Aamul­la masen­si taas anka­ras­ti junas­sa. (Masen­nus on ver­bi­nä ihan pöl­jän kuu­loi­nen, jos sil­lä ei ole sub­jek­tia, ja sub­jek­tin myön­tä­mi­nen sil­le on tosi työ­läs­tä. Vain har­vat asiat ovat riit­tä­vän pai­na­via, että nii­den voi­si sanoa masen­ta­van. Mut­ta toi­saal­ta tun­tui­si yhtä pöl­jäl­tä kir­joit­taa joka ker­ta, että “kai­ken tar­koi­tuk­set­to­muus ja tur­huus ja ihmi­set masen­si­vat”, mitä minä yleen­sä tar­koi­tan, kun puhun masen­nuk­ses­ta ilman sub­jek­tia.) #

(No niin, nyt pää­sin sii­hen tilaan, jos­sa koko sana­kaan ei näy­tä enää edes sanal­ta. Masen­si, masen­si, masen­si — onko se japa­nia? Kuu­los­taa ihan Masa­jil­ta.) #

Eni­hau, aamu­pa­lal­la olin jo aika luon­te­vas­ti muka­na. #

Kym­pil­tä tapa­sin sosi­aa­li­työn­te­ki­jän. Jutel­tiin eri kun­tou­tus­vaih­toeh­dois­ta. Tämä sos. tt Han­na oli minus­ta oikein muka­va sil­lä lail­la, että osa­si tuo­da vaih­toeh­dot esiin posi­tii­vi­ses­ti ja kan­nus­taen, mut­ta kui­ten­kin ilman ahdis­ta­vaa patis­te­lua. Koen ne siis itsel­le­ni ehkä jos­sain vai­hees­sa mah­dol­li­si­na pol­kui­na enkä taus­tal­la vaa­ni­vi­na mör­köi­nä. #

Ruo­ka­na oli savu­lo­hi­tuo­re­juus­to­pas­taa, oli oikein her­kul­lis­ta. #

Ryh­mäs­sä pelat­tiin taas Piir­rä ja Arvaa­ta, isoim­mal­la poru­kal­la tähän asti. Oli taas haus­kaa. #