Kuvaa minuakin, jooko?
#2361. Perjantai, 18. elokuuta 2006 klo 14.41.50, kirjoittanut Jani. 23
Täällä on digitoitu viitisentoista vuotta ja enemmänkin sitten kuvattuja kotivideoita. Koetin editoida näitä tietokoneelle kaapattuja otoksia tuossa äsken ja jouduin tietysti myös katselemaan niitä siinä prosessissa. Kammottavaa. #
Enin osa videoista näyttää siltä kuin kamera olisi ollut kiinnitettynä humalaisen päähän tämän itsensä siitä mitään tietämättä. Jos kuvassa on jokin olennainen kohde, se on taatusti jäänyt huomiotta, ja kohdistus on missä tahansa muualla. Jos on kuvattu sisällä, on kuvattu ikkunoista tulevaa valoa vastaan, ja ihmiset ovat pimeitä varjoja. Jos on kuvattu ulkona, on kirkkaus polttanut kuvat ihan puhki, ja ihmiset ovat valkoisuutta hohtavia enkelihahmoja. Kuva on koko ajan liikkeessä, seilaa edestakaisin vasemmalta oikealle, zuumaa lähelle ja kauas, ikään kuin yhden asian kuvaan vangitseminen olisi tuohon aikaan, 80- ja 90-lukujen taitteessa ollut ankarasti rangaistava rikos. #
Ei tämä tekninen ala-arvoisuus näiden katsomisesta kuitenkaan tee kammottavaa. Kammottavuus tulee siitä, että näissä videoissa sitä on itse vielä lapsi. Omat, muiden lasten tapaisiksi tarkoitetut esiintymisyritykseni hävettävät minua yhä vain, enkä taida koskaan siitä häpeästä päästä. Olen ainakin omissa silmissäni koko ajan kuin jokin omituinen epälapsi oikeiden lasten joukossa. #
Vaikka jotkut mitä tahansa muuta väittävätkin, niin lapsuus on kaikin puolin elämän vittumaisinta ja kammottavinta aikaa. Sitä on hirvittävän riippuvainen toisista ihmisistä, ja niiden toisten ihmisten tiedot kehityspsykologiasta ovat hatarammat kuin mitä ne tulevat itsellä aikanaan olemaan. Ja itselläkin ne tulevat olemaan paljon hatarammat kuin mitä ne tulisivat omilla lapsilla joskus olemaan, jos kenelle sitten sellaisia joskus olisi tuleva. #
Tästä johtuen, ja paradoksaalisesti toisista riippuvaisuuden kanssa, lapsi on, kuten kaikki muutkin tässä maailmassa, yksin. Kukaan aikuinen ei pysty läpäisemään sitä muuria joka erottaa lapsen mielen aikuisen mielestä. Vain lapset ymmärtävät millaista on olla lapsi, muttei toisilta lapsilta tietenkään sitten taas voi saada sitä, mitä sen maailmassa yksin olemisen karmivuuden karkottamiseen lapsena tarvitaan. He ovat lapsina yhtä orpoja sen edessä kuin itsekin. #
Ja onko sellaisia keinoja loppujen lopuksi edes olemassakaan? Jos on tarpeeksi tarkkanäköinen, eivätkö kaikki silmänkääntötemput paljastu huijauksiksi? En minä tunne vieläkään mitään muuta lohtua kuin illuusiot, joilla annan silmieni sokaistua siltä, minkä muutoin näen jatkuvasti edessäni kuin polttavan auringon. #
Vaikka en ole onnellinen aikuinen, olen kuitenkin aivan saatanan iloinen siitä, etten ainakaan ole enää lapsi. Kenelläkään ei tässä maailmassa ole asiat huonommin kuin on lapsella. #
Ei se niiden videoiden editointi tuottanut mitään tulosta. Ne olivat menneet vituralleen jo digitointivaiheessa, ääni luisui useita sekunteja pois synkasta jo ensimmäisten minuuttien aikana. Nakkasin ne roskiin. Digikopiot siis, alkuperäiset VHS:t saavat jatkaa hidasta hajoamistaan hyllyssä. #
[muokkaukset]
[muokkaus][klo]15:08[/klo] Lisäsin linkin Rafal Tarasin kuviin viitanneeseen merkintään.[/muokkaus]
[/muokkaukset] #

Meillä on kuopus sitä mieltä, ettei koskaan halua kasvaa aikuiseksi, kun lapsena on niin kivaa. Kotonakin se haluaa asua kuulemma aina. Kyllä se muutoin aika tarkkanäköinen vesseli on.
Kysyitkö ihan, vai spontaanistiko tuon ilmoitti?
Ihan ite sanoi. Manipuloimatta ja omia aikojaan.
Voihan vesseliä! <3
Nih. Jotkut tykkää olla lapsia. Se sanoi sen sohvalla. Istuttiin siinä ja katsottiin jotakin ohjelmaa, varmaan piirrettyä. En kyllä muista, mitä siinä piirretyssä silloin sanottiin. Ehkä joku hahmo halusi kasvaa nopeasti aikuiseksi, niinhän yleensä kaikki haluavat.
