Olen aja­tel­lut, että pitäi­si kyl­lä kir­ja­ta tän­ne ylös tie­tyn­tyyp­pi­siä ylei­siä tapah­tu­mia. Joka vuo­si tapah­tuu asioi­ta jois­ta koh­ka­taan huo­mat­ta­vas­ti enem­män kuin toi­sis­ta. Jot­kin niis­tä, eten­kin julk­kis­ju­tut, ovat ihan tur­hia ja jää­vät his­to­rian hämä­rään itses­tään­kin, mut­ta jot­kin taas ovat sel­lai­sia, että minä­kin pidän nii­tä kysei­sen vuo­den mer­kit­tä­vim­pi­nä asioi­na aina­kin tapah­tu­ma-aikaan. #

Olen arkis­to­ja­ni sil­loin täl­lön kolu­tes­sa­ni huo­man­nut, että näi­tä täl­lai­sia tapah­tu­mia nii­den tapah­tu­mis­het­kel­lä käsit­te­le­vät pos­tauk­set ovat mie­len­kiin­toi­sia, ehkä­pä mie­len­kiin­toi­sin­ta sisäl­töä näin oman päi­vä­kir­jan tapauk­ses­sa. Saan niis­tä tun­tu­maa sii­hen miten itse olen tuol­loin, asian olles­sa ajan­koh­tai­nen, nii­den mer­ki­tyk­ses­tä aja­tel­lut, ja pit­kän ajan kulut­tua voin ver­ra­ta sitä sii­hen, mikä mer­ki­tys asial­le on muo­dos­tu­nut, kun se on siir­ty­nyt ajan­koh­tai­ses­ta osak­si his­to­ri­aa: onko se jäl­ki­kä­teen tar­kas­tel­tu­na vie­lä tapah­tu­ma­het­keä­kin isom­pi asia, vai tun­tuu­ko ihan has­sul­ta, että tuol­lai­seen­kin on jos­kus kiin­ni­tet­ty ihan ylei­ses­ti­kin pal­jon huo­mio­ta. #

Sik­si siis pitäi­si kir­ja­ta ylös näi­tä täl­lai­sia asioi­ta sitä mukaa kun ne tapah­tu­vat. Vai muis­taa­ko kukaan muka enää mit­kä asiat vii­me vuon­na oli­vat täl­lai­sia Japa­nin maan­jä­ris­tyk­sen ja ara­bi­ke­vään lisäk­si? Jos kir­jai­si vaik­ka ker­ran-pari kuu­kau­des­sa sen mukaan, miten nopeas­ti asioi­ta kul­loin­kin tapah­tuu. Ei ole rat­kai­se­vaa onko minul­la niis­tä pal­jon omaa sanot­ta­vaa, pää­asia on että kir­jaan ne ylös, eikä vaik­ka yksi tai kak­si omaa lauset­ta kus­ta­kin tee pahaa. Kun asias­ta on tul­lut his­to­ri­aa, sitä ei enää voi kom­men­toi­da tapah­tu­ma­het­ken mie­lel­lä, ja sil­loin jokai­nen tie­don­mu­ru­nen, jon­ka omas­ta tuol­loi­ses­ta reak­tios­taan voi muis­tiin­pa­nois­taan lukea, on (aina­kin kir­joit­ta­jal­le itsel­leen) kal­li­sar­vois­ta doku­men­toin­tia. #

Tänä vuon­na täl­lai­sia asioi­ta ovat tähän men­nes­sä olleet aina­kin Pho­bos-Grunt-luo­tai­men putoa­mi­nen, SOPA, PIPA ja ACTA sekä tie­tys­ti pre­si­den­tin­vaa­li tääl­lä meil­lä koto­na. Tulee­ko mui­ta mie­leen? #

