Suomen raamattuvyöhyke vs. tosi-tv
#2610. Perjantai, 12. tammikuuta 2007 klo 14.02.24, kirjoittanut Jani. 22
Siitä, minkä mainetta ei halua kasvattaa, täytyy vaieta. Olen tähän mennessä soveltanut tätä filosofiaani varsinkin turhaakin turhempiin tosi-tv-sarjoihin, kuten Idolsiin. Jo edellisenkaltainen maininta sivulauseessa olisi liikaa, enkä olisi tehnyt sitä nytkään, jollei tämä viimeisin, tekemällä tehty “kohu” olisi tehnyt ohjelmasta marginaalissa mainitsemisen arvoisen: #
“Oman henkilökohtaisen mielipiteensä uskosta Jone Nikula tekee selväksi. #
- En pidä uskonnoista, enkä uskonnolla ratsastamisesta. Minusta se on vastenmielistä ja tylsää.” #
“Jone Nikula ärsyyntyi Idolsin uskovaisista” (Ilta-Sanomat (via VLK); korostus omani) #
Kunnioitukseni Nikulaa kohtaan kasvoi räjähdysmäisesti tämän jutun luettuani. #
Jos Idolsilla ja muilla vastaavilla ohjelmilla on jotain arvoa, niin se tulee näistä suorien sanojen laukomisista. Olen odottanut innolla, että joku lytätyistä poptähdenaluista rupeaisi taistelemaan kunniansa puolesta oikeusteitse, mutta uskonrauhan rikkominen olisi vielä sitäkin mehevämpi juttu. Se olisi aivan mahtavaa, jos Oulun hihhulit saataisiin ihan oikeasti niin takajaloilleen, että siitä saataisiin oikeusjuttu aikaiseksi. #
“Jos Jonella itsellään on ongelmia suvaitsevaisuuden kanssa, eikä hän pysty pohtimaan näitä asioita muiden näkökulmasta, niin hän on joko ateisti tai muuten ihan pihalla.” #
Ilkka Jääskeläinen (ed.) #
Ateistit ovat näköjään Suomessakin uudet homot. Ainakin tämä uskovainen nobody näyttää kuvittelevan, että ateisti-nimitystä voi käyttää tuolla tavalla haukkumasanana niin kuin homoa tai neekeriä. #
kyllä samaan kiinnitin huomiota minäkin. Onneksi sinä jaksat kirjoittaa asiasta, sillä minä en jaksa.
Ehkä voisi olla aiheellista säätää laki tuollaisen sanallisen lässytyksen karsimiseksi ihmisiltä? ;)
Itse asiassa minä ihan oikeasti katsastelin, että kannattaisiko tehdä rikosilmoitus siitä . Tulin kuitenkin (lähinnä Lakiblogin merkinnän pohjalta) siihen tulokseen, ettei maksa vaivaa.
Mutta auta armias, jos Jääskeläinen olisikin tuossa ateistin paikalla käyttänyt sanaa juutalainen…
no perkele, eikö se joukkokanne ollu tulossa. Johda meitä Hitlerin lailla tätä vääryyttä kohti. heh
Tämä suvaitsevaisuus se on kumma homma, että sitä vaaditaan vain nimenomaan ateisteilta, mutta ei ateisteja kohtaan.
Sinänsä Nikulan huoli on aiheeton, koska jos uskonnolla voi ratsastaa, niin kyllä sen voi tehdä sitä vastaankin. Tosin tylsää se on, ehdottomasti kummin päin tahansa tehtynä.
Jone on paras! En varmaan edes katsoisi Idolsin karsintoja, jos Jone ei olisi tuomaristossa. Vaikka siltä Askolta tulee kyllä kans hyviä paska-vertauksia :]
rtt.: Valtaa, muhahahaa! Johdatan rajattomat valiojoukkoni taisteluun vääryyttä vastaan! Valloitan kaiken! Minä…
No joo, eiköhän se ollut siinä.
