Särkynyt linssi
#6394. Tiistai, 18. joulukuuta 2007 klo 13.49.07, kirjoittanut Jani. 0
Mustavalkoisuus, joko tehdään kunnolla tai ei tehdä ollenkaan, on niin syvällä minussa, että sen erottaminen itsestäni on mahdotonta: minä en olisi minä ilman sitä, ja minä ilman mustavalkoisuutta olisi jotain muuta kuin minä. #
Kuitenkin samalla tiedän tasan tarkkaan, että ajatukset siitä miten asioiden pitäisi olla, teoriat, käsitykset ovat toimivia vain niin kuin ne ovat ideaaliversioihinsa verrattuna epäpuhtaita; vain ajatuksien rosoisuus tekee niistä edes jotenkuten käyttökelpoisia. Äärimmilleen vietyinä, mustavalkoisen spektrinsä jommassa kummassa päässä käsityksien käyttökelvottomuus, poikkeama perimmäiseltä ydinluonteeltaan sumeasta todellisuudesta paljastuu. #
Koska kuitenkin kaipuu näihin äärimmäisyyksiin on niin kiinteästi osa minua, olen myös minä viallinen, väärin viritetty resonoidakseni optimaalisesti todellisuuden kanssa. Ja mikä vielä pahempaa, ei ideaalienkaipuuni ole sokea myöskään itseni kokonaisuuden suhteen, vaan arvostelee vähemmän kuin täydellistä soveltuvuuttani, koska se ei ole puhtaasti sitä mitä sen tulisi olla, eli todellisuuteen soveltuva. #
En voi tyytyä, en yksinkertaisesti kykene tyytymään omaan epätäydellisyyteeni, eikä minulla kuitenkaan ole sille mitään vaihtoehtojakaan, koska en usko sen, mitä sisimmässäni olen, voivan koskaan muuttua muuksi. #