Pho­bos-Grun­tin putoa­mis­ta jän­nät­tiin sosi­aa­li­ses­sa medias­sa. Van­ha media notee­ra­si tapah­tu­man vain pikai­ses­ti tapah­tu­ma­päi­vä­nä. Kun luo­tain lopul­ta tuhou­tui vail­la min­kään­lai­sia inhi­mil­li­siä vai­ku­tuk­sia, se unoh­det­tiin mel­kein samal­la minuu­til­la niin van­has­sa kuin uudes­sa medias­sa. Minä­kin tie­tys­ti toi­voin että se oli­si nyt edes hajot­ta­nut jon­kun auton tai rysäh­tä­nyt kes­kel­le sake­aa met­sää jät­täen kun­non kraat­te­rin. Ääne­tön ja näky­mä­tön tus­sah­dus Tyy­nen­me­ren yllä oli ava­ruus­tek­no­lo­gial­le tyy­pil­li­nen antiklii­mak­si. #

SOPA, PIPA ja ACTA ovat ikä­vä kyl­lä vie­lä­kin ajan­koh­tai­sia, tai aina­kaan nii­den uhka ei ole täy­sin väis­ty­nyt. Tätä kir­joit­taes­sa­ni SOPA ja PIPA ovat kyl­lä jäis­sä, mut­ta nii­den usko­taan ennem­min tai myö­hem­min palaa­van muo­dos­sa tai toi­ses­sa. ACTAa vas­taan pro­tes­toi­daan par­hail­laan. Lau­an­tai­na oli­si mie­le­no­soi­tus Hel­sin­gis­sä­kin. Aion osal­lis­tua sii­hen mikä­li vain raha­ti­lan­tee­ni mat­kus­ta­mi­sen sal­lii. #

Pre­si­den­tin­vaa­lien ilmiö oli sosi­aa­li­sen median mer­ki­tyk­sen koros­tu­mi­nen: Pek­ka Haa­vis­ton menes­ty­mi­nen eten­kin ensim­mäi­sel­lä kier­rok­sel­la oli var­mas­ti pit­käl­ti uuden maa­il­man vies­tin­tä­vä­li­nei­den ansio­ta. Sosi­aa­li­ses­sa medias­sa jot­kut kär­si­vät jopa suo­ra­nai­ses­ta Haa­vis­to-ähkys­tä. Face­book-vir­ta­ni täyt­tyi vaa­lien aikaan när­käs­ty­neis­tä “kyl­läs­tyt­tää tämä heh­ku­tus” -sta­tuk­sis­ta, ja myös monis­sa seu­raa­mis­ta­ni blo­geis­ta julis­tet­tiin Haa­vis­ton kan­nat­ta­jien ehdo­kas­hy­pe­tyk­seen ärsyyn­ty­mis­tä. #

Itse olen ilmei­ses­ti valin­nut seu­ra­ni parem­min, sil­lä en osai­si nime­tä kon­tak­teis­ta­ni kuin ehkä yhden var­si­nai­sen hypet­tä­jän (Face­boo­kis­sa). Sinän­sä oli­si itse­ni tun­tien ihan jär­keen­käy­pää­kin jos oli­sin haa­li­nut ympä­ril­le­ni soke­aan ihai­luun tai­pu­vais­ten sijas­ta nime­no­maan vas­ta­ran­nan­kiis­ke­jä, mut­ta aina­kaan Face­boo­kiin sen ei pitäi­si päteä, sil­lä siel­lä 4/5 kave­reis­ta­ni on Face­boo­kin ehdot­ta­mis­ta hen­kis­ten omi­nai­suuk­sien suh­teen sat­tu­man­va­rai­ses­ti poi­mit­tu­ja tyyp­pe­jä. #

Tänä vuon­na ovat kuol­leet tähän men­nes­sä Erk­ki Nys­ten, Leo Las­tu­mä­ki ja Mike deGruy. #

