Sii­nä minä olin, tavan­omai­sel­la yölen­kil­lä­ni teh­taan taka­na, kun vil­lie­läi­men­her­kät kor­va­ni huo­ma­si­vat, että vie­rei­ses­tä pusi­kos­ta kuu­lui rapi­naa. Jäh­me­tyin pai­koil­le­ni ja lukit­sin kat­see­ni suun­taan, jos­ta ääni oli peräi­sin, mut­ta hämä­rän­pu­ner­ta­vas­sa katu­lamp­pu­va­lais­tuk­ses­sa edes minun yli-inhi­mil­li­sen terä­vä­kat­sei­set hau­kan­sil­mä­ni eivät kyen­neet heti erot­ta­maan sen läh­det­tä. #

Tie­sin kui­ten­kin, että tuol­la jos­sain minun jokais­ta lii­ket­tä­ni tark­kail­tiin. Niin­pä minä­kin pää­tin odot­taa, ja koh­ta hämä­rään tot­tu­neet sil­mä­ni havait­si­vat­kin sen: kak­si keräl­le kier­ty­nyt­tä piik­ki­pal­loa. #

Sii­li, Eri­naceus euro­paeus on pie­ni ja pii­ki­käs yöeläin, joka on pahan­nä­köi­nen mut­ta hyvän­ha­jui­nen heik­ko­nä­köi­nen, mut­ta sil­lä on erit­täin hyvä hajuais­ti. Sii­lit ovat pöh­kön­puls­kei­ta, ja luul­ta­vas­ti ainut syy, jon­ka takia ne ovat sel­viy­ty­neet näi­hin päi­viin saak­ka kuo­le­mat­ta suku­puut­toon, on nii­den kyky kier­tyä vaa­ran uha­tes­sa keräl­le, pii­keik­si muut­tu­nei­den sel­kä­kar­vo­jen­sa suo­jaan. #

Se on var­sin hyvä suo­ja. #

Se on niin hyvä suo­ja, että jo ammoi­sis­ta ajois­ta läh­tien ala­ti sek­siä miet­ti­nyt­tä ihmis­kun­taa onkin askar­rut­ta­nut kysy­mys: kuin­ka sii­lit parit­te­le­vat? #

Ja täs­sä minä nyt siis olin, kak­si siil­tä ojan­pen­ke­reel­tä yllät­tä­nee­nä! (Anteek­si, jos tai­vu­tan sii­liä huo­nos­ti. Minä olen kotoi­sin 66,6:nnen leveys­pii­rin poh­jois­puo­lel­ta, mis­sä sii­liä ei tava­ta eikä tai­vu­te­ta, var­sin­kaan moni­kos­sa.) Hah­mo­tin tilan­teen välit­tö­mäs­ti: jos pelai­sin kort­ti­ni oikein, saat­tai­sin ehkä pääs­tä näke­mään jotain, jos­ta jopa Ava­ran luon­non roh­keim­mat kame­ra­mie­het ja Sir David­kin vain unel­moi­vat: sii­lien parit­te­lun. #

Sii­leis­tä toi­nen, jon­ka ole­tin urok­sek­si, avau­tui pal­los­taan heti­pian ja rupe­si sit­ten tök­ki­mään tois­ta, ole­tet­ta­vas­ti naa­ras­ta, joka kyh­jöt­ti vie­lä pal­lo­na. Vali­tet­ta­vas­ti uroon innok­kaan tuu­pin­nan seu­rauk­se­na ujo nei­to jo seu­raa­vas­sa sil­män­rä­päyk­ses­sä läh­ti vyö­ry­mään hal­lit­se­mat­to­ma­na kerä­nä alas ojan­pien­nar­ta, pää­tyen sen poh­jal­le. Urho kipit­te­lei­he heti sen peräs­sä ja jat­koi tök­ki­mis­tään. Vie­lä sit­ten­kään naa­ras ei kui­ten­kaan avau­tu­nut pal­los­taan. #

Uros rupe­si sit­ten tur­hau­tu­nee­na nuus­ki­maan lähi­maas­toa, teh­den pie­nen kier­rok­sen keräl­lä­kyh­not­tä­jän ympä­ril­lä, ja pala­si sen jäl­keen taas takai­sin tök­ki­mään sitä. Kun ei onni taas­kaan ollut myö­tä, se suu­ren­si kier­ros­taan ja tois­ti saman kuvion. Vähi­tel­len se teki suu­rem­paa ja suu­rem­paa lenk­kiä, pala­ten sil­ti aina tun­nol­li­ses­ti välil­lä takai­sin toi­sen luok­se, koet­taen, jos­ko tämä nyt jo oli­si kiin­nos­tu­nut pie­nes­tä tuu­pin­nas­ta. #

Yhä uudes­taan se kui­ten­kin jou­tui takai­sin kier­rok­sel­leen tyh­jin käsin. Lopul­ta se teki oikein tosi ison len­kin, eikä sit­ten enää palan­nut­kaan. #

Sii­nä­kös vai­hees­sa tämä nei­to­nen äkkiä sai­kin tar­mon­puus­kan! Se repe­si pal­los­taan, kerä­si hel­man­sa tuhi­nan kans­sa ja läh­ti kuo­no maa­ta viis­täen jäl­jit­tä­mään pois pot­ku­tel­lut­ta sul­ho­aan. Has­su­ja eläi­miä nuo nais… nuo sii­lit. #

Minul­ta­kin jäi näin ollen näke­mät­tä rat­kai­su ihmis­kun­taa iäi­sis­tä ajois­ta asti askar­rut­ta­nee­seen arvoi­tuk­seen. Niin­pä hie­roin aivo­nys­ty­röi­tä­ni ja kek­sin­kin heti koh­ta vas­tauk­sen sii­hen, kuin­ka sii­lit parit­te­le­vat. Se menee näin: poi­ka­sii­li pudot­taa penik­sen­sä, joka lui­ker­te­lee sit­ten maa­ta pit­kin tyt­tö­sii­lin alle ja sujah­taa sopi­vas­ta koh­das­ta sisään. Help­poa! #

Tämän vuok­si piir­rok­sis­sa sii­lin kans­sa on niin usein kuvat­tu se eufee­mi­nen kas­te­ma­to. #

Tähän lop­puun vie­lä sii­li tee­ku­pis­sa. неуживчивый человек! #