Mutta asiasta toiseen, miksi mun blogini sivupalkista ei pääse tähän suoraan niin kuin blogilistan suosikeista. Se käskee kirjautumaan sisään. Jaa… siinä taitaakin olla ositteessa jokin… kappas. Täytyy korjata…
Minulla on kyllä päinvastainen näkemys lapsuudesta. Silloin ei koskaan tajunnut jokaisen ihmisen olevan päänsä sisällä aina yksin, tämän asian on vasta aikuisena tiedostanut. Sitä paremmin mitä aikuisemmaksi on käynyt.
En välttämättä kaipaa lapsuuteen, koska aikuiseksi tultuaan on ymmärtänyt kaikki ne rajoitukset, kiellot ja epäoikeudenmukaisuudet joita lapsuuteen liittyy. Mutta silloin pienenä ne asiat eivät suuremmin häirinneet, koska sitä kuvitteli että asioiden kuuluu olla niin.
Saara: Kas kas, vanha /skm-osoite on huomaamattani lakannut toimimasta. Vaihtamalla sen skm:n tilalle siihen marginaalin (siis http://www.mummila.net/marginaali/) sen pitäisi toimia, mutta pitää koettaa korjata tuo vanhakin, en haluaisi että se on rikki. Hyvä kun mainitsit.
Ugus: Näkemyseromme juontanee ehkä juurensa tuohon, että minä koin (jo) silloin pienenä varsinkin nuo epäoikeudenmukaisuudet niin julmetun kipeinä (rajoituksia ja kieltoja en sinänsä niinkään, ne kuuluivat minullekin ikään kuin asiaan, mikä käsittääkseni kai on jopa jokseenkin normaalia). Pienenä kun niitä joutui kokemaan niin usein nimenomaan siitä pienuudesta johtuen, eikä niille myöskään siitä pienuudesta johtuen voinut yhtään mitään. Siinäpä vasta ahdistusmörköpallo rintakehässä!
Saara: Nyt sen vanhankin osoitteen pitäisi taas toimia.
Lapsuudesta en sano yhtikäs mitään, mutta jätkällä on kuvassa tukka hyvin ja kellokin näkyy! Olen muuten ollut ihan saman näköinen pentuna. Paitsi ettei mulla ollut noin hienoa kelloa. Nyyh. Yhdet neonkeltaiset housut kyllä oli.
Äläkä unohda tuota psykopaattista pepsodent-hymyä!
Pelkäänpä, että tietyt tahot tuon kuvan nähtyään alkavat nimittää minua hyppyritukaksi, mutta puolustuksekseni voin sanoa, että se on pelkkä kampaamaton töyhtö tukan takaosassa, eikä aito vesikampaushyppyri. Kelloa en kyllä muista, mutta minusta tuo ei ainakaan näyttäisi olevan se hurjan kallis ja hurjan siisti Casion taskulaskinkalenterihälytysritariässähässäkkäkello, jollaisen omistin joskus ala-asteiässä. Sain sen kauan serkun samanlaista kadehdittuani.
No en unohda, se vainoaa minua tästälähtien 8|
(:
Joillain onnettomilla tuo “kuvaa minua, jooko” -vaihe jää ikävästi päälle ja oletan, että tänäänkin jos katsoo jotain urheilu-uutisia niin ralliautojen lomassa poukkoilee kaikenmaailman todellisia hyppyritukkia öyhöttämässä ja toljaamassa.
Jep. Kysymys kuuluukin, että kuinka moni rallionnettomuuksissa sattuneista, yleisöön kohdistuneista henkilövahingoista on ansaittu, ja onko joku läheltä piti -tilanteista selviytynyt kenties jopa päässyt tuosta vaiheestaan sen myötä yli.
Juu, toimii. Pääsinpäs vähällä, kiäh.
Jos jo lapsena koit epaoikeudenmukaisuudet,todistaa sen etta sinun IQ on varmaan normaalia korkeampi.
Googlaa vaikka “Gifted and talented”.Se on nimittain tutkittu juttu.
Esim. http://www.ri.net/gifted_talented/character.html
Jaahap.
Luojan kiitos meillä kotona ei koskaan ollut videokameraa. Sellaiset vauva-videot (joita olen itsekin kuvannut Ilkan kummitytöstä) on tietysti söpöjä ja kivoja, mutta hieman hävettäisi katella jotain, missä puhuu jotain, koska mua hävettää muutenkin ihan oikeasti jotkut asiat, joita olen laukonut kakarana suustani. En tajua, miten sellaisia voi muistaa, mutta kyllä voi.
Mutta oli silti kivaa olla lapsi.
En ‚Jani, tarkoittanut verrata sinun nykyista ‚tahan lapsi asiaan.Sori jos offended.
Norsis: Minäkin muistan ja häpeän monia penikkana sanomiani tai tekemiäni asioita. Tosin, vaikka on monia sellaisia asioita, joita häpeän nyt, vaikken silloin hävennyt, on myös sellaisia, joita häpesin silloin, mutten enää nyt.
Satu: No offense taken.
Se on mutkikas juttu se lapsuus niin. En kauheasti omasta lapsuudestani muista, paitsi tietysti ne jotkut epäoikeudenmukaiset jutut ja sellaisia kun viihdyin yksin hyvin.
Unohtaakohan kukaan koskaan niitä lapsena koettuja vääryyksiä?