Erk­ki Nys­ten on sel­lai­nen kas­vo, jos­ta edel­li­set muis­ti­ku­va­ni ovat var­mas­ti peräi­sin niil­tä ajoil­ta kun hän vie­lä ennus­ti sää­tä tele­vi­sios­sa. Hän on siis juu­ri sel­lai­nen ilmiö, jota kos­ke­vis­ta aika­lais­a­ja­tuk­sis­ta­ni oli­si haus­ka nyt lukea ihan kir­joi­tet­tua doku­ment­tia: mitä ajat­te­lin Erk­ki Nys­te­nis­tä 1980-luvul­la. #

En rehel­li­ses­ti oli­si vie­lä Leo Las­tu­mäen kuo­lin­päi­vän aamu­na osan­nut sanoa vie­lä­kö mies elää. Olen kui­ten­kin näh­nyt hänet elä­vä­nä, enkä sen har­vi­nai­sem­mas­sa pai­kas­sa kuin Suvan­non kylän met­säs­tys­ma­jal­la. Hän näyt­ti fyy­si­ses­ti van­hal­ta mut­ta vai­kut­ti mie­lel­tään vir­keäl­tä. #

Tie­sin heti Mike deGru­yn nimen Wiki­pe­dian äsket­täin kuol­leit­ten lis­tal­ta bon­gat­tua­ni, että tun­nen tämän nimen jos­tain yhtey­des­tä. Mie­hen merii­teis­tä löy­tyi­kin liu­ta David Atten­bo­rough’n doku­ment­te­ja, ja lisäk­si deGruy oli itse­kin kame­ran edes­sä Paci­fic Abyss- ja Amazon Abyss -sar­jois­sa, jois­ta aina­kin ensin­mai­nit­tu on muis­taak­se­ni esi­tet­ty myös Suo­mes­sa. #

Tai­teen puo­lel­la pre­si­den­tin­vaa­lei­hin kyt­key­tyi kult­tuu­ri-ihmis­ten hakeu­tu­mi­nen ehdok­kait­ten­sa taak­se, min­kä seu­rauk­se­na mm. Ult­ra Bra heit­ti paluu­kei­kan ja ihmis­kun­taa ilah­dut­ta­maan saa­tiin Kuu­den vuo­den kuu­liai­suus -kap­pa­le. Usu­tin UB:n kei­kal­la olleen FB-kave­rin uppaa­maan hie­non keik­ka­ku­van Wiki­me­dia Com­mon­sin, ja niin Wiki­pe­dian UB-artik­ke­liin saa­tiin kuva. #

Vaa­lei­hin liit­ty­mät­tö­mis­tä artis­teis­ta tämän kir­joi­tus­het­kel­lä 13-vuo­ti­aan Robi­nin Front­si­de Ollie -kap­pa­le löi itsen­sä sosi­aa­li­ses­sa medias­sa menes­tyk­sek­kääs­ti läpi. Ilmiö jakaa ihmis­ten mie­li­pi­teet, ja enin osa minun kon­tak­teis­ta­ni suh­tau­tuu Front­si­de Ollieen hiu­kan samoin kuin Kuu­den vuo­den kuu­liai­suu­teen: sii­tä pide­tään iro­ni­ses­ti. #

Minus­ta kap­pa­le on itse asias­sa aika har­mi­ton. Se on kyl­lä yli­tuo­tet­tu ja -tuot­teis­tet­tu, mitä inhoan noin ylei­ses­ti. Toi­saal­ta Front­si­de Ollie on kai­kin puo­lin, myös musii­kil­li­ses­ti, täy­del­li­ses­ti sitä, mitä sen koh­de­mark­ki­noil­le tar­koi­te­tus­sa tuot­tees­sa kuu­luu olla­kin. Suo­ri­tuk­sen puh­taus taas on aina kau­nis­ta oli­pa kyse sit­ten miten moraa­lit­to­mas­ta toi­min­nas­ta tahan­sa (moraa­lit­to­mal­la täs­sä viit­taan musii­kin tuot­teis­ta­mi­seen, jota sel­lai­se­na pidän). #