ole­van mitään hel­po­tus­ta. Mikään asen­to ei tun­nu tois­taan hel­pom­mal­ta, enkä vie­lä ole kek­si­nyt psyyk­ki­siä tai­ka­temp­pu­ja sen kivun hävit­tä­mi­sek­si tie­toi­suu­des­ta­ni. #

Lisäk­si taval­li­set kipu­lääk­keet eivät auta vat­sa­ki­puun vaan päin vas­toin aiheut­ta­vat sitä - tosin näräs­tys ei ole minul­le se vai­kein maha­ki­vun laji, sil­lä sen tal­tut­ta­mi­seen minul­la on lääk­keet, jot­ka toi­mi­vat. Vai­kein on se epä­mää­räi­nen maha­ki­pu joka ker­too, että mahan on paha olla, mut­tei anna yhtään mitään sen tar­kem­paa tie­toa sii­tä, että mik­si niin on. #

Onnek­si maha­ni ei ole kipeä kovin­kaan usein. #

Noh, tuli­pa täs­tä lopus­ta köy­käi­nen kuin jos­sain Aptee­kin hyl­lyl­tä -leh­den kolum­nis­sa. #