Menin hoi­to­ko­kouk­seen yhdek­säk­si. Psy­ko­lo­gi ei sai­ras­tu­mi­sen takia ollut­kaan muka­na, joten esit­te­lin sit­ten asia­ni lää­kä­ril­le omin päin. Mitään var­si­nai­ses­ti uut­ta täs­sä ei kyl­lä tar­vit­tu­kaan, kun­tou­tus­tu­ki jat­kuu vie­lä tois­tai­sek­si ja mikä­li pää­sen rek­ry­toin­tioh­jel­maan, sii­nä on sit­ten käsit­tääk­se­ni käy­tet­tä­vis­sä tuet, joi­hin lää­kä­rin­lausun­to­ja ei tar­vi­ta. #

Lääk­kei­den vähen­tä­mi­ses­tä on ollut psy­ko­lo­gin kans­sa puhet­ta, sii­nä tar­koi­tuk­ses­sa että saa­tai­siin tera­pias­ta ehkä enem­män irti sit­ten. Kuten etu­kä­teen oli­sin vei­kan­nut­kin, lää­kä­ri oli hie­man vas­ta­ha­koi­nen. Vän­kä­sin kui­ten­kin, että jos tilan­tee­ni heik­ke­nee, tie­dos­tan sen kyl­lä, ja enti­seen annos­tuk­seen voi­daan sit­ten pala­ta. Niin­pä sain sit­ten luvan lopet­taa Perat­si­nin. #

Koti­mat­kal­la kävin aptee­kis­sa. Niil­tä oli kui­ten­kin sekä ven­la­fak­sii­ni että mir­tat­sa­pii­ni lop­pu. Piti hakea pyyk­ki­pai­kas­ta lius­ka, jot­ta riit­täi­si huo­mi­seen. Sii­hen men­nes­sä aptee­kin pitäi­si saa­da varas­ton­täy­den­nys­tä. #