Kris­tuk­sen kär­si­mys­ker­to­mus (The Pas­sion of the Christ) oli ilmes­tyes­sään nii­tä elo­ku­via jot­ka pola­ri­soi­vat ylei­sön­sä hyvin vah­vas­ti nii­hin jot­ka piti­vät sii­tä ja nii­hin jot­ka eivät pitä­neet. Yleen­sä täl­lai­nen kyl­mäk­si­jät­tä­mät­tö­myys mer­kit­see sitä, että elo­ku­va on minun makuu­ni. Sään­tö pätee jos­sain mää­rin myös Kär­si­mys­ker­to­muk­seen, mut­ta se on sikä­li hie­man yllä­tyk­sel­lis­tä, että elo­ku­va hais­kah­taa toi­saal­ta hyvin vah­vas­ti sil­tä mitä se on: uskoon hurah­ta­neen enti­sen B-action-elo­ku­vien näyt­te­li­jän ohjaus­työ. #

Ensim­mäi­sen ja kaik­kein suu­rim­man vai­ku­tuk­sen elo­ku­vas­sa teke­vät sii­nä pää­asias­sa käy­te­tyt kie­let, jot­ka ovat taval­li­ses­ta Hol­lywood-ros­kas­ta poi­ke­ten autent­ti­ses­ti sitä mitä ne elo­ku­van esit­tä­mäs­sä maa­il­man­kol­kas­sa (Jee­suk­sen Lähi-Idäs­sä) tuo­hon aikaan tiet­tä­väs­ti oli­vat: ara­me­aa, hepre­aa ja lati­naa. Jo pian alun jäl­keen kor­vat alka­vat jano­ta lisää näi­tä upei­ta kon­so­nant­ti­ry­kel­miä, ja kon­teks­tis­saan lausut­tui­na alku­pe­räis­kie­li­si­nä tun­ne­tuik­si tul­leet sanat ja lausah­duk­set nos­ta­vat jokai­sen iho­kar­van pys­tyyn. #

Aluk­si ohjaa­ja Mel Gib­son suun­nit­te­li jul­kai­se­van­sa elo­ku­van täy­sin ilman teks­ti­tyk­siä. Se oli­si ollut kii­tet­tä­vän roh­kea veto, ja oli­si ehkä jopa toi­mi­nut toi­vo­tul­la taval­la, joka lie­nee ollut se, että ihmi­set tun­ti­si­vat elo­ku­van kat­sot­tu­aan tar­vet­ta ottaa sel­vää sii­tä kuin­ka tapah­tu­mat tar­kal­leen menivät.IMDb:n mukaan Gib­so­nin tar­koi­tuk­se­na tosin oli­si ollut “antaa näyt­te­li­jän­töi­den puhua puo­les­taan” (suo­men­nos oma­ni), mut­ta se kuu­los­taa minus­ta lii­ak­si mark­ki­noin­tia var­ten kek­si­tyl­tä lausah­duk­sel­ta ollak­seen tot­ta. Lop­pu­jen lopuk­si teks­ti­tys­ten lisää­mi­nen oli kui­ten­kin var­mas­ti elo­ku­val­le vain hyväk­si. Kaik­kea ei ole kään­net­ty, ja tämä kom­pro­mis­si on ehkä­pä paras rat­kai­su joka koko pro­jek­tis­sa on teh­ty. Se koros­taa näyt­te­li­jöi­den näen­näis­tä vie­ras­kie­li­syyt­tä taval­la joka täy­del­li­ses­ti kään­ne­tyis­tä elo­ku­vis­ta puut­tuu. #