Saara: Näinpä. Uskovan silmissä sillä ei vissiin ole paljon väliä, että miten ja mihin uskoo, kunhan nyt edes johonkin uskoo. Vääräuskoisen voi vielä periaatteessa saada suuntaamaan uskonsa oikeaan kohteeseen, mutta jos toinen ei usko yhtään mihinkään, niin se on jo niin ulottumattomissa, että siihen saa suhtautua kuin ruttotautiseen.
Norsis: En minä noista Jonen lausunnoista huolimattakaan ole Idolsia katsomaan rupeamassa, ei puhettakaan! :)
Jone itse aloitti ottamalla asian puheenaiheeksi. Joten hänellä itsellä tuntui olevan joku ongelma. Ehkä järjestävän firman tyyppiä vain harmitti ettei edellinen Idiots tuonut rahaa tarpeeksi levy-yhtiölle.
Enemmin olisi ollut noloa, jos tyyppi olisi alkanut punastella ja nikotella sekä pyytämään anteeksi olemassa oloaan.
Maybe. Ainakin se olisi ollut paljon hauskempaa.
Henkilökohtaisesti olen sillä lailla uskovainen, että tykkään pitää sieluni puhtaana.
Eli en siis katso Idolsseja ja voin myös rehennellä, etten ole katsonut videotreffejä tovereitteni yritteliäästä kampitus yrittelystä huolimatta (hah: on se vaan niin hauskaa katsoa, kun kaveri lähtee olkkarista säntäämään, simmut kiinni, kädet korvilla pientä nokipoikaa jollottaen, niin että matot rullaantuu ja sohva kaatuu: hah haa - uudestaan!)
Uskovaisuus kaikkien bb, idols ym. pakanain keskuudessa on kovaa, sillä en useinkaan ymmärrä työkavereitten juttuja (kenestä ne puhuu? Ei ainakaan osastopäälliköstä…), mainoksia tai tuoreimpia vitsejä. Mulle piti esimerkiks selittää se Idolssin mainos - se missä se tyttö laulaa huoltiksen pihalla. Ja sittenkin mä ensin tajusin, että se tyttö on idolssista eikä se elämään kyllästynyt mies…
Uskonsisar! Tunnustamme samaa uskontoa.
Tuota mainosta en olekaan nähnyt. Semmoisen vain, jonka tapahtumat sijoittuvat kuntosalille. Taisi olla kädet täynnä työtä sillä hetkellä, kun en kaukosäätimeen kerjennyt ennen kuin olin päässyt jyvälle mainoksen ideasta.
Hmmm.. siin on kyllä jotain mainostuksen makua kun lataa teeveessä olevansa seurakunta nuori. Koska uskonnot on niinkuin poliittiset lausunnot, joku hyppää aina takajaloilleen, vaikka hauskaa se oli! Mutta ehkä kaikista hauskinta on se, että ne teeveen uskovaiset ovat aina jotenkin kummallisen näköisiä ja ahdistavia. Minä en ainakaan haluaisi sitä idolsyritteliästä sorkkimaan mua tohtorina.
“Pyrkimyksenäni on olla hyvä ihminen.”
Myös ylläoleva vapaa lainaus on kyseisen hemmon esittelyvideosta ja meinasin oksentaa. Jos multa kysyittäis mun pyrkimystä, en ainakaan sanoisi tuota. Sehän oli kuin ruma Missialokas. HYIii.
Selvyyden vuoksi tällainen transkriptio tuosta jakson keskustelusta. Nina Tapio ja Asko Kallonen olivat heittäneet “päivän paras” ja “loistavaa”, Jone sanoi “joo” ja yhtyi taputuksiin.
Asko:“Mikäs sun niinku juttu, sä osaat ilmeisesti, tehny tätä vähän aikasemminkin, ettet eilen ruvennu treenaamaan?
Poika:“Joo oon mä lauleskellu…”
Asko:“Missä sä oot lauleskellu?”
Poika:“Meillä on tuolla seurakunnassa ollu pientä…”
Asko:“Ai sä oot seurakuntanuori?”
Poika:“Kyllä vähän niinku…helluntalainen niinku Ilkka Jääskeläinen.” (nauraa)
Asko:“Okei, selvä.”
Nikulaisen Jackson-heitto. “Teillä on aikalailla noita mustii lampaita tossa laumassa, että tota…”
Poika (hymyilee):“Niitähän riittää. Pitäköön jokainen huoli omasta vaelluksestaan.”
