Pää­tin vih­doin, kaik­ki nämä vuo­det tääl­tä ruu­dun takaa lur­kit­tua­ni, että nyt tie­dän tar­peek­si, ja niin­pä kävin eili­sil­ta­na heit­tä­mäs­sä live­kei­kan sisä­pii­rin pik­ku­jou­lu­juh­lis­sa. Tämä täl­lai­nen ei todel­la­kaan kuu­lu tapoi­hi­ni. Edel­lis­ker­ras­ta ns. baa­ris­sa­kin on lähem­mäs kym­me­nen vuot­ta. #

Tapoi­hi­ni sen sijaan kuu­luu huo­lel­li­nen etu­kä­teis­val­mis­tau­tu­mi­nen: kat­soin rei­tit ja vara­rei­tit pai­kan pääl­le ja pois, sekä tie­tys­ti Googlen Katu­nä­ky­mäs­tä mis­sä ovi on. Vali­tet­ta­vas­ti Katu­nä­ky­mä-auto ei vie­lä ole vie­rail­lut sisäl­lä liik­keis­sä, joten tun­te­mat­to­man raja minul­le alkoi Wee­rus­kan ovel­ta. Mei­na­si jo sydän­tä kyl­mä­tä, kun en ensin saa­nut sisem­pää ovea auki, mut­ta sit­ten äly­sin onnek­si kokeil­la toi­seen suun­taan, ja olin sisäl­lä! #

En tun­nis­ta­nut ketään, ja tar­joi­li­ja hyök­kä­si kimp­puu­ni. “Tulin pik­ku­jou­lui­hin”, minä pii­per­sin, ja joten­kin tar­joi­li­ja ymmär­si pääs­tää minut perem­mäl­le, mis­tä jo onnek­si sit­ten löy­sin kuin löy­sin­kin yhdet tutut kas­vot, jot­ka kuu­lui­vat pnil­le. #

Sain aika hyvän pai­kan, ja pian vas­ta­päi­sel­le pai­kal­le istah­ti Mari­na­di. Kos­ka en ollut tätä ennen kos­kaan käy­nyt pubis­sa (ei siis vain täs­sä pubis­sa, vaan yli­pään­sä kos­kaan mis­sään pubis­sa), mie­tin het­ken, että voi­sin hyö­dyn­tää Marin kulut­ta­juus­tie­tä­mys­tä ja kysyä mitä pubis­sa ruu­ka­taan yleen­sä juo­da. Sisu meni kui­ten­kin kau­laan, joten tyy­dyin vain seu­raa­maan mui­den esi­merk­kiä ja suun­ta­sin tis­kil­le. Olin bon­gan­nut tau­lul­ta glö­gin ja tila­sin sel­lai­sen. (Oli­kin muu­ten hyvää!) Pian pöy­tään palat­tua­ni sen toi­sel­le puo­lel­le istah­ti tämän het­ken kuu­min muo­ti­blo­gaa­ja, Kari Haa­ka­na. #

Kai­ken tämän tapah­tues­sa ympä­ril­lä pör­rä­si pal­jon mui­ta­kin ihmi­siä, mut­ta joi­ta en tun­nis­ta­nut ja jot­ka sik­si jäi­vät­kin minul­le enim­mäk­seen tun­te­mat­to­mik­si. Ei nyt puhet­ta­kaan, että oli­sin mitään kysy­mään roh­jen­nut. Toi­sin kuin Krii­si, joka tuli reip­paas­ti esit­te­le­mään itsen­sä ja sai minus­ta heti asian­mu­kai­sen tylyn vai­ku­tel­man, kun ei kuul­lut nimeä­ni ensin lain­kaan, eikä sen jäl­keen mei­nan­nut oikein sulat­taa sitä, kun en lihas­sa­ni ilmei­ses­ti oikein vas­tan­nut teks­tiä­ni. Pää­sim­me kui­ten­kin pian yhtei­sym­mär­ryk­seen ja tote­sim­me, että edel­li­ses­tä rii­das­tam­me onkin jo kulu­nut tovi. #

Täs­sä vai­hees­sa myös Kari Haa­ka­na esit­te­li itsen­sä, ja ilmei­ses­ti en hänen­kään koh­dal­laan ollut täy­sin vas­tan­nut mie­li­ku­via. Kari tar­jo­si kal­jan, ja otin sen vas­taan yrit­täen par­haan kyky­ni mukaan vai­kut­taa van­hal­ta teki­jäl­tä, vaik­kei minul­la tosia­sias­sa ole aavis­tus­ta­kaan täl­lais­ten asioi­den pro­to­kol­las­ta. Mai­nit­sin­ko jo, etten juu­ri­kaan käy ulko­na? #