Näyt­te­li­jöis­tä puheen ollen, koh­ta­lai­sen tun­te­ma­ton kaar­ti oli sekin ehdot­to­mas­ti elo­ku­van hyviä puo­lia. Entuu­des­taan tutut kas­vot pys­tyy elo­ku­vis­sa kyl­lä toi­si­naan ohit­ta­maan, mut­ta näin poik­keuk­sel­li­ses­sa tari­nas­sa se oli­si var­mas­ti vaa­ti­nut joko val­ta­van vah­vaa meik­kiä tai sit­ten käsit­tä­mät­tö­män hyvää roo­li­suo­ri­tus­ta. Kos­ka lähes kaik­ki näyt­te­li­jät oli­vat minul­le entuu­des­taan tuntemattomia[alaviite]Ainoastaan pää­osan esit­tä­jä, James Caviezel oli minul­le entuu­des­taan tut­tu kas­vo Veteen piir­re­tys­tä vii­vas­ta, enkä hän­tä­kään tun­nis­ta­nut juu­ri vah­van mei­kin, nimit­täin teko­ne­nän ja -hius­ra­jan takia.[/alaviite], roo­li­suo­ri­tus­ten arvos­te­lu oli­si hie­man epä­rei­lua. Ensim­mäi­nen ker­ta, kun näyt­te­li­jän näkee työs­sään, näyt­tää aina hyväl­tä, kos­ka manee­rei­ta ei vie­lä kyke­ne erot­ta­maan tul­kin­nas­ta. Yhtään häi­rit­se­vän huo­noa esi­tys­tä ei kui­ten­kaan nous­sut jou­kos­ta esiin, mikä on las­ket­ta­va elo­ku­van eduk­si. #

Kont­ras­ti heprea­lais­ten ja roo­ma­lais­ten välil­lä oli sel­vä, ja pidin jos­tain syys­tä tavas­ta jol­la roo­ma­lai­set esi­tet­tiin. Jee­sus­ta pahoin­pi­del­lei­den soti­lai­den sadis­ti­suus oli vai­kut­ta­van aidon tun­tuis­ta. Tämän raa­dol­li­suu­den vas­ta­koh­tai­suus ylem­pien esi­mies­ten, var­sin­kin Pila­tuk­sen tyy­ney­den kans­sa koros­ti hyvin hei­dät heprea­lai­sis­ta kaik­kein terä­vim­min erot­ta­nut­ta hie­rar­ki­suut­ta. Aste­rix­mai­sia kari­ka­tyy­re­jä­kin vali­tet­ta­vas­ti näh­tiin, kun Jee­sus­ta käy­tet­tiin Hero­dek­sen puheil­la. #

Kaik­kein vai­kut­ta­vin, tai pikem­min­kin vie­hät­tä­vin hah­mo elo­ku­vas­sa oli Saa­ta­na, jota esit­ti Rosa­lin­da Celen­ta­no. Hänen vie­hät­tä­vyy­ten­sä oli Gib­so­nin mukaan samal­la taval­la tar­koi­tuk­sel­lis­ta kuin hah­mon suku­puo­li­nen ambi­va­lens­si­kin, ja tämän ansios­ta Saa­ta­na nyt vain yksin­ker­tai­ses­ti oli kai­kis­ta elo­ku­van hah­mois­ta kaik­kein coolein, mus­tas­sa kaa­vus­sa pää hie­man kal­lel­laan kil­lis­tel­les­sään. Saa­ta­naan kui­ten­kin lii­tet­tiin aivan tur­hia eri­kois­te­hos­tei­ta, jois­ta omi­tui­sim­pa­na ja jouk­koon­ku­lu­mat­to­mim­pa­na mai­nit­ta­koon koh­taus, jos­sa hän kan­toi sylis­sään jon­kin­lais­ta kel­me­ää ja van­han näköis­tä vau­vaa. Gib­son itse ker­too koh­tauk­ses­ta seu­raa­vaa: #

