Paik­ka: Hel­sin­gis­sä
Aika: kesä­päi­vä #

Olin tul­lut Hel­sin­kiin etsi­mään kan­net­ta­vaa soi­tin­ta ja tak­kia. Kai­ken maa­il­man kaup­po­jen kolua­mi­ses­ta huo­li­mat­ta ei löy­ty­nyt kum­pia­kaan ja minä ajat­te­lin, että onpa tämä­kin yksi tup­pu­ky­lä. #

Häi­ri­köi­tä oli minus­ta taval­lis­ta vähem­män ja ajat­te­lin, että kau­pun­gin “pois­sa sil­mis­tä, pois­sa mie­lis­tä” -kam­pan­ja tai­taa siis pur­ra. Vain yksi saras­vuo hei­tet­tiin rati­kas­ta ulos kova­ää­ni­sen kiroi­lun kans­sa. Joku oli sprei­jan­nut Makasiinit.com:n kylt­tiin Fuck nol­la­to­le. #

Minul­la oli Jyväs­ky­lä-pai­ta, mut­ta myö­hem­min vaih­doin pääl­le­ni Aina saa kär­siä ja häve­tä -pai­dan, jon­ka sain äidil­tä (joka myös oli käy­mäs­sä Hel­sin­gis­sä) kos­ka minua huo­les­tut­ti, että minut on lii­an help­po tun­nis­taa. Näin sii­tä­kin huo­li­mat­ta etten ole huo­man­nut sel­lais­ta kos­kaan edes Jyväs­ky­läs­sä. #

Ei minua tun­nis­tet­tu, mut­ta sen sijaan tein itse tun­nis­tuk­sia: näin Esko Val­tao­jan rau­ta­tie­a­se­mal­la ja Tar­ja Halo­sen Sokok­sel­la. Jäl­kim­mäi­sen kans­sa aivo­ni mei­na­si­vat nyr­jäh­tää, kun sii­hen asti kak­siu­lot­tei­nen naa­ma oli­kin yhtäk­kiä osa kol­miu­lot­teis­ta ilmes­tys­tä ja vie­lä ihan täs­mäl­leen kuvien­sa näköi­se­nä. Onnek­si minul­la oli aurin­ko­la­sit, sil­lä häm­mäs­tys oli­si var­mas­ti ollut hel­pos­ti luet­ta­vis­sa sil­mis­tä­ni, joi­hin maam­me äiti vie­lä­pä suo­raan kat­sah­ti. #

Kai­ken kruu­na­si Dan­nyn keik­ka­bus­sin näke­mi­nen. Itse mies­tä en pääs­syt näke­mään. #

Jan­ne, joka oli minul­le lap­sen­vah­ti­na, käve­li pal­jain jaloin, mikä näkyi herät­tä­vän tun­tei­ta jopa yleen­sä ne niin visus­ti kadul­la kät­ke­mään pyr­ki­vis­sä pää­kau­pun­ki­lai­sis­sa. #

Kävim­me Lin­nan­mäel­lä maa­il­man­pyö­räs­sä ja Vek­ku­las­sa. Jäl­kim­mäi­ses­sä pää meni sopi­vas­ti pyö­räl­le, mut­ta jäin ihmet­te­le­mään, ettei­kö lat­tia-ansois­sa ja var­sin­kin por­tais­sa tapah­du pal­jon louk­kaan­tu­mi­sia. Ajat­te­lin myös, että todel­li­nen hupi­ta­lo se tai­taa olla nii­den pimen­nys­la­sien taka­na kyt­tää­vil­le val­vo­jil­le (“Haha, taas yksi dor­ka asia­kas mei­naa len­tää tur­val­leen! Kaa­du, kaa­du… jes! Noin! Haha­hah­ha­ha­ha­haa!”). Joka puo­lel­ta kuu­lui heko­tus­ta. Ehkä se kuu­lui­kin siel­tä lasin takaa. #

Olin näin lähel­lä men­nä myös Raket­tiin mut­ta onnek­si piti läh­teä. Oli­sin kui­ten­kin pudon­nut, läh­te­nyt len­toon ja huo­man­nut ole­va­ni alas­ti ihmis­ten kes­kel­lä. #