“Jos tut­ta­vat havait­se­vat toi­sen­sa ennen ter­veh­ti­mi­se­täi­syyt­tä, he vil­kui­le­vat muu­ta­man ker­ran sivuil­leen, jot­tei tar­vit­se kat­soa koh­det­ta lii­an pit­kään ter­veh­ti­mät­tä. Etäi­syy­den lähen­tyes­sä tut­ta­vaa moi­ka­taan yllät­ty­nees­ti.” #

Just Sopi­vas­ti #

Hii­den­hei­mo et al. ovat var­sin onnis­tu­nees­ti van­gin­neet tämän tapah­tu­man kaik­ki­ne nyans­sei­neen suo­men­nok­ses­saan Douglas Adamsin ja John Llo­ydin teok­ses­ta: #

KÄYHKÄ (s.)
Het­ki jol­loin käy­tä­vän vas­tak­kai­sis­sa päis­sä ole­vat ihmi­set tun­nis­ta­vat toi­sen­sa mut­ta välit­tö­mäs­ti tees­ken­te­le­vät ettei näin ole käy­nyt. Kaik­ki sik­si, jot­ta väl­tet­täi­siin hir­vit­tä­vä kiusal­li­suus jou­tua tun­nis­ta­maan tois­ta koko kävel­tä­vän mat­kan. #

KÄYHKÄÄ (s.)
Ote­taan usein avuk­si käyh­kän kau­hu­jen vält­tä­mi­sek­si. Kysees­sä on pel­ku­ri­mai­nen mut­ta suur­ta tai­toa kysy­vä pro­ses­si, jos­sa kum­pi­kin osa­puo­li jat­kaa lähes­ty­mis­tä tees­ken­nel­len samal­la, ettei ole huo­man­nut tois­ta - tui­jot­ta­mal­la rai­voi­sas­ti jal­koi­hin­sa, irvis­tel­len muis­ti­kir­jal­leen tai tut­kis­kel­len sei­niä kuin syvän ärty­myk­sen val­las­sa. #

KÄYLÄ (s.)
Tees­ken­nel­lyn tun­nis­ta­mi­sen rat­kai­se­va het­ki pit­käs­sä käy­tä­vä­koh­taa­mi­ses­sa. Vaik­ka molem­mat ovat täy­sin tie­toi­sia toi­sen lähes­ty­mi­ses­tä, hei­dän on lopul­ta tur­vau­dut­ta­va äkki­näi­seen teko­tun­nis­ta­mi­seen. He kat­sah­ta­vat ylös jäy­käs­ti hymyil­len, ikään kuin oli­si­vat vas­ta huo­man­neet toi­sen­sa (ja oli­si­vat täs­tä eri­tyi­sen ilah­tu­nei­ta), huu­taen “heeeeeeeeei!” - ikään kuin sanoen “Hyvät pys­syt! Sinä!! Tääl­lä!! Kai­kis­ta ihmi­sis­tä juu­ri sinä! Enpä oli­si kuu­naan usko­nut. Voi vel­jet. Ihmei­den aika ei ole ohi.” jne. #

Douglas Adams, John Llo­yd: Eli­mäen tar­koi­tus (The Mea­ning of Liff) #