#

Tääl­lä on digi­toi­tu vii­ti­sen­tois­ta vuot­ta ja enem­män­kin sit­ten kuvat­tu­ja koti­vi­deoi­ta. Koe­tin edi­toi­da näi­tä tie­to­ko­neel­le kaa­pat­tu­ja otok­sia tuos­sa äsken ja jou­duin tie­tys­ti myös kat­se­le­maan nii­tä sii­nä pro­ses­sis­sa. Kam­mot­ta­vaa. #

Enin osa videois­ta näyt­tää sil­tä kuin kame­ra oli­si ollut kiin­ni­tet­ty­nä huma­lai­sen pää­hän tämän itsen­sä sii­tä mitään tie­tä­mät­tä. Jos kuvas­sa on jokin olen­nai­nen koh­de, se on taa­tus­ti jää­nyt huo­miot­ta, ja koh­dis­tus on mis­sä tahan­sa muu­al­la. Jos on kuvat­tu sisäl­lä, on kuvat­tu ikku­nois­ta tule­vaa valoa vas­taan, ja ihmi­set ovat pimei­tä var­jo­ja. Jos on kuvat­tu ulko­na, on kirk­kaus polt­ta­nut kuvat ihan puh­ki, ja ihmi­set ovat val­koi­suut­ta hoh­ta­via enke­li­hah­mo­ja. Kuva on koko ajan liik­kees­sä, sei­laa edes­ta­kai­sin vasem­mal­ta oikeal­le, zuu­maa lähel­le ja kau­as, ikään kuin yhden asian kuvaan van­git­se­mi­nen oli­si tuo­hon aikaan, 80- ja 90-luku­jen tait­tees­sa ollut anka­ras­ti ran­gais­ta­va rikos. #

Ei tämä tek­ni­nen ala-arvoi­suus näi­den kat­so­mi­ses­ta kui­ten­kaan tee kam­mot­ta­vaa. Kam­mot­ta­vuus tulee sii­tä, että näis­sä videois­sa sitä on itse vie­lä lap­si. Omat, mui­den las­ten tapai­sik­si tar­koi­te­tut esiin­ty­mis­yri­tyk­se­ni hävet­tä­vät minua yhä vain, enkä tai­da kos­kaan sii­tä häpeäs­tä pääs­tä. Olen aina­kin omis­sa sil­mis­sä­ni koko ajan kuin jokin omi­tui­nen epä­lap­si oikei­den las­ten jou­kos­sa. #

Vaik­ka jot­kut mitä tahan­sa muu­ta väit­tä­vät­kin, niin lap­suus on kai­kin puo­lin elä­män vit­tu­mai­sin­ta ja kam­mot­ta­vin­ta aikaa. Sitä on hir­vit­tä­vän riip­pu­vai­nen toi­sis­ta ihmi­sis­tä, ja nii­den tois­ten ihmis­ten tie­dot kehi­tysp­sy­ko­lo­gias­ta ovat hata­ram­mat kuin mitä ne tule­vat itsel­lä aika­naan ole­maan. Ja itsel­lä­kin ne tule­vat ole­maan pal­jon hata­ram­mat kuin mitä ne tuli­si­vat omil­la lap­sil­la jos­kus ole­maan, jos kenel­le sit­ten sel­lai­sia jos­kus oli­si tule­va. #

Täs­tä joh­tuen, ja para­dok­saa­li­ses­ti toi­sis­ta riip­pu­vai­suu­den kans­sa, lap­si on, kuten kaik­ki muut­kin täs­sä maa­il­mas­sa, yksin. Kukaan aikui­nen ei pys­ty läpäi­se­mään sitä muu­ria joka erot­taa lap­sen mie­len aikui­sen mie­les­tä. Vain lap­set ymmär­tä­vät mil­lais­ta on olla lap­si, mut­tei toi­sil­ta lap­sil­ta tie­ten­kään sit­ten taas voi saa­da sitä, mitä sen maa­il­mas­sa yksin ole­mi­sen kar­mi­vuu­den kar­kot­ta­mi­seen lap­se­na tar­vi­taan. He ovat lap­si­na yhtä orpo­ja sen edes­sä kuin itse­kin. #

Ja onko sel­lai­sia kei­no­ja lop­pu­jen lopuk­si edes ole­mas­sa­kaan? Jos on tar­peek­si tark­ka­nä­köi­nen, eivät­kö kaik­ki sil­män­kään­tö­tem­put pal­jas­tu hui­jauk­sik­si? En minä tun­ne vie­lä­kään mitään muu­ta loh­tua kuin illuusiot, joil­la annan sil­mie­ni sokais­tua sil­tä, min­kä muu­toin näen jat­ku­vas­ti edes­sä­ni kuin polt­ta­van aurin­gon. #

Vaik­ka en ole onnel­li­nen aikui­nen, olen kui­ten­kin aivan saa­ta­nan iloi­nen sii­tä, etten aina­kaan ole enää lap­si. Kenel­lä­kään ei täs­sä maa­il­mas­sa ole asiat huo­nom­min kuin on lap­sel­la. #

Ei se nii­den videoi­den edi­toin­ti tuot­ta­nut mitään tulos­ta. Ne oli­vat men­neet vitu­ral­leen jo digi­toin­ti­vai­hees­sa, ääni lui­sui usei­ta sekun­te­ja pois syn­kas­ta jo ensim­mäis­ten minuut­tien aika­na. Nak­ka­sin ne ros­kiin. Digi­ko­piot siis, alku­pe­räi­set VHS:t saa­vat jat­kaa hidas­ta hajoa­mis­taan hyl­lys­sä. #

[muok­kauk­set]
[muokkaus][klo]15:08[/klo] Lisä­sin lin­kin Rafal Tara­sin kuviin vii­tan­nee­seen merkintään.[/muokkaus]
[/muokkaukset] #