Kuta­kuin­kin tuos­sa katu­tai­de­teok­sen koh­dal­la Hal­li­tus­ka­tua minä unes­sa sei­son, odot­te­len lin­ja-autoa ris­teyk­ses­tä tule­vak­si. Tai­de­teok­sen tilal­la on lin­ja-auto­py­säk­ki, jol­lais­ta sii­nä ei kai kos­kaan ole ollut, mut­ta lii­ken­teen­ja­ka­ja on, ja toi­nen pysäk­ki sen toi­sel­la puo­lel­la, enkä minä ole täy­sin var­ma kum­mal­la pysä­kil­lä minun pitäi­si olla. #

Ja, toi­sin kuin Googlen katu­nä­ky­mäs­sä, on tie­ten­kin tal­vi, ja pime­ää, pait­si suur­pai­ne­nat­rium­lamp­pu­jen hoh­det­ta, ja sataa lun­ta. Jos sai­sin toi­voa katu­nä­ky­mäl­tä vie­lä jotain, toi­voi­sin sitä, että tar­jol­la oli­si myös sel­lai­nen tal­vel­la otet­tu puner­ta­van­kel­tai­nen näky­mä. Vas­ta­kos minä voi­sin fii­lis­tel­lä. #

Mut­ta sykäh­dyt­tä­viä elä­myk­siä tämä tar­jo­aa nykyi­sel­lään­kin. On kuin avai­sin paket­te­ja, ja aina uuden ava­tes­sa­ni saan väläh­dyk­se­nä takai­sin sil­mie­ni eteen muis­ton sii­tä, mitä seu­raa­vas­ta tulee pal­jas­tu­maan. Ja se seu­raa­va­kin on avat­ta­va, kos­ka muu­ten ei pys­ty palaut­ta­maan mie­leen sitä, mitä sitä seu­raa­vas­ta tulee pal­jas­tu­maan, ja niin edel­leen. #

Onko muil­la näin per­vers­siä suh­det­ta men­nei­syy­den paik­koi­hin? Tämä ei siis minul­la suin­kaan rajoi­tu Rova­nie­meen, vaan minä esi­mer­kik­si voin jo nyt krui­sail­la Jyväs­ky­läs­sä ja saa­da pää­ni ja maha­ni myl­ler­tä­mään kai­puun­vä­räh­dyk­sil­lä, ja Jyväs­ky­läs­tä-läh­dös­tä­ni on hädin tus­kin kulu­nut puo­li vuot­ta. #

 #

Tääl­tä alhaal­ta nous­taan ylös, en minä tääl­tä usein kul­ke­nut, ohi pos­ti­ta­lon, sen minä muis­tan, mut­ta tätä tie­tä en, mut­ta tuon ris­teyk­sen, sii­hen tuli valot sil­loin, täs­tä alit­se, lam­men vie­rit­se, sen yli minä sil­loin, oli pime­ää, tämä ris­teys, täs­tä en usein­kaan, sil­ti muis­tan, vie­lä­kö se oiko­pol­ku, sii­nä on tien­viit­ta­kin, joku oli aja­nut autol­la vaik­ka ei sai­si, 4.htm, ei tar­koi­ta hyper­teks­tiä, hau­taus­maan ohi, se tar­koit­taa hau­taus­maa­ta, siel­tä pois­päin, kaik­ki tule­vat vas­taan, vain minä tähän suun­taan, tuos­sa­kin oli ennen, sii­nä­kään ei enää, vie­lä­kään ne eivät auraa, nuo ker­ros­ta­lot, nii­tä vas­ta raken­net­tiin sil­loin, Puna­pip­pu­ri, näi­tä talo­ja minä en muis­ta, eikö nii­tä ollut, mik­sen minä muis­ta, mik­si kaik­ki hymyi­le­vät, nyt minä tulen tän­ne, ne luu­le­vat, oli­ko se tuos­sa, pel­kää­vät että, tuo­hon pysä­köi­tiin, että tulen hul­luk­si, muut­toau­to, mitä voi teh­dä, mik­sei­vät ne auraa, mik­sen voi­nut aut­taa, yli­op­pi­lai­den, apua, tuon­ne minä en, lii­kaa, minun jal­ka­ni puu­tuu, tääl­tä sil­loin, hir­veä pak­ka­nen, mut­ta minä, lam­pi jää­tyy, runo­tyt­tö, mui­den sil­min, mik­sen voi­nut, mik­si hymyi­le­vät, mik­si minä, kir­kon ohi, juma­lan, minä en, jos aikaa, jos pois, nai­nen sil­loin, mel­kein peril­lä, ovi,
odo­tin, odo­tin
niin kau­an,
sinua #

Voi kun osai­sin kir­joit­taa auki sen mitä Rova­nie­men web­ka­me­ra­ku­vien kat­se­lu minus­sa herät­tää. Se on se kui­lu, johon siel­lä puto­sin. #

Jos­pa minul­la vain oli­si jotain muu­ta kuin näi­tä iäni­kui­sia, onnet­to­mia ver­taus­ku­via sen ilmai­se­mi­seen. Se on jotain käsit­tä­mät­tö­män suur­ta, ja joten­kin kai myös niin eri­lais­ta kuin mikään muu, mitä elä­mäs­sä­ni on kos­kaan ollut, etten sik­si voi pääs­tä edes lähel­le sitä sanois­sa. #

Jopa täl­lai­nen kier­te­ly­kin tekee näkö­jään tiuk­kaa. Lauseis­ta tulee kou­ke­roi­sia, virk­keis­tä vai­kei­ta. Vai­kea­han se on asia­kin, mut­ta sil­ti uskon, ettei se itses­sään ole sano­jen ulot­tu­mat­to­mis­sa, vaan syyt tähän kyvyt­tö­myy­tee­ni ovat jos­sain toi­saal­la minus­sa. #

Tun­tuu, että jos minä pys­tyi­sin sanal­lis­ta­maan sen yhden ainoan asian, minul­la ei sen jäl­keen oli­si enää kos­kaan tar­vet­ta kir­joit­taa yhtään mitään. Enkä minä itse enää sen jäl­keen oli­si minä, vaan joku ihan vie­ras ihmi­nen. Sen yhden asian sano­mi­nen rese­toi­si minut ihan koko­naan. #

Kye­täk­se­ni kuvai­le­maan sitä minun täy­tyi­si tun­tea se, ja sen minä sii­tä näkö­jään aina­kin tie­dän ja pys­tyn sano­maan, että se tun­te­mi­nen sat­tui­si. Sen satu­tuk­sen takia minä pel­kään sen lähes­ty­mis­tä. #

Aras­te­len kovas­ti tämän jul­kai­se­mis­ta. Sekin on mie­len­kiin­tois­ta. #