Asen­noi­tu­mi­se­ni kun­toi­luun tun­tuu pola­ri­soi­tu­neen kah­dek­si toi­sil­leen vas­tak­kai­sek­si vari­aa­tiok­si samas­ta tee­mas­ta. Kevääs­tä syk­syyn ajat­te­len pää­asias­sa, että kaik­ki mitä teen, on plus­saa: yksi käve­ly­lenk­ki vii­kos­sa on enem­män kuin ei yhtään, yksi pai­no­jen­nos­te­lu­ker­ta vii­kos­sa on enem­män kuin ei yhtään, yksi nos­te­lu­ker­taan sisäl­ly­tet­ty lisä­lii­ke on enem­män kuin sama nos­te­lu­ker­ta ilman sitä lisä­lii­ket­tä ja niin edel­leen. Tämä pitää­kin paik­kan­sa, ja täl­lä taval­la tal­ven jäl­kei­sen nol­la­pis­teen pääl­le alkaa vähi­tel­len kas­vaa yhä mas­sii­vi­sem­pi rutii­ni, kun­nes alkusyk­sys­tä alan olla vaa­ti­mat­to­man taus­ta­ni sal­li­mis­sa puit­teis­sa suo­ri­tus­ky­ky­ni mak­si­mis­sa: kun­toi­lu on kuta­kuin­kin päi­vit­täis­tä ja moni­puo­lis­ta. #

Sil­loin hom­maan tulee suo­rit­ta­mi­sen maku, ja ainoa mah­dol­li­nen suun­ta on alas: jokai­nen teke­mät­tä jää­vä lii­ke on mii­nus­ta, jokai­nen väliin jää­vä kun­toi­lu­päi­vä tekee suo­rit­ta­mi­ses­ta­ni vähäi­sem­pää kuin mitä se on sii­hen saak­ka ollut. Sit­ten jo huo­maan­kin, että kun en ker­ran tee hom­mia kun­nol­la, ei ole mitään jär­keä teh­dä nii­tä ollen­kaan. Ihan tur­haa nyh­jää­mis­tä sel­lai­set keven­ne­tyt nos­te­lu­ker­rat ja ker­ran vii­kos­sa teh­dyt käve­ly­len­kit, ei niil­lä ole mitään mer­ki­tys­tä. Tämä pitää­kin paik­kan­sa, ja niin­pä lope­tan hom­mat vähi­tel­len koko­naan, lepään syk­sys­tä kevää­seen laa­ke­reil­la­ni. Rapis­tun, läs­kis­tyn ja mureh­din läs­kis­ty­mis­tä­ni ja rapis­tu­mis­ta­ni. #

TV.comin puo­lel­la blo­ga­tes­sa­ni olen huo­man­nut kuin­ka teho­kas moti­vaat­to­ri tuol­lai­nen taso­jär­jes­tel­mä hie­noi­ne mit­ta­rei­neen on. Siel­lä siis jokai­ses­ta mer­kin­näs­tä (samoin kuin jokai­ses­ta kes­kus­te­lu­pals­tal­le jäte­tys­tä vies­tis­tä, tv-ohjel­mien arvos­te­luis­ta jne.) ropi­see mit­ta­riin pis­tei­tä, ja kun mit­ta­ri täyt­tyy, pää­see uudel­le tasol­le (level) kuin jos­sain pelis­sä ikään. #

Taso­jär­jes­tel­mäs­sä yle­tes­sään saa sivus­ton käy­tös­sä uusia oikeuk­sia. Esi­mer­kik­si sitaat­tien lisää­mi­seen vaa­di­taan kak­kos­ta­son oikeu­det. Se oli syy jon­ka takia itse alu­nal­ku­jaan rupe­sin tuol­la blo­gaa­maan: saa­vut­taak­se­ni kak­kos­ta­son, pääs­täk­se­ni sen myö­tä lisää­mään sitaat­te­ja Kovan lain jak­soi­hin. #

Koe­tin etsiä, mut­ten löy­tä­nyt sel­lais­ta WordPress-lisä­osaa, jol­la sai­sin saman­lai­sen siis­tin mit­ta­rin näi­hin var­si­nai­siin blo­gei­hi­ni­kin. Mitään lisä­oi­keuk­sia tääl­lä sii­tä ei tie­ten­kään voi­si herua kun tääl­lä­hän minä olen jo kaik­ki­voi­pa, mut­ta sii­nä­hän voi­si olla vaik­ka­pa jon­kin­lai­nen merk­ki­jär­jes­tel­mä niin kuin ala-asteel­la. Siis, että uuden tason saa­vu­tet­tu­aan sai­si aina uuden, hie­non, pie­nen kuvak­keen (esim. tii­ke­ri pojil­le, tytöil­le kei­ju tai jotain muu­ta yhtä nös­söä, kos­ka tytöt ovat aina hei­ve­röi­sem­piä kuin pojat) jol­la voi­si sit­ten pröys­täil­len koris­tel­la lai­ta­palk­ki­aan. #

Tai sit­ten riit­tä­vän mon­ta tasoa ylös kavut­tu­aan sii­tä voi­si aina saa­da uuden hie­non tit­te­lin kuten “taso 5 (500 mer­kin­tää): blo­gi­vel­ho”, “taso 10 (1000 mer­kin­tää): blo­gi­ku­nin­gas”, “taso 666 (6000 mer­kin­tää): blo­gi­de­mo­ni”, “taso 1000 (10.000 mer­kin­tää) blo­gi­ju­ma­la” tjsp. #

Eihän sem­mois­ta sys­tee­miä tar­vit­si­si edes WordPressiin sitoa, jos jos­sain maa­il­mal­la oli­si ser­ve­ri joka jake­li­si nii­tä tit­te­lei­tä tai kuvak­kei­ta kai­kil­le pyy­tä­jil­le, ja jokai­sel­le jul­kai­su­jär­jes­tel­mäl­le oli­si sit­ten omat lisä­osan­sa sen tilas­ton pitä­mi­seen ja tittelin/kuvakkeen pyy­tä­mi­seen. Ja niil­le köy­hil­le jul­kai­su­jär­jes­tel­mil­le, joi­hin ei saa lisä­osia, voi­si olla vaik­ka joku yksin­ker­tai­nen JavaSc­riptin pät­kä, johon voi­si käsin syöt­tää oman mer­kin­tö­jen mää­rän­sä. #

Sano­mat­ta­kin on sel­vää, että jär­jes­tel­mä oli­si täy­sin avoin pui­jauk­sel­le, eli kuka tahan­sa voi­si pie­nel­lä virit­te­lyl­lä tees­ken­nel­lä ole­van­sa vaik­ka kuin­ka kor­keal­la tasol­la, mut­ta mitä sii­tä? Kos­ka jär­jes­tel­män ainoa­na tar­koi­tuk­se­na oli­si tar­jo­ta päi­vi­tys­mo­ti­vaa­tio­ta, ainut häviä­jä oli­si niis­sä tapauk­sis­sa pui­ja­ri itse. #