Sii­nä paha vää­ris­te­lee hyvää. Ei ole mitään her­kem­pää tai kau­niim­paa kuin äiti ja lap­si, ja niin­pä Paho­lai­nen ottaa ja vää­ris­te­lee sitä ase­tel­maa vain pik­kui­sen. Nor­maa­lin äidin ja lap­sen sijas­ta kuvas­sa onkin andro­gyy­ni hah­mo jol­la on sylis­sään neli­kymp­pi­nen, seläs­tään kar­vai­nen “vau­va”. Se on outoa, jär­kyt­tä­vää ja mel­kein lii­kaa kes­tet­tä­väk­si — ihan kuten sekin, että Jee­sus kään­ne­tään seläl­leen jot­ta hän­tä voi­daan ruos­kia myös rin­ta­puo­lel­ta, ja nämä tapah­tu­vat­kin saman­ai­kai­ses­ti. #

Chris­tia­ni­ty Today: What’s Up With the Ugly Baby? (suo­men­nos oma­ni) #

Right… Tämä onkin hyvä esi­merk­ki sii­tä, mihin alus­sa viit­ta­sin sil­lä, että kyse on enti­sen B-täh­den elo­ku­vas­ta. Trik­ki on niin hal­pa ja niin keh­nos­ti perus­tel­tu, että ilman Celen­ta­non vai­kut­ta­vaa ole­mus­ta ja läpi elo­ku­van niin erin­omais­ta kuvaus­ta (jos­ta elo­ku­va sai yhden Oscar-ehdok­kuuk­sis­taan) sen köy­käi­syys oli­si var­mas­ti ilmeis­tä myös kes­ki­ver­toe­lo­ku­vis­sa­kä­vi­jäl­le. #

Saman­lai­nen tur­ha eri­kois­te­hos­te ovat Juu­dak­sen rii­vaa­jat, jot­ka ovat ihan klas­si­sia säi­kyt­te­ly­kau­hue­lo­ku­van mör­kö­jä. Minus­ta näyt­te­li­jän­työ oli­si aivan hyvin riit­tä­nyt hänen syyl­li­syy­den­tus­kan­sa esit­tä­mi­seen. Kor­kein­taan oli­sin säi­lyt­tä­nyt koh­tauk­sen, jos­sa Juu­das­ta jah­ta­si lau­ma lap­sia, kun­nes hän sul­ki kor­van­sa ja sil­män­sä, ja lap­set kato­si­vat. Sen jäl­keen kuol­leen karit­san näke­mi­nen oli­si ollut aivan riit­tä­vä motii­vi hen­ki­ses­ti pahoin järk­ky­neen mie­hen teke­mäl­le itse­mur­hal­le. #

Toi­nen, ilmi­sel­vim­min ohjaa­jan lap­sel­li­suu­des­ta kie­li­vä ongel­ma elo­ku­vas­sa on tur­ha alle­vii­vaus, johon muu­toin niin erin­omais­ta kuvaus­ta hyväk­si­käy­te­tään sää­li­mät­tö­mäs­ti. Tämä lie­nee kaik­kein ilmei­sim­mil­lään ja ime­lim­mil­lään ris­til­tä­ot­to­koh­tauk­ses­sa. Toi­saal­ta Kär­si­mys­ker­to­mus ei täs­sä suh­tees­sa poik­kea kes­ki­ver­ros­ta myös­kään huo­nom­paan suun­taan, sil­lä tur­ha alle­vii­vaus­han on yksi Hol­lywoo­din peri­syn­neis­tä. Oli­sin kui­ten­kin toi­vo­nut, että Gib­son oli­si pidät­täy­ty­nyt ylös­nouse­muk­sen näyt­tä­mi­ses­tä. Elo­ku­van päät­tä­mi­nen ris­til­tä­ot­toon tai Jee­suk­sen hau­taa­mi­seen oli­si teh­nyt aina­kin minuun pal­jon läh­te­mät­tö­mäm­män vai­ku­tuk­sen, kos­ka se oli­si jät­tä­nyt pää­tel­mät sii­tä, mitä sen jäl­keen tapah­tui, kat­so­jan itsen­sä teh­tä­vik­si. Jos ylös­nouse­muk­sen näkee omin sil­min, mihin sil­loin uskoa tar­vi­taan? #

