Seu­raa lyhy­käi­nen ana­lyy­si Joha­ri-ikku­nas­ta­ni. #

Joha­ris­sa tilan­ne on pal­jon Noha­ria haja­nai­sem­pi: täy­del­lis­tä yhtä­mie­li­syyt­tä ei ole mis­tään, mut­ta 66 pro­sent­tia on sen­tään sitä miel­tä, että olen riip­pu­ma­ton (inde­pen­dent). Täs­tä olen kovin iloi­nen, vaik­ken itse nos­ta­nut­kaan sitä kuu­den kär­kee­ni. Riip­pu­mat­to­muus on tie­tys­ti Noha­rin kär­jes­sä ole­van eris­täy­ty­nei­syy­den kään­tö­puo­li: mitä vähem­män uskol­li­suuk­sia mihin­kään suun­taan, sitä enem­män mah­dol­li­suuk­sia teh­dä mitä halu­aa. #

Seu­raa­vak­si eni­ten (44 %) minua pide­tään älyk­kää­nä. Olen aina vie­ras­ta­nut älyk­kääk­si nimit­tä­mis­tä, kos­ka älyk­kyyt­tä on niin mon­ta eri lajia, että se on tosi epä­mää­räi­nen mää­re, ja lisäk­si minua inhot­taa se, miten monet älyk­kyy­den lajit jää­vät tiet­ty­jen älyk­kyy­den lajien (eri­tyi­ses­ti tek­nil­lis-tie­teel­li­sen ja mate­maat­tis-loo­gi­sen) var­joon. Saman ver­ran kuin älyk­kää­nä minua pitä­viä, oli minua nok­ke­la­na (cle­ver; alku­pe­räi­nen suo­men­nok­se­ni oli taas ehkä hive­nen epä­on­nis­tu­nut) ja tark­kaa­vai­se­na (obser­vant) pitä­viä. Nok­ke­luus on jo parem­pi sana; aina­kin minun mie­les­sä­ni se yhdis­tyy sel­keäs­ti tiet­tyyn terä­vä-älyi­syy­den lajiin, joka mah­dol­lis­taa nopean rea­goin­nin moni­mut­kai­siin tilan­tei­siin ja sisäl­tää jopa tie­tyn­lais­ta luo­vuut­ta, kykyä kek­siä uusia, siis­te­jä jut­tu­ja. Myös tark­kaa­vai­suus on minul­le erään­lais­ta älyk­kyyt­tä; se ei ole pel­käs­tään kat­se­le­mis­ta, vaan kykyä näh­dä asioi­ta. #

Yhtä pal­jon kuin älyk­kää­nä, minua pide­tään myös myö­tä­tun­toi­se­na. Näin jäl­ki­kä­teen ihmet­te­len hie­man, etten itse poi­mi­nut tuo­ta kuu­den kär­kee­ni, mut­ta ehkä se ei vain ker­ta kaik­ki­aan mah­tu­nut sin­ne; esi­mer­kik­si vai­te­liai­suu­te­ni on minul­le sel­väs­ti hal­lit­se­vam­paa kuin myö­tä­tun­toi­suu­te­ni, vaik­kei myö­tä­tun­toi­suu­te­ni­kaan vähäis­tä ole. #