Ilta­ni on kulu­nut, tai pikem­min­kin viu­hu­nut eteen­päin, niin kuin oli­sin kah­vin sijas­ta naut­ti­nut­kin jotain vain resep­til­lä, jos sil­lä­kään, saa­ta­vaa piris­tet­tä. #

Lisäk­si minul­la näräs­tää. #

Teen par­hail­laan jotain, mitä en ole teh­nyt yli vuo­teen: kei­tän itsel­le­ni kah­via! #

Vaik­ka hel­le on onnek­si eilen ja tänään vähän hel­pot­ta­nut, olen yhä­kin alla­päin. Tais­te­lin tänään itse­ni kans­sa tun­ti­kausia, ennen kuin jak­soin läh­teä käy­mään kau­pas­sa. Täl­lai­set tot­tu­muk­sen yhtäk­ki­sen rik­ko­mi­sen tapai­set radi­kaa­lit tem­put paran­ta­vat yleen­sä oloa­ni tila­päi­ses­ti. #

No niin, nyt se on tip­pu­nut, ja menen kaa­ta­maan sen mukiin. Sit­ten minä juon sitä sii­tä mukis­ta ja nau­tin sii­tä. #

Läk­sin etsi­mään tie­toa sii­tä, että mis­tä Geor­ge Orwell oikein ammen­si luo­des­saan 1984:n klaustro­fo­bis­ta ase­tel­maa, ja sii­nä sivus­sa tulin löy­tä­neek­si seu­raa­van kat­kel­man. #

Täs­sä suur­piir­tei­nen tyy­li on itses­sään erään­lai­nen kier­toil­mai­su. Kasa sano­ja lan­ke­aa tosi­asioi­den pääl­le peh­meän lumen tavoin, hämär­täen ääri­vii­vat ja kät­kien kaik­ki yksi­tyis­koh­dat. Sel­keän kie­len suu­ri vihol­li­nen on vil­pil­li­syys. Kun oikei­den pää­mää­rien ja ääneen sano­tun välil­le jää kui­lu, sitä tulee kuin vais­to­mai­ses­ti käyt­tä­neek­si pit­kiä sano­ja ja lop­puun­ka­lut­tu­ja kie­li­ku­via, niin kuin mus­te­ka­la rois­kii mus­tet­ta. #

Mei­dän ajas­sam­me ei ole ole­mas­sa­kaan sel­lais­ta kuin “poli­tii­kas­ta eril­lään­py­sy­mi­nen”. Kaik­ki asiat ovat poliit­ti­sia asioi­ta, ja poli­tiik­ka puo­les­taan on kasa val­hei­ta, väis­te­lyä, jär­jet­tö­myyt­tä, vihaa ja skit­so­fre­ni­aa. Kun ylei­nen ilma­pii­ri on huo­no, kie­li jou­tuu kär­si­mään. #

Geor­ge Orwell: Poli­tics and the English Lan­gua­ge (Char­les’ Geor­ge Orwell Links (via Wiki­pe­dia); suo­men­nos, kap­pa­le­ja­ko ja lin­ki­tys omia­ni) #

Hui­kai­se­vaa! #

Seu­raa­vak­si aion lukais­ta Emma Lar­kinin Fin­ding Geor­ge Orwell In Bur­ma -teok­sen arvos­te­lun. Sen otsik­ko nimit­täin lupai­lee, että sii­tä löy­tyi­si vas­taus kysy­myk­seen, mis­sä Orwell oppi dik­ta­tuu­ris­ta ja sen pahuuk­sis­ta. Totuu­den minis­te­ri­öön, jos­sa Wins­ton Smith näper­te­li sana­muo­to­jen paris­sa, Orwell näyt­tää saa­neen vai­kut­tei­ta pes­tis­tään osa­na BBC:n sodan­ai­kais­ta pro­pa­gan­da­ko­neis­toa. #