Ro-47
#18479. Tiistai, 17. toukokuuta 2011 klo 11.33.25, kirjoittanut Jani. 1
Homo habiliksen kallohan se siinä juhlistaa kansainvälistä homofobian vastaista päivää, vaikka siltä puuttuukin yläleuka. #
Homo habiliksen kallohan se siinä juhlistaa kansainvälistä homofobian vastaista päivää, vaikka siltä puuttuukin yläleuka. #
Aamulla oli omituinen huimaus, erilainen kuin mikä lääkkeistä joskus johtuu. Päätin sitten jättää salin väliin, kun viirapäänä on vähän huono kyykätä. Kävin kirjastossa, palautin psykopatiakirjat ja lainasin tilalle Clavellin Gai-jinin ensimmäisen osan. Shōgunista, jonka luin viime vuonna, jäi päähäni jokin samankaltainen kutina kuin aikoinaan Amerikan Psykosta. Sellainen kutina, joka ei hellitä muutoin kuin lukemalla lisää samanlaista. Onneksi Clavellin Japani-aiheista proosaa piisaa. #
Kirjastosta menin apteekkiin hakemaan lisää Nasonexiä. Jonottaessani huomasin, että olin ostanut sitä viimeksi vasta kuukausi sitten, mutta sitä edellinen kerta oli melkein puoli vuotta aiemmin. Aloin arvella, että suihketta taisi sittenkin olla kaapissa, vaikka kyllä lähtiessä olin katsonut, ettei ollut. Ajattelin livistää ja lahjoittaa vuoronumeroni (100) seuraavalle, mutta sitten muistin keskustelutehtävän, joten päätinkin haastella asiasta apteekkarin kanssa. Lopulta ostin sitten kuitenkin sen uuden kolmen paketin, kun kerta olin jonottanutkin. #
Apteekista menin Citymarketiin. Ostin savulohipasta-ainekset, mutta kassalla huomasin taas unohtaneeni kerman. Hain sen sitten tulomatkalla Siwasta. Kotiin palattuani katsoin ensimmäiseksi lääkekaappiin, ja kävi ilmi, että olin jo aiemminkin katsonut ihan oikein: ei siellä enää eilisilitana käyttöön ottamani jäljiltä ole enää yhtään tötsää. Onkohan niitä sitten mulla kuinka monta pyykkituvalla? #
Osallistuin meemiin, söin ruisleipää ja pällistelin vähän aikaa. Sitten huomasin, että huimaus oli mennyt pois ja energiapalkkini olivat latautuneet, joten lähdin uudestaan ulos ja kävin salilla. #
— Hei. #
— Hei. #
— Aloin tuossa istuessa miettimään, että onkohan mulla sittenki tätä vielä kotona, ku tuo edellinen kerta ku olen hakenu on ollu vain kuukausi sitten. #
— (Katsoo reseptiä.) Joo, ja sitä on tuo kolmen annos. #
— Niin. #
— Kyllä sitä varmaan on, kun se kolmen pakkaushan kestää… (Kääntyy tietokoneelle.) #
— Niin, kyllä se varmaan kestää, ku se tuo edellinenki on melekein puoli vuotta kestäny. #
— Niin. No mitenkä nyt sitten…? #
— … No tuota, jos minä nyt kuitenki sitte otan, vai kauanko se säilyy? #
— Säilyyhän se, kyllä niissä on… varmaan ehkä vuoden ainaki. #
— Joo, no jos minä otan sitte sen kolme kuitenki, onpahan sitte. #
— Joo. Oisko sulla Kela-korttia? #
— Joo. (Antaa.) Näytinkö minä jo tätä? (Näyttää kanta-asiakaskorttia.) #
— No tuota, sitä ei tässä oikeastaan, mutta sitten jos ostat tuolta reseptittömiä tuotteita niin kannattaa näyttää… #
— Niin, minä vain sillä, etteikö se tulis tämä sama mikä siitäki (osoittaa Kela-korttia), … #
— Niin, kyllä tulis, niin. #
(Noutaa pakkauksen, leimaa ja liimaa.) #
— Ja näin. Ole hyvä. #
— Kiitos. Vuoden päästä sitten lisää! #
— (Naurahtaen.) Joo! #
Helinä Häkkänen-Nyholmin toimittama Psykopatia on paras tähän mennessä lukemani kirja psykopatiasta. Se on paikoin vähän raskassoutuista tilastotiedeluetteloa, ja osa sen artikkeleista on kirjoitettu järkyttävillä kielivirheillä höystäen, mutta kokonaisuutena teos antaa kattavamman ja tarkemman kuvan psykopaatista ihmistyyppinä kuin vaikkapa Haren Ilman omaatuntoa. Jälkimmäinen tosin oli sekin ihan hyödyllinen pohjatiedon hankkimisessa. #
Sen sijaan Aud Dalseggin ja Inger Weschen Vapaaksi psykopaatin otteesta oli ihan paska, sen lopetin jo alkumetreillä. Siinä annettujen tapauskertomusten perusteella vaikutti siltä kuin kirja olisi käsitellyt ihan tavanomaista kusipäistä käyttäytymistä, vaikka myöhemmin Haren ja muiden alan auktoriteettien määrittelyihin vedottiinkin. Kirjoittajat tosin puhuvatkin takakannessa psykopaattisia piirteitä kantavista ihmisistä, mutta jos ei kyse kerta ole psykopaateista, kirjan nimi on pelkkä härski markkinointikikka. #
Mieleeni lukemani perusteella piirtynyt kuva psykopatiasta on vahvasti sellainen, että minusta sen pitäisi olla syyntakeisuutta alentava tekijä. Psykopaatti on ilmiselvästi persoonallisuushäiriönsä rikollisuudelle altistama. Oppimiskyvyttömyys ja muutoksenhalun puuttuminen tarkoittavat lisäksi sitä, että rankaiseminen tehoaa psykopaatteihin vielä muitakin rikoksentekijöitä huonommin. Pelotevaikutuskin on pelkoon kyvyttömälle olematon. #
Sen sijaan psykopaattien jos kenen hoitomahdollisuuksien tutkimiseen pitäisi uhrata resursseja. Tähän mennessä tiedetään se, että tavanomaisista hoitokeinoista useimmat eivät tehoa, ja jotkin voivat olla jopa yhteiskunnan kannalta haitallisia, kun psykopaatti ryhtyykin hyödyntämään hoidossa oppimaansa rikollisessa toiminnassaan. Pitäisi selvittää pitävästi se, onko mikään psykopaatin hoito todella yhteiskuntaa hyödyttävää, ja jos sellaista löydetään, rankaisemisen sijaan tulisi keskittyä siihen. #
Toki psykopaatti silti kannattaa pitää kaltereiden takana mahdollisimman pitkään, koska siten voidaan paremmin valvoa hoidon toteutumista, ja rikollisen psykopaatin pitäminen yhteiskunnan ulkopuolella todennäköisesti hyödyttää jo sinänsä yhteiskuntaa. Mutta rankaisemiseen sillä ei siis hyödytä tähdätä. Kyse on ikään kuin ihmiseläimistä, joilla on ihmisen kyky tehdä pahaa, mutta korkeintaan kissan kyky oppia hyväksyttävää käyttäytymistä ihmisiltä. #