Seu­raa­vak­si pai­kal­le saa­pui ehkä eni­ten odot­ta­ma­ni ja toi­vo­ma­ni blo­gi­tut­ta­vuus, Sun äitis. Taas kävi niin, ettei minua aluk­si tun­nis­tet­tu, mut­ta kun näin ahaa-elä­myk­sen Äitis kas­voil­la, minus­ta tun­tui kuin… kuin äiti oli­si minut tun­nis­ta­nut? Roh­ke­nin halaa­maan (sen olin oikeas­taan jo etu­kä­teen päät­tä­nyt), ja lop­puil­ta vie­räh­ti muka­vas­ti Sun äitis vie­kus­sa. #

Toi­sel­le puo­lel­le istah­ti ja itsen­sä esit­te­li jos­sain vai­hees­sa iltaa myös Art­tu Sil­vast, jon­ka blo­gis­sa olin sat­tu­mal­ta käy­nyt ensim­mäis­tä ker­taa vain hie­man aiem­min sama­na päi­vä­nä.  #

Just Sopi­vas­ti saa­pui pai­kal­le mes­ta­rin elkein ja sanoim­me käsi­päi­vää. Sun äitis huik­ka­si pöy­tään myös PA:n, jon­ka olin näh­nyt jo aiem­min, mut­ta jota en täl­lä ker­taa itse ollut tun­nis­ta­nut. Jos­ta pää­sen­kin suju­vas­ti pää­asi­aan, eli omiin vai­ku­tel­mii­ni ihmi­sis­tä: #

PA poik­ke­si muis­ta sii­nä, että hän oli isom­pi kuin mitä olin kuvien­kin perus­teel­la olet­ta­nut. Kaik­ki muut oli­vat pie­nem­piä kuin olin olet­ta­nut, eten­kin Mari­na­di, joka oli pal­jon lai­hem­pi kuin mitä videoi­den­kin perus­teel­la olin olet­ta­nut. Vain Kari Haa­ka­na ja Sun äitis oli­vat kuta­kuin­kin itsen­sä kokoi­sia ja vai­kut­ti­vat muu­ten­kin aika pit­käl­ti mie­li­ku­vie­ni mukai­sil­ta, var­maan­kin videoi­den ansios­ta. #

Pni oli pal­jon ilmeik­kääm­pi ja elä­väi­sem­pi kuin mitä toti­sil­meis­ten pro­fii­li­ku­vien perus­teel­la olen olet­ta­nut. PA oli ujom­pi ja toi­saal­ta vei­ja­ri­mai­sem­pi kuin olin olet­ta­nut. Just S. oli pal­jon puhe­li­aam­pi kuin olin olet­ta­nut. #

Näin pal­jon kas­vo­ja, jot­ka vai­kut­ti­vat hämä­räs­ti tutuil­ta, mut­ta joi­ta en pys­ty­nyt nimeä­mään. Ja opin uuden sanan: skro­de. En pääs­syt sitä pai­kan pääl­lä guuglaa­maan, mut­ta pys­tyin onnek­si päät­te­le­mään sen mer­ki­tyk­sen asiayh­tey­des­tä, joka olin minä, buha­ha­haa. #

Kai­ken kaik­ki­aan kaik­ki oli­vat suusa­nal­li­ses­ti juu­ri niin pelot­ta­van hyviä kuin olin pelän­nyt­kin: joko yhtä hyviä tai parem­pia kuin teks­teis­sään. Tun­sin kui­ten­kin olo­ni suh­teel­li­sen tur­val­li­sek­si, sil­lä koin tun­te­va­ni nämä ihmi­set ennes­tään. Ehkä myös se, että tie­dän hei­dän tie­tä­vän minut ja oik­ku­ni, oli osal­taan hel­pot­ta­mas­sa oloa­ni, vaik­ka toi­saal­ta toi­voi­sin, että se sai­si minut rau­hoit­tu­mi­sen lisäk­si avau­tu­maan puo­les­ta­ni. #

Olen sil­ti tyy­ty­väi­nen, että voi­tin itse­ni ja menin. Kyl­lä minä tämän ker­ran vuo­des­sa kes­täi­sin.  #