Nikula:“Niin no…”
Asko:“Aivan.”
Nikula:“Juuri näin.”
Hm, siis Nikulan, ei Nikulaisen…
Kiitoksia vaivannäöstä, Atso! Vaikuttaa siltä että IS oli tekemällä tehnyt tuosta sananvaihdosta uutisen - minkä ei tietenkään pitäisi yllättää ketään.
Voi kauhee mikä kiista! Kyllähän tommosesta sanailusta on jo ihme, että ei mee fyysiseksi rettelö - hernettä nenään vaan puolin toisin.
Siitäkös sitä vasta saataisiinkin lööppejä lukea, ainakin seuraavat puoli vuotta!
Välillä kyllä rasittaa, että jos joku tosiaan kertoo vaikkapa tv:ssä olevansa seurakuntanuori, se koetaan mainostuksena ja tyrkyttämisenä.
Tottakai tajuan, mistä tuo tyrkyttämis-vaikutelma tulee, niin paljon on liikkeellä niitä uskonnon tuputtajia. Silti se laajenee harvinaisen usein koskemaan kaikkia jotka mainitsevat sanankaan uskostaan, vaikka heidän tarkoituksenaan ei välttämättä edes ole mainostaminen, vaan ihan arkipäiväisen ja heille todellisen asian sanominen. Uskovaisille uskonto kuuluu heidän elämään ja persoonaan, joten siitä vaikeneminen vasta kummallista olisi.
Korostettakoon vielä, että itse en ole uskossa (ettei koettaisi tyrkyksi), kunhan vaan rassaa tämmöiset.
Minun on paha mennä sanomaan tuohon mitään, kun olen jostain kumman syystä onnistunut elämässäni suht’ hyvin välttymään uskonnontyrkytykseltä, jollei lukuun oteta koulujen uskonnonopetusta, aamunavauksia ja rippileiriä, jonne piti mennä kun vanhemmat pakottivat. Ymmärrän kyllä silti toisaalta niitäkin, jotka ovat saaneet sitä kyllikseen ja ovat kenties juuri siksi yliherkkiä pienimmillekin maininnoille jonkun henkilökohtaisesta uskosta.
Hmm… musta on tosi outoa että maininta kenenkään uskosta - tai ateismista - tai muustakaan vakaumuksesta saa ihmiset vetämään herneen nenäänsä. Sama kai se jossain Idolsissa on onko hlö uskovainen - tai ateisti - jos se osaa laulaa… Laulataidoista siinä kai on kyse?!?
Ja ei kai kukaan enää ota vakavasti IS “uutisia”? Nehän tuntuu repivän niitä ihan mistä tahansa…
“Ateisti”- sanaa ei sais käyttää haukkumanimenä, mutta “uskovainen”- sanaa saa? ;-)
Toivottavasti tätä ei nyt koeta “tyrkyksi,” ei ole tarkoitus. ;-) Kunhan vain tulin ajatelleeksi. Hauskaa Idolsia niille, jotka sitä seuraa ja hauskaa jotain muuta nille, jotka ei. Ja kaikille hyvää vakaumusta valintansa mukaan!
Siitä, että henkilön vakaumuksella ei tämän Idols-kisassa pärjäämisen kannalta pitäisi olla paljon merkitystä, olen samaa mieltä.
Siitä, että siinä kisassa on kyse laulutaidoista, taas eri mieltä… ok, kyllähän nuo kaikkein karmeimmat esitykset sieltä nauretaan ulos, mutta kyllä ne parhaatkin ovat tyypillisesti hyvin keskinkertaisia esityksiä jos ihan oikeasta laulamisesta puhutaan. Käsittääkseni tuossakin kisassa pyritään tekemään tuotetta, ja vaikka sinne joku laulutaidoiltaan todellinen suurlahjakkuus sattuisikin eksymään, ei kisassa pärjää, jos ei sen lisäksi ole muita popstaran elkeitä.
Hiljainen hissukka siis luultavasti pudotettaisiin jatkosta hyvissä ajoin vaikka tämä laulaisi kuin enkeli.