Jos­kus ali­ta­jun­ta tekee hel­ve­tin­moi­sen jän­niä kvant­ti­hyp­py­jä. Rupe­sin kir­joit­ta­maan ylös vii­me­öis­tä unta­ni, jos­sa kat­se­lin Inva­sion of the Body Snatc­her­siaTämän 70-luku­lai­sen uusin­ta­ver­sion suo­men­net­tu nimi on Ihmis­pa­ho­lai­set sii­nä, mis­sä alku­pe­räi­nen, 50-luvun ver­sio oli suo­men­net­tu Varas­te­tut ihmi­set., jos­sa Wil­liam Shat­ner näyt­te­li pää­osaa Donald Sut­her­lan­dinSii­nä­pä muu­ten vas­ta vakuut­ta­va näyt­te­li­jä! Jos Donald Sut­her­land sanoo jotain suu­ret sini­set sil­män­sä ammol­laan, se tekee minuun mel­kein yhtä suu­ren vai­ku­tuk­sen kuin jos Sir David sanoi­si saman asian sil­mät kiin­ni. sijas­ta. Lisäk­si Spock eli Leo­nard Nimoy oli yhdes­sä McCo­yn (DeFo­rest Kel­ley) kans­sa muka­na. #

No, vas­ta sii­nä vai­hees­sa, kun sit­ten kai­voin esiin noi­ta link­ke­jä tuo­ta var­ten, huo­ma­sin, että Leo­nard Nimoy oli muka­na Pal­koih­mi­sis­sä ihan oikeas­ti­kin! Minul­la ei ollut täs­tä min­kään­lais­ta muis­ti­ku­vaa, sil­lä tämä­kin on nii­tä elo­ku­via, jon­ka olen näh­nyt ihan lii­an nuo­rel­la ja her­käl­lä iäl­lä, ja muis­tan vain sii­tä lopus­ta sen Sut­her­lan­din kir­ku­nae­si­tyk­sen, joka jäi minua kar­mi­maan monek­si päi­väk­si (ja var­sin­kin yök­si) sen jäl­keen. #

Huo­li­mat­ta sii­tä, että olen sii­tä itsek­se­ni ennen­kin tääl­lä keuh­kon­nut, menin taas eilen ja kokei­lin pit­kän­mat­kan lin­ja-auton ves­saa. Kaik­ki­han alkaa aina sii­tä, kun sitä päh­kää mie­les­sään, että sel­viy­tyi­si­kö sitä hal­kea­mat­ta seu­raa­val­le pysäh­dys­pai­kal­le jos­sa on ves­sa, ja onko a) se pysäh­dys­paik­ka auki sekä b) sen pysäh­dys­pai­kan ves­sa auki. Eilen tulin taas sii­hen tulok­seen että on parem­pi olla otta­mat­ta ris­kiä ja niin­pä kokei­lin taas sitä auton peräl­lä ole­vaa ves­saa. #

Kos­ka minä en ole mikään nei­ti, näy­tän kes­ki­sor­mea sil­le sei­näs­sä ole­val­le kuval­le, jol­la opas­te­taan japa­ni­lai­sia pal­lo­päi­tä kuse­maan istual­taan, ja rois­kin mene­mään sei­soal­ta­ni. Mut­ta voih! Rakol­la­ni on sel­lai­nen tai­pu­mus, että jos olen ereh­ty­nyt pääs­tä­mään sen täyt­ty­mään ihan piri­pin­taan, se ei hevil­lä enää suos­tu­kaan vapaut­ta­maan yhti­käs mitään sei­so­ma-asen­nos­sa. Täl­lai­nen oli tie­tys­ti tilan­ne nyt­kin, joten sadal­ta vuo­del­ta tun­tu­neen ajan tyh­jää rui­kit­tua­ni jou­duin lopul­ta nöyr­ty­mään istual­le­ni. #

Sen jäl­keen sii­tä nuo taval­li­ses­ti seu­raa­vat nöy­ryy­tyk­set. #

Jos luu­let­te ohi­me­ne­vis­tä bus­seis­ta kuu­lu­via TUSSSHHHH-ääniä jar­run äänik­si, niin pai­kal­lis­bus­sien koh­dal­la saa­tat­te olla oikeas­sa. Mut­ta pit­kän­mat­kan bus­sien koh­dal­la älkää olko niin var­mo­ja. Se voi sit­ten­kin olla yours tru­ly tai joku muu yhtä onne­ton sie­lu, joka on ereh­ty­nyt sin­ne lin­ju­rin ves­saan. #