Elo­ku­van suu­rin heik­kous on kui­ten­kin juu­ri se pal­jon par­jat­tu väki­val­lal­la mäs­säi­ly. En tar­koi­ta sitä, että­kö sitä oli­si pitä­nyt siis­tiä; sii­nä suh­tees­sa pidän Kär­si­mys­ker­to­mus­ta arvos­sa, että väki­val­taa ei pidät­täy­dyt­ty näyt­tä­mäs­tä toi­sin kuin muis­sa Jee­sus-elo­ku­vis­sa. Tai itse asias­sa täs­sä­kään ei näy­tet­ty kaik­kea, vaan juu­ri riit­tä­väs­ti. Väki­val­ta oli kui­ten­kin, jäl­leen, B-action-täh­den aja­tus­maa­il­mal­le omi­nai­ses­ti, epä­rea­lis­tis­ta sikä­li, että Jee­sus kes­ti sitä enem­män kuin ihmi­set oikeas­ti kes­tä­vät. Hän ei pyör­ty­nyt ker­taa­kaan, hän jak­soi ruos­kin­nan jäl­keen kan­taa ris­tiä mat­kan puo­li­vä­liin, ja vie­lä sen­kin jäl­keen jak­soi ker­ta toi­sen­sa jäl­keen nous­ta ylös kun jalat pet­ti­vät, ikään kuin ruos­kin­ta oli­si koh­dis­tu­nut vain nii­hin jal­koi­hin. Puhu­mat­ta­kaan sii­tä, että hän oli yli­pään­sä hen­gis­sä vie­lä Gol­ga­tal­la­kin, vaik­ka roo­ma­lai­set pot­ki­vat hän­tä mat­kan var­rel­la mahaan tuon tuos­ta­kin, ja van­git­se­mi­ses­ta alkaen hän­tä oli hakat­tu pää­hän. #

Kos­ka tari­nan punai­nen lan­ka on tie­tys­ti täs­sä tapauk­ses­sa sel­lai­nen, että sii­hen kajoa­mi­nen on mah­do­ton­ta, jää elo­ku­van­te­ki­jän ainoak­si sää­del­tä­vis­sä ole­vak­si muut­tu­jak­si väki­val­lan mää­rä. Sen pitäi­si olla sen laa­tuis­ta ja sitä tuli­si olla sii­nä mää­rin, että tari­nan kul­ku tun­net­tua pol­ku­aan oli­si uskot­ta­vaa. Gib­son sor­tui kui­ten­kin pahem­man luo­kan yli­lyön­tiin teh­des­sään Jee­suk­ses­ta Teräs­mie­hen, super­san­ka­rin joka kes­tää pahoin­pi­te­lyä yli-inhi­mil­li­sel­lä taval­la. Minus­ta evan­ke­liu­min kos­ket­ta­vuus on juu­ri sii­nä, että Jee­sus oli lop­pu­jen lopuk­si, piti­pä hän­tä sit­ten juma­lan poi­ka­na tai ei, ihmi­sen poi­ka, ver­ta ja lihaa, ja kär­si ja kuo­li ihan niin kuin kuka tahan­sa meis­tä kär­si­si ja kuo­li­si sel­lai­ses­sa koh­te­lus­sa. #

Puheet elo­ku­van raa­kuu­des­ta sai­vat minut odot­ta­maan, että ehkä ker­ran­kin Hol­lywood-elo­ku­va uskal­tai­si näyt­tää väki­val­lan ja sen seu­rauk­set rea­lis­ti­ses­ti, mut­ta vali­tet­ta­vas­ti sain siis pet­tyä odo­tuk­sis­sa­ni jäl­leen ker­ran. Tosin, veri oli täl­lä ker­taa poik­keuk­sel­li­sen aidon näköis­tä. Sii­hen oli­kin panos­tet­tu, sil­lä elo­ku­vaa var­ten kehi­tet­tiin koko­naan uusi teko­ve­ri. #