Tiis­tai­na kiin­ni­tin huo­mio­ta junas­sa minua vas­ta­pää­tä istu­nee­seen miek­ko­seen. Vaa­te­tuk­sen ja ilmeen perus­teel­la muo­dos­tin mie­les­sä­ni käsi­tyk­siä hänen aja­tus­maa­il­mas­taan. Kun sit­ten illem­mal­la menin Diaco­riin näyt­tä­mään fol­li­ku­liit­tia­ni, niin kukas siel­tä nimeä­ni huu­te­li­kaan, jol­lei tuo samai­nen miek­ko­nen. Voin sanoa, ettei lää­kä­rin ammat­ti ollut junas­sa muo­dos­ta­mia­ni mie­li­ku­via lähel­lä­kään. #

Tors­tai­na kat­se­lin Chapli­nin pojan. Oli­pa se hyvä! Nuo­rem­pa­na en myk­käe­lo­ku­vis­ta isom­min perus­ta­nut, pait­si jois­tain Bus­ter Kea­ton -elo­ku­vis­ta muis­tan kyl­lä huvit­tu­nee­ni, kun nii­tä jos­kus telk­ka­ris­sa näy­tet­tiin. #