Sitä läh­tee sii­tä, että ihmi­ses­sä on kak­si tilaa: se joka toi­mii, ja se joka kysee­na­lais­taa, poh­tii. Toi­mies­saan ei poh­di, eikä voi poh­tia toi­mien. #

Kysee­na­lais­ta­mi­nen sam­mut­taa toi­min­nan, ja kään­tyy sit­ten sam­mut­ta­maan kaik­kea, mikä joh­tai­si toi­min­taan. Kysee­na­lais­taa kysee­na­lais­ta­mas­ta pääs­ty­ään­kin, kun­nes jäl­jel­lä ei ole mitään muu­ta kuin kysee­na­lais­ta­mi­nen. #

Sil­loin huo­maa, että kadon­nut on kai­ken muun myö­tä myös­kin itse. Onko minä siis har­haa? Se ehkä het­kek­si on lakan­nut ole­mas­ta, mut­ta olles­saan se on. Se ehkä olles­saan­kin muut­taa jat­ku­vas­ti muo­to­aan, mut­ta kui­ten­kin se olles­saan on. Se ehkä aina on hei­jas­tu­maa jos­tain, mut­ta hei­jas­tu­maa olles­saan­kin se on. #

Pelk­kä kysee­na­lais­ta­mi­nen se ei kui­ten­kaan ole. Kysee­na­lais­ta­mi­nen voi läh­teä sii­tä, mut­ta irto­aa sii­tä eril­leen ja tuho­aa lopul­ta syn­nyt­tä­jän­sä­kin. #

Kuka sil­loin on jäl­jel­lä, kysee­na­lais­ta­mis­ta kan­nat­te­le­mas­sa? Kuka sil­loin on, kysy­mys­tä kysy­mäs­sä? #