Itse asias­sa minä ihmet­te­len, että mitä var­ten nii­hin ves­soi­hin edes lai­te­taan ovet. Jos ker­ran tar­koi­tuk­se­na on nöy­ryyt­tää ihmis­tä niin nöy­ryy­tet­täi­siin sit­ten ker­ral­la oikein kun­nol­la ja pan­tai­siin se ves­sa sin­ne bus­sin eteen ilman ovea niin, että siel­lä sai­si sit­ten istua kal­leu­det leväl­lään koko mat­kus­ta­van seu­ran ihme­tel­tä­vä­nä, suhis­ten, ähis­ten, pöris­ten ja punas­tel­len. #

Ainoa hyvä puo­li pit­kän­mat­kan ves­sa­käyn­neis­sä on se sii­tä seu­raa­va hel­po­tuk­sen tun­ne joka on kuin oli­si kuol­lut. #

Jos­ta pää­sem­me­kin käte­väs­ti aasin­sil­taa pit­kin pariin päi­vän toi­sen epis­to­lan, jon­ka aihee­na on Cut­ting Crew’n I Just Died In Your Arms Tonight -nimi­nen musiik­ki­his­to­rian virs­tan­pyl­väs. Tämä pop­musii­kin iko­ni­han pyö­rii Radio Novan kal­tai­sil­la “soi­tam­me yhden hitin täl­tä vuo­del­ta ja sit­ten tois­sa vuo­si­kym­me­nel­tä kol­me­kym­men­tä pas­ka­kap­pa­let­ta, jois­ta mak­soim­me yhteen­sä yhtä pal­jon kuin sii­tä yhdes­tä tämän vuo­den hitis­tä” -kana­vil­ta yhdes­sä Wham!:n Care­less Whis­pe­rin ja mui­den kal­tais­ten­sa sävel­lys­tai­don mes­ta­rin­töi­den kans­sa noin kol­me ker­taa tun­nis­sa. #

Mut­ta pala­tak­se­ni aihee­seen, tuo I Just Died… on minus­ta täy­sin kum­mal­li­nen kap­pa­le sik­si, että sen lau­laa mies. Kap­pa­leen nimen mukai­sen ker­to­sä­keen, “I just died in your arms tonight” eli “mä niin­ku just kuo­lin sun sylis­säs tänään” voi­si joten­kin ehkä juu­ri ja juu­ri käsit­tää, jos lau­la­ja oli­si tei­nix-pop­pa­ri tai sel­lais­ta esit­tä­vä pimat­su, mut­ta että aikui­nen mies… se kuu­los­taa mel­kein, mut­tei ihan, yhtä limai­sel­ta kuin Vil­le Valo röh­kies­sään tei­ni­pimp­san­ha­jui­sia sanoi­tuk­si­aan Him­pu­lan­pim­pu­la-orkes­te­rin­sa tah­tiin. Kun lau­la­ja on mies - olkoon­kin sit­ten vaik­ka tuol­lai­nen Cut­ting Crew’n Nick van Eeden kuu­loi­nen fal­set­ti­kie­ku­ja­mies - niin sitä joten­kin olet­tai­si, että tuon otsik­ko­lauseen jäl­keen ker­to­säe ei jat­kui­si “it must have been somet­hing you said” vaan “it must have been somet­hing I ate”. #

No, joka tapauk­ses­sa, tämä täl­lä erää täs­tä tie­do­tuk­ses­ta­ni sii­tä, että olen sel­viy­ty­nyt hen­gis­sä kotiin huo­li­mat­ta wc-koet­te­le­muk­sis­ta ja nel­jän tun­nin pak­koal­tis­tuk­sel­ta Radio Noval­le. Ja Express­bus oli peril­lä jopa nel­jä­kym­men­tä­vii­si minuut­tia etua­jas­sa! Jäi­kö­hän kus­kil­ta muu­ta­ma paik­ka­kun­ta nuo­hoa­mat­ta tuos­sa välil­lä? #

Ja kyl­lä, otsi­kon mah­dol­li­ses­ti anta­mat lupauk­set jää­vät lunas­ta­mat­ta. Minus­ta se oli vain haus­kas­ti sanot­tu. #