/join
#9089. Tiistai, 18. elokuuta 2009 klo 14.32.44, kirjoittanut Jani. 1
Nörtti-itsetunnossani on yksi arka paikka: minä en oikein koskaan ole oppinut irkkaamaan. Muissakin verkoissa pikaviestintä on minulle luontevaa vain lähimpien ihmisten kanssa, mutta kaikista kauhistavinta on se IRC-kanavilla hengailu. Siitä puuttuvat kaikki ne suojamuurit, joita Internet muualla tarjoaa minun ja muiden väliin, ja joiden ansiosta pystyn vaikuttamaan hetkittäin jopa ihan normaalilta. #
Se on sama ilmiö kuin suullisessakin ilmaisussa: kun sanoilleni on niihin välittömästi reagoimaan kykeneviä kuulijoita enemmän kuin yksi, tilanne muuttuu minulle täysinhallitsemattomaksi. (Ei siis täysin hallitsemattomaksi vaan nimenomaan täysinhallitsemattomaksi.) Kun en enää hallitsekaan tilannetta täysin, en hallitse sitä tarpeeksi voidakseni tuntea oloni riittävän varmaksi sanoakseni enää yhtään mitään. #
No eihän minun ole pakko mihinkään yhtä suurempiin porukoihin mennä netin ulkopuolellakaan, mutta tämä irkkivammaisuuteni häiritsee minua. Se johtuu pitkälti tuosta nörtti-itsetunto-ongelmasta, jonka se aiheuttaa, mutta toinen tärkeä syy on se, että tarvitsisin monesti tukea tietokoneenkäytössä. #
Henkistä tukea. #
Kun sitä pähkäilee yksinään jonkun ongelman kanssa tunti- tai joskus päivätolkulla, epätoivo uhkaa. Silloin olisi hyvä, jos voisi parautaa tuskansa jollekin kanavalle, jolla tietää itseään viisaampien vaanivan. Helpotus ei edellytä ongelman ratkeamista, vaan sekin riittää, että saa varmistuksen sille, ettei olekin itse tullut yhtäkkiä hulluksi, ja tietokone muuttunut sellaiseksi eläväksi ja pahantahtoiseksi olennoksi, jollaiselta ne toisinaan tuntuvat. (“Mitähän voisin seuraavaksi tehdä, jotta tuo käyttäjärukka tuossa kärsisi mahdollisimman